torstai 3. tammikuuta 2013

It's the blind leading the blind

Oi mä rakastan tätä tunnetta, kun on aivan järkyttävän väsynyt koska on päättänyt juosta automaatille ja takaisin katsomaan onko tilillä rahaa, ja sen jälkeen vielä heittäytyny ihan villiks ja tehny 45 minuutin lihaskuntoreenin ihan parhaan treenimusan tahtiin. Oon tänään oikeestaan kuluttanu koko päivän lueskellen yhtä loistavaa blogia, jota en nyt ehkä kuitenkaan kehtaa myöntää lukevani. Huahahaha. Käväsin mä tosiaan töissäkin, mutta en soittanut yhellekään mummolle; pelkkiä nuoria naisia oli listoilla! Ihan ärsyttävää, mummot on just parhaita!

Mä myös tein ruokaa. Oho! Tarkotuksena oli vaan keittää bataatteja ja kukkakaalia ja tunkee niitten kanssa raejuustoo lautaselle, mutta tapahtuikin kummia ja lopulta lautaselle päätyi bataattikukkakaaliaurajuustososekeitto. Oih mikä sanahirviö! Se näytti todella todella todella epäilyttävältä, ja sen muotoutuminen lopulliseen muotoonsa oli erittäin pelottava sarja tapahtumia, mutta voi että kuinka hyvää se oli! Ja koska mä olen ollut aina vähän avuton miettimään minkä verran ruokaa teen, niin mulla on siinä nyt varmaan kahden viikon ruuat valmiina.. Että tulkaa syömään, jos uskallatte!

Nyt ei todellakaan ole aikaa postata kuvia, aion nimittäin mennä nukkumaan! Toivon tällä kertaa myös nukkuvani, koska nyt olis täydellinen rentoutuminen mahdollista. Huomenna repäsen ja meen ennen töitä pilatestunnille ja töiden jälkeen moikkaamaan mummua!

Syytän näistä energioista numeroita. Niitä oli tänään ilo katsella. Ja niiden perässä oli euron merkki.

np. P.O.D. - Youth of the Nation

Ei kommentteja: