maanantai 30. joulukuuta 2013

We wanna see you dance like there is no tomorrow

Käsillä ovat vuoden viimeiset päivät, eikä tältäkään vuodelta oikein osannut odottaa sitä, mitä se lopulta toi tullessaan. Kai alitajuntani auttoi, mutta sattuma oli tällä kertaa enemmän puolellani kun minua vastaan. Tein tammikuussa tuollaisen aarrekartaksi kutsutun paperilappusen koreilemaan peilini viereen, ja nyt tarkastelenkin tätä vuotta muutaman suuren siitä löytyvän kokonaisuuden kantilta.

'

Onhan levottomien jalkojen päästävä liikkumaan. Hengittää välillä jossain muualla, kuin kotikaupungin pölyisillä kaduilla. Vaikka joidenkin tahojen mielestä olin toisinaan jatkuvasti tien päällä, ei se tuntunut alkuunkaan riittävältä. Varsinkin Etelä-Eurooppa, rakkaat naapurimaat, ja kotimaan länsirannikko tulivat erityisen tutuiksi. 


Se mieletön fiilis, kun rakastut ilmaan. Hämmennyt siitä, että Pisan kalteva torni on oikeasti vinossa. Kuljet yksin öisillä Pohjois-Espanjan kaduilla, ihailet ruokakauppojen ihmeellistä tarjontaa milloin Virossa, milloin Ruotsin mahdollisesti pienimmässä kyläpahasessa. Se, että oikeasti tunnet eläväsi kun hengität niin syvään kuin mahdollista, ja tiedät, ettei kukaan muu tiedä missä olet. Matkaat halki ystäviesi kotimaan ja puhut heidän kieltään, tunnet suurta yhteenkuuluvuutta tuon vieraan maaperän kanssa. 

Anywhere I may roam
Where I lay my head is home.


Kai nuo sanat tarkoittavat samaa, toki rakkautta voi olla jossain määrin myös ilman rokkia. Uusia asukkeja saapui myös levyhyllylle sievoinen pino, mutta en silti ole tyytyväinen. Ihmiset ympärillä täydentävät rakkaus-osiota. Ei rokki ole vain musiikkia. Sitähän minä elän.


 Tuttavallisuutta, elämäni suurimpia lavoja, erikoisimpia keikkapaikkoja, myös kovin pieniä lavoja tuli nähtyä ja koettua. Bändejä, joista en ole ikinä ennen kuullutkaan, sekä niitä, joiden hienoutta en ole ennen livenä kokemista tajunnut. Ihania jälleennäkemisiä. Myös niitä ikäviä tapauksia, jotka sattuivat juuri heidät nähtyään lopettamaan. Uusia tulokkaita, joiden tiedän nousevan pinnalle minä hetkenä hyvänsä, sekä katselmuksia historiaan. Niin suuria tunteita ja rakastumisia, ettei millään ole enää mitään rajoja. Kosket hetken taivasta, tiput huomaamattasi takaisin.

Ei mitään häpyä, ei perusarvoja
Me osataan ne jutut kyllä joista mutsit varoittaa


Kesän täydelliseksi tekivät nuo monet rrrökkenröyl-festivaalit, joita pitkin raahasin pientä maallista omaisuuttani. Kaikki pienet kylät siellä sun täällä, muutama vähän isompikin. Yöt ulkona, monet kymmenet tunnit liikennevälineissä. Ne monet selitykset, kuluneet eurot. Sydän hakkaa läpi rinnan näitä muistellessakin.


Aamunkoitossa tuolla vieraalla sohvalla nukutut muutamat tunnit, aamupalatarjoilu linnan raunioiden eteen. Yhdessä tai erikseen, enemmälti kuitenkin yhdessä. Missä kanssani ei ollut Tiina, olivat nuo kaksi poikaa aivan liian viisasta, karismaattista ja hassua. Leirintäalueet, nuorisotalot, kadut ja kuppilat tulivat tutuiksi. Hienoimpia olivat öisen sirkuksen Rejmyrestä löytäminen, sekä Haapsalun musiikista täyttyvä linnake. Lämpimät yöt, kauniisti silmieni edessä pyörivät pitit. Yön tummaa samettista taivasta viistävät lieskat sytyttivät sydämen tuleen.

Mutta se kaikki oli totta.


Mikä on parempaa. Tehdä mitä huvittaa, tietämättä itsekään minne sitä seuraavaksi sitten suuntaakaan. Kun maantie polttaa jalkojen alla ja pitsalaatikko kääntyy väärinpäin, kun sairasvuode jää unholaan ja edessä on vain unelmaa. Tunnit ja päivät juoksevat liian nopeasti, et saa otetta kaikesta mistä haluaisit. Unohdat kaiken sen, mistä murehdit eilen ja annat sen leveän hymyn tarttua kasvoillesi. Kun ystävät matkaavat luoksesi milloin mistäkin maailman kolkasta ja saat nauttia.


Tunsit sitten selkäsi alla kostean nurmikon, jalkoja polttavan asfaltin tai viileän paineaidan puristuvan sinua vasten, olit kykenevä sanomaan olevasi elossa.

But nothing in this life is good or bad
It's we who dress it up as happy or sad
And nothing in this life is a sheer must
Yet in living and loving indeed we trust

En minä ihmisenä kasvanut, tein virheitä ja voi kuinka paljon.
Maailmanloput ja päänhajoamiset veivät päiviä liiaksikin.
Mutta tämä taisi olla kokonaisuudessaan hyvä vuosi.

Seuraavaan se siirtyy kera ystävien ja maalaismaiseman
Voi, kun se olisi jokseensakaan tämän kaltainen.

Uskallan vielä kiittää noita sävelmiä, jotka tätä vuotta siivittivät, sekä tottakai niiden kirjoittajia.
Kaikkia niitä, jotka tekivät tämän mahdolliseksi.
Tämä oli hyvä.

torstai 26. joulukuuta 2013

You can really meet our star tonight

Ei ole kyse siitä, että olisi saatava kaikki.
Ei tarvitse voittaa materiakilpailua.
Minä sain lahjaksi aidoista aidoimman hymyn.
Millään muulla ei ollut merkitystä.

Kellekään muulle kelpaamaton salin takanurkka tuntuu hyvältä.
Voin ottaa sua kädestä, hukuttautua kaulahuiviini, mytätä siitä vielä tyynyn olallesi ja kadottaa todellisuuden tajuni valkokankaan kolikkomereen ja aamuäreään lohikäärmeeseen.

Vielä vuosi, niin tähän ihanuuteen saa kulumaan vuorokauden. Putkeen.


Nappaan palan avaruudesta ja sidon kynsiini.
Se on maalaus, mutta niin elävä.
Siitä näkee toisen ja kolmannenkin ulottuvuuden.
Ne ovat vahvempia, kai kauniimpiakin.

"Sä oot pelottava. Älä oo."


Sade tuntuu, mutta ei kastele.
Hautausmaa täynnä hulttioita.
Niin kaunista, niin rauhallista.
Jos mä voisin, pyytäisin sut tanssimaan mun kanssa.

Hehkuuko poskesi kaukana siellä,
tunnetko kuinka me kaipaamme sua?
Löydätkö miljoonan kynttilän joukosta,
sen, jonka sytytin sulle?

Kuulen kynttilöiden äänen, ne palavat kuin huomista ei olisi.
Mutta meillä on ikuisuus.

Kunhan vain saapuu uusi eilinen.

np. Lapko - Gallows

tiistai 24. joulukuuta 2013

Äänet päässä huutavat: "Mene jo."

Luulit jo, että puhelin olisi soinut.


Mikään ei sinua täydennä, mikään ei korjaa.
Nämä päivät korostavat sitä entisestään.

Et kai valinnut tulla tuollaiseksi.
Kai sinunkin piti kasvaa ihmiseksi.
Suoraselkäiseksi, ruskeasilmäiseksi.
Ei kai sinusta pitänyt tulla tuollaista.
Yhtä niistä, joiden lainen et ikinä halunnut itsestäsi tulevan.

ET IKINÄ HALUNNUT NÄHDÄ ITSEÄSI TUOLLAISENA.
ET IKINÄ HALUNNUT MUIDEN NÄKEVÄN SINUA.
Mutta siinä sinä seisot, kaikkien tuomittavana.

Et jaksa astua askeltakaan.
Enää ei nouse tuo väkinäinen hymykään huulille.
He kertoivat, ettei sinua kukaan tule rakastamaan. Ei tarvitsemaan.
Antoivat lahjana kasoittain heikkoutta.
Tietämättömät kutsuivat vahvaksi.
Ja sinä, typerys, sinä uskoit.

Nosta muurit pystyyn, tee niistä paksummat kuin ennen.
Polta se horjuva silta, joka vielä yhdistää sinut maailmaan.


Ollakseni rehellinen.
En tiedä kumpaan suuntaan kuuluisi jatkaa.
En halua niistä kumpaankaan.
Haluan vain jäädä tähän ja kuihtua pois.



Maailma pyörii ilman minuakin.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Miksmiks mä oon Tiksissä, täs fakin piksissä?

Vatsassa on se outo tunne.
Ikään kuin jännittäisi.
Vaikka en tiedä, mikä.

Kuinka voi nukkua, kun seuraavana aamuna pitää lähteä seikkailuun?

Vaikka on vapaapäivä, olemme jalkeilla normaaliakin paljon aikaisemmin.
"Ollaanko me oikeasti näin tyhmiä?"
Ekat sanat, jotka kellon soitua viereltäni kuulen mutistavan.

Keittiön kello tikittää, ikkuna heijastaa peilikuvan.

Pikkulapset viitoittavat tien, lisää löytyy määränpäästä.
Ei me olla tyhmiä, me pidetään vaan lupauksistamme kiinni.


Uusi ja outo tilanne, ihan hauska.
Kun ei tarvitse keskittyä oikeiden sävelten löytämiseen, voi pomppia.
Itse ei tiedä, mitenpäin kuuluisi olla.
Yön pimeydessä seikkailemme takaisin lämpimään.
Taskuun jäi uusia tuttavuuksia, joille soittaminen perjantaiaamuna tuntuu liian luonnolliselta.

Ja olihan tämä kokemus.

Aamu on täynnä punajuuria ja piparitaikinaa.
Päässä humisee, istun bussissa punkkia kuunnellen ja kudon sukkaa.

Istun pöytään sinua vastapäätä.
Puhut, kuten mikään ei olisi muuttunut.
Olisihan se kiva, vielä ottaa kiinni sun kädestä ja kävellä kotiin.
Näyttää sulle, kuinka heikoilla jäillä juoksen.
Mutta ei niin tule enää tapahtumaan.
Ja sunkin pitäisi kääntyä, kävellä pois.
Koska me ei olla enää me.

Now my feelings for you
Every tear every smile
Paid in full.

Onneksi puhelin pelastaa, ja illan keikkaseuralaiseni saapuu kaupunkiin.


Liian pitkään olen ollut poissa luotanne.
Sinfoninen metalli ja Heidi siinä vieressä.

Olemme kai väärällä puolella lavaa, mutta se on täysin sinun syysi.
En voi olla kuulematta mielessäni, kuinka nämä biisit ovatkaan samanlaisia kuin ne, jotka meidät yhdistivät tuolloin.
Vaikka viimeisimmästä on jo neljä vuotta, herättävät tutut klaanielkeet muistot.
Ja niin, tunteet.

Et ole unohtanut, enkä minäkään tule siihen koskaan pystymään.
Katosta tippuu päällemme lunta, mutta sisältä olen niin täynnä lämpöä.

Tähän maahan mahtuu niin paljon upeita ääniä.
Ja mageita ilmestyksiä.
Tuossa on lintumies, tuolla tonttu, kaikki kerralla.

Tähti tähdistä kirkkain koitti piilottaa silmäkulmaansa kimaltamaan nousseen kyyneleen poikkeuksetta poistuessaan lavalta. Olen niin onnellinen puolestaan.
Mahtavaa, että on vielä siinä, ja laulaa uskomattomammin kuin koskaan.


Saitte minut tuntemaan, että olen siirtynyt väärän paineaidan eteen.
Aloin ikävöimään, kaipaan kyllä teitä niin paljon.
Mutta elämän on mentävä eteenpäin.
Myös tässä suhteessa.

Pidän aidasta kiinni lujempaa, ennustan seuraavan päivän niskakivun suuruuden.
Se ei silti pysäytä päätäni heilumasta tahdissa Tontun.
Olen yhtä suurta kylmänvärettä.
Tiedostan, että joka sekunnilla jätän katkeransuloisia hyvästejä menneille.

You know you can't walk so you run.

Kiitos. 
Ei vain keikasta, vaan siitä, mitä olette opettaneet.
Että täytitte sydämen johon aikoinaan jäi suuri aukko. 
Se oli siinä aina eiliseen asti, ja ihan ylikaiken mä teitä rakastan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

It's the night of the witch tonight

Musiikki vei mukanaan.

Kyselemättä nappasi kiinni käsistä ja nosti ne ilmaan.
Täytti koko sydämen, virtasi suonissa veren sijasta.
Antoi unohtaa, antoi lohduttautua.

Toinen kotini täynnä ihmisiä.
Tuttuja, tuntemattomia, mustissaan.
Sekava seurakunta palvomassa saatanaa.
15 minuuttia kuorolaulua, jonka jälkeen yhteenääneen sydämen pohjalta:
LUCIFER

Kaikki oli niin vahvaa, ettei ole vieläkään poistunut kehosta.
Eikä sen tarvitsekaan, sillä se on aika kivaa.

Yö on täynnä kummallisuuksia.
Teatraalista kahvin keittoa ja muuta hauskaa.
Sankarihautani rakentui tahtiin Con Clavi Con Dion.
Aamulla kahvilla ei ollut piristävää vaikutusta.


Palan halusta kääntää pääni, ja tuijottaa.
Viereeni istuutui kaunis mies.
Se on aina niin mageeta, kun mies on kaunis.

"Mitä te haluatte et me soitetaan?"

Koko tilaisuus on kaunis.
Kirjaston musiikkiosastolla spiikataan levottomasti, nauretaan ja syytetään kuuta.
Loistava bändi kaukaa menneisyydestä aina tähän päivään asti.
Ei tarvitse erikoisia, että voi loistaa.

Tuo päivä tuossa välissä, siitä ei ole kommentoitavaa.
Vaikka se lopulta kääntyikin erittäin mukavaksi.

And the vengeance is hers for as long as she stands by him

tiistai 10. joulukuuta 2013

I am doll parts, bad skin, doll heart

Vilttiin kietoutuneena tuijotan pakkaseen.
Tunnen kuuluvani tämän lumimyrskyn keskelle.
Ei se ole samanlaista muualla.
Ikkunat vinkuu, lattia narisee, koko talo tärisee junan ohi mennessä.

Salaa hymyilen mielessäni, olenhan rakentanut tämän kaiken.

Unohdin vain rakentaa huoneeni seinät kantaviksi.
Nuo mokomat mieleni termiitit eivät näy välittävän ajankohdan sopivuudesta.
Jos irrotat otteesi seinät romahtavat täysin.
Mutta et sinäkään niitä jaksa ikuisesti pystyssä pitää.
Toivon vain ehtiväni pois alta ennen sitä.


Vieras peili kai valehtelee vähemmän kuin se, jota tuijottaa päivittäin.
Katse pistää terävämmin kuin neulat, joita tökitään ylläni oleviin kankaisiin, mutta se on armeliaampi kun niin pitkään aikaan ennen. Kuitenkaan se ei anteeksi anna noita virheitä, joita valuvioiksi kutsutaan.

You just don't love me and I just don't care

Vaikka ne hetket olivat uniikempia kun lumihiutaleet, en erota niitä toisistaan.
Muistan tunteen, muistan kaiken sen.
Mutta sitä, mikä nuo kummalliset, positiiviset tuntemukset herätti, en osaa nimetä.
Vaikka siinä, kun musta satiini laskostui lattialle, oli se kaikki niin lähellä että miltei tunsin sen hengityksen. Eikä se ollut kylmä ja kalsea, kuten useimmat.
Itseasiassa, pidin siitä.

Päähäni palasi ennen ainoastaan ärsyttävä melodia, joka sai kauniimman tarinan, josta muistuttaa.

Mutta ne silmät, jotka näin peilistä.
Ne olivat minun.


Lumisade muutti kaiken puhtaan valkoiseksi.
Hetkellisesti myös oman, mustanpuhuvan ulkomuotoni.
Ehkä se olisi vielä mahdollista, muuttaa ne hetket pidemmiksi.
Saada ne osaksi jokapäiväistä elämää.
En pistäisi sitä pahakseni.

Ne narut, joista pitäisi osata vetää, ovat sotkeutuneet hiuksiini.
Jos löytäisi oikean narun, ja nykäisisi kunnolla, aukeaisi kaikki kertaheitolla.
Löydän sen jostain.
Löysinhän sinutkin.

Vaikka lopulta, voi olla että juuri sinä olet naru, johon tämä kaikki päättyy.

Ei saisi ajatella näin,
mut se ei oo ainoo mitä teen väärin.

Voimani hankin takaisin, ulkomuotoni ja repaleiset unelmani myös.

np. The Hole - For once in your life

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Se ensimmäinen käytävä


Et tainnut tietää, minne päädyt tuolta pehmeältä matolta.
Paikkaan paljon lämpimämpään, ja kaukaiseen.
Kadut huutavat tyhjyyttä.

Silloin oli sydäntalvi
Tehtiin lumienkeleitä

Ei ketään. Ei mitään.
Muutama lati taskusi pohjalta, emmekä tule unohtamaan sinua ikinä.
Se oli kaiken alku, tuo pakkanen ja nuhruinen pahvikyltti.
Ihmeiden aika ei ollut ohi, eikä ole vieläkään.

Et todella tainnut tietää, kuinka pyörälle pääsi tulisi menemään tuona pimeänä yönä.
Näkökenttäsi ei meinannut suoristua edes aamuauringon valossa.
Nyt on mentävä, nyt on sanottava sanat joita ei ennen tätä ollut löytynyt.

Istut ruskealla lattialaatoituksella.
Joku juhlii syntymäpäiviään, toiset tuhoavat otsoonikerrosta.
Et taida enää tietää, miksi halusit lahjoittaa heille ananasta?
Tai miksi tuo kyseinen purkki oli pakko avata.

Vaikka paljon sanomatta jäi
En mä nähnyt niitä silloin
Jotkut tulet palaa syvällä

Katkesiko filmi vai oliko nurkkaan käpertyminen tietoinen ratkaisu?
He eivät tiedä, miten onnellisena kömmit valoa kohti, vaikka pääsi laahasi vielä perässä yrittäen täyttää joitakin tyhjiä aukkoja.

Sinä aamuna se kaikki oli jo alkanut.
Eikä meistä kukaan tainnut aavistaakkaan, että olisimme nyt tässä.

Kun aurinko nousee on jo
Aivan liian myöhäistä


Ei kukaan, ei kukaan, ei kukaan halua olla taistelukenttä

Ei kai ole mitään kauniimpaa, kun täydellisen pimeyden sekaan astuminen.
Kun voi laittaa silmänsä kiinni huomaamatta sitä itsekään, alkaa epäilemään itseään, kun tähdet alkavat ilmestyä tuolle mustalle taustalle.
Kuljet valojen ohjaamana päinvastaiseen suuntaan, kääntäen selkäsi tienviitoille.
Hahmot kävelevät ohuine ääriviivoineen sinua vastaan, jonnekin, missä unohtuu kaikki muu.
Missä yksikin sana voi olla liikaa.
Pidä kiinni ja juokse niin kauas, että kännykkäsi ilmoittaa hukanneensa yhteyden ulkomaailmaan.
Ja joku pysäyttää ajatuksesi.
Rauta jalkojen alla tuntuu halkeavan.
Ei saa pysähtyä, ei vaikka kuinka houkuttelisi.


Tänään oli hyvä päivä.
Näin hyviä ihmisiä, katsoin lajeista jalointa.
Oli kylmä, mutta viihdyin.
Tulevaisuus tuntui kai turvatulta.

Halusin kai hengittää.

Juoksin ja kaduin heti.
Niitä harha-ajatuksia.
Et kai oikeasti luota arviointikykyysi?

perjantai 6. joulukuuta 2013

Huomasitko sitä ollenkaan, minä olen sulle paha asia

Olen monet päivät halunnut kirjoittaa, mutta en ole tiennyt mitä haluan kertoa. En halua valittaa, mutta pieniä positiivisia asioita on vaikea pukea sanoiksi. Joten täyttelen tässä sitten haasteen, jonka tällä kertaa nappasin Tiinalta.


Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään. 
Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen. 
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä seuraaville. 
Kerro, kenet kaikki haastoit.


11 faktaa


1. Sain maanantaina postia joka pysäytti maailman, eikä se ole vieläkään jatkanut pyörimistään. Leikkauspöytä kutsuu, ties milloin, mutta kutsuu kuitenkin.

2. Oon tällä viikolla juossut kokouksesta toiseen ja myöhästynyt lähes kaikista.

3. Tiistaina myöhästyin ekaa kertaa lukioaikanani koulusta. Vihaan muutenkin myöhässä oloa ylitse kaiken, kaikkialla pitää olla ajoissa.

4. En vois kuvitella, millasta mun elämä olis, jos mulla ei ikinä olis ollut kissaa.

5. En ymmärrä logiikkaa, jonka takia mun muutto lykkääntyy jatkuvasti, kun liikun asuntojonossa taaksepäin. Toiveikkaana odottelen..

6. Mun käsitys pumpputermareista muuttui täysin tänä keskiviikkona, kun tajusin niiden näyttävän pingviineiltä.

7. Tykkään siitä, miten mulla on ollu kohtuu hyvät edellytykset viime vuosina matkustella. Maailma on niin suuri, että vain yhdessä lokaatiossa pysyminen on haaskausta. 

8. Mä en tykkää käyttää rahaa. Tulee aina hirvee tuhluri olo, vaikka ostaisi ihan jotain tarpeellista. En sanois kuitenkaan, että oon saita, koska en ole. Vaikkakin ostan vaatteeni lähinnä kirpparilta, ja mietin aika tarkkaan mihin ne rahat sit loppuen lopuksi uppoaa.

9. Harrastan liiankin usein katastrofiajattelua. Jos joku ei löydä keinoa, miten joku voisi mennä pieleen, kannattaa kysyä multa!

10. En tiedä mitään ihanampaa kun selailla keittokirjoja ja reseptivihkoja, leikellä ohjeita markettiketjujen lehtisistä ja säilöä ne kaikki. Heti kun saan aikaseks, eli luultavasti en ikinä, järjestän ne johonkin kansioon!

11. Öhhöhhöö, mulle tulee helposti mustelmia ja mun nilkat naksuu niin maan perkeleesti. Lonkat myös. Ja polvet. Ja olkapäätkin on nyt alottanu.




Mitä näät oikealla puolellasi? Kerro siitä. 
Erittäin vähä-älyisen basistin, joka ei oikeastaan osaa mitään muuta, kun lusmuilla ja heitellä erittäin huonoja vitsejä. Mutta on sillä kaks kivaa kissaa, joista painavampi hengaa tossa kans.

Jos saisit yhden levyn kaupasta ilmaiseksi, minkä valitsisit?
Punk ja Yäk! -kokoelma sen täytyisi olla! Oon halunnu sen ainakin tuhannen vuoden ajan.

Mitä teet huomenna? 
Meen katselemaan, kuinka toverit pelaa futsalia Ylöjärvellä, sit vaan kaahailen ympäriinsä ja pitäis kai tehdä ruokaa.

Mitä ottaisit mukaan Chapadinhaan?
Kissan, ananaspurkkeja ja postilaatikon.

Miksi silakat valloittavat vielä tämän maailman?
Koska ne haluaa postilaatikon unohtaaaaaa.

Miksi aina pitää valittaa?
Koska ois ikävää jos pääsis joskus vahingossa olemaan liian kivaa.

Miksi mikään ei ikinä ole tarpeeksi?
Jos olis, niin mitä sitten tavottelis?

Minkä taidon tahtoisit oppia?
Ymmärrystä, elämää, unelmointia.

Minkä takia on niin suuri paniikki, kun kaupat ovat päivän kiinni?
Koska kaikki ei osaa soveltaa kaapista löytyviä kaks vuotta vanhoja aineksia ruuanlaitossa. Ja kun ihmiset on tottunu jonkun palvelun olemassaoloon niin sitä ilman ei tosiaan voi olla edes päivää.

Oletko koskaan käynyt avantouinnilla?
En.

Missä haluaisit nähdä itsesi kahdeksan vuoden kuluttua?
Juoksemassa viheriöillä pallon perässä, mieluiten Skotlannissa. Ylipäänsä ois nastaa jos sillon vaan tietäisin mitä haluan ja tekisin sitä myös!

Tasapuolisuuden nimissä; Tiina haastoi kaikki, minä en haasta ketään. 

np. Papa Roach - Not listening

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Deep in the night we are young, we wanna live fast now

Halpoja pähkinöitä, jättikahvi ja haiseva seura.
Sydämellistä piirakkaa, jättiläistomaatteja ja suomalaista laatudraamaa.
Myös iloista autourheilua ja voiton riemua on havaittavissa.
Kaiuttimista korviin siirtyy jotain niin nerokasta, että suhtautuminen kaloja kohtaan muuttui täysin.

It's okay to eat fish, cause they haven't got any feelings.

Haluan avata silmäni jo ennen kuin suljen ne.
Seuraavan 24 tunnin sisään niille oli luvassa paljon käyttöä.

Jokaisen omistamani vaatekappaleen kokeiltuani päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Hiuslakka syövytti aivoni, takapenkin ahtaus jumitti hartiani.
Loska oli ainoa hyvä asia siinäkin hetkessä!


Uudet reitit vanhat nurkat.
Vahvaa ja halpaa kahvia monen kupin verran.
Paluu ala-asteen liitutaululle piirtelyn pariin, kaikki olennainen mainittu.

Se, missä meidän kuuluisi olla, on vain suljetun liukuoven päässä.
Kaikki toimii niin hyvin, että olen lähes mykkä.
En kyllä lähelläkään, vaan täysin valmis huutamaan sisäelimet pihalle.
Kun kädet vaan joraa, ei pää kykene niitä estämään.
Onneksi seinä tuli vastaan.

Joulukalenterin ensimmäinen luukku avautui etuajassa;
Hymy, hali ja meitsi kerää itsensä lattialautojen välistä.
Naureskellaan, että pitäisi hankkia elämä.
Tottahan toki, mutta jos tie vie, ei voi pysähtyä.
Lottovoitolle löytyi jälleen uusi käyttökohde, sillä minähän en omia juhliani maksa.
Tammikuu on kohta täällä.

Ennen kun talviurheilu kutsuu, me nauretaan vielä kerta, sanotaan heipat ja suunnataan ulos aiheuttamaan hämmennystä.
Tulkaahan toistekin kahville!

Parasta on tietää, ettei ole kuka tahansa.


Luistelemme pitkin keskustaa, siskoni ulkoistaa minun kanssa kommunikoinnin kaverilleen.
Snadi kuumotus on aina hyvästä, lipaston kulma teki kädestäni hermoraunion.
Meillä on oma juhlatilaisuus, kera saman musiikin.
Toki kauniimmin laulettuna.

Käymme metsässä sekä hieman kesässä, kuljemme Helvetistä itään.
Aivan loistava ilta, joka päättyy halaukseen hieman viileämpään.

Pyhiinvaellamme lumikinosten ja auringonpaisteen keskellä jouluisen kilinän säestämänä.
Ensimmäistä kertaa astumme sisään pyhättöömme, emmekä tilaa ilosanomantuojaa luoksemme.
Niin hyvä pitsa, että itkettää.

Vuoden takaa muistuu mieleen vain hienoja asioita.
Tänä vuonna ne jäävät vähemmälle mutta kolmen viikon päästä olemme taas kokemusta rikkaampia.

MIKS?

np. Faster Pussycat - Bathroom wall

torstai 28. marraskuuta 2013

Don't wanna feel despise, don't wanna surrender

Tämä viikko, ja kokeet, vaan hujahti ohi.

Toisena päivänä joulusuklaata, toisena joululauluja.
Saan itseni kuulostamaan jouluihmiseltä.
Vaikka en kyllä osu lähellekään.

Nyt on levyjä, nyt on keikkalippuja.
Vielä riittää suunnitelmiakin, jotka vain vaativat toteutusta.
Veronpalautuksia odotellessa!
..vaikka itsellenihän ei niitä tule.

On ihanaa tuhlata kaikki rahansa kerralla pelkkään musiikkiin.
Tuntematta sekuntin tuhannesosankaan vertaa huonoa omatuntoa.

 

Parinvuoden koulun käynnin jälkeen hankin repun.
Ja onhan mulla nykyään penaalikin.
Ehkä mulla on vielä mahdollisuus.
Tämäkin päivä kului koululla, vaikka ei kauhean kehittävästi.

JOUTSENET JÄÄTYY KOHTA JÄRVEEN KIINNI.
LENTÄISITTE JO POIS, JONNEKIN MISSÄ ON PAREMPI OLLA.
TEKEE PAHAA KATSOA KUN TE KAUNIIT OLENNOT KÄRSITTE.

Silmäni avautui aika isoille asioille kahden päivän sisään.
Siihen tosin tarvittiin, voimakkaita silmille pomppivia ääniä ja hengitysteiden sulkeutumista, tunnehallusinaatioita ja ikäviä keskusteluja.
Mutta tajusin, että aina ei voi paeta.

Tiedän abstraktisti mitä haluan.
En tiedä miten sen saavutan, eikä siitä helppoa tule.
Mutta toivottavasti sen arvoista.

Tällä kertaa katson elokuvan loppuun asti.
Toivon yllättyksellisiä käänteitä.
Jotain parempaa.

np. Ghost - Black Winter Day

maanantai 25. marraskuuta 2013

From riches to rags

Stereoista soi kolmen euron Europe.
Huomenna se saa seuraukseen monta muuta.
Mikäli kukaan ei ole minua nopeampi.

Koitan, huvikseni vain, kävellä vaihteeksi kengillä.
Ihan kävi vaihtelusta; oli pohjat, jotka erotti jalkapohjat maanpinnasta ja samalla piti jalat kuivina.
Ero puhkikuluneisiin Converseihin oli suuri.
Mutta tuskin silti ikinä opin näitä enää käyttämään.


Kerkesin kävellä kaupungilla, kun aurinko paistoi.
Löysin uuden aarreaitan, kahden huivin sisässä oli lämmin.
Oli jo hämärää, kun juoksin ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon.
Palasin kotiin pimeässä, sydän jätti joka kolmannen lyönnin väliin.

Sitruunamehu ei lopu ikinä.
Kukaan muu, kun minä, tässä talossa ei käytä sitä.
Tänään sitä ei ollut.
En lähtenyt enää juoksemaan kauppaan.
Joudun siis tyytymään tyyliin aasialaisten.


Päihteetön, nuorille suunnattu tapahtuma perjantai-iltana, jossa on ihmisiä.
Huippumeininki.

Menolippu Mombasaan.
Yön pimeinä tunteina kadut on tyhjiä.
Tuijotan jälleen tästä samasta ikkunasta ulos.

Tampere-talo, Iso sali, 1800 paikkaa.
Hiuslakkapullo tyhjeni, ja jännitys kasvoi.
Kädet tärisee, alkaa kaduttaa, mutta enää ei voi perääntyä.

To be me, to be safe, to believe, in something.
Right to be heard, to be loved, to be free.

Mutta se meni hyvin.
Jopa selvisin hengissä.
..ja pääsin loppuenlopuksi ulos, vaikka siihen meni kiitoksia vastaanottaen noin puoli tuntia.

Teetä, Young Ones ja kissa.
Eikä oikeastaan mikään kiire.
Kai tämä hetken rauhallisuus on ansaittua.


Mustaa samettia ja kiiltävää punaista.
Siitä tulee upea.
Kerrassaan.

--

I'm gonna hang my hope
on the glowing stars
of the ceiling of this room

torstai 21. marraskuuta 2013

So face the dark and I'll teach you about fire

Tästä päivästä tasan neljän kuukauden päästä pitäis osata kirjoittaa.
Pakollinen psykologia, ylimääräinen yhteiskuntaoppi.
70 pistettä tavoiteltavana.
Ja se on virallista nyt.

Ylihuomenna pitäisi osata puhua.
1800 kuulijaa, 10 minuuttia ja miljoona perhosta vatsassa.
Siihen on kaksi yötä, taidan tarvita hevosille tarkotettuja rauhottavia että pystyn siihen!

I'm blinded by the morning star
'cause I'm holding him right here in my arms

Häpeä ja hämmennys, kaikki sekaisin.
Olen kovin hukassa pääni sokkeloissa, mutta tiedän yksi asia on selvä.
Mä en halua lähteä sun viereltä mihinkään.

Voisin ottaa elämäntehtäväkseni seisoskella levykauppojen edessä ja seurata ihmisten iloisia kasvoja kun ne kävelee niistä ulos kasa hyviä levyjä mukanaan.
Ja iloita niiden puolesta.
Joudun tyytymään ulkopuolelle jäämiseen ja sisäiseen veriseen itkuun;
Aerosmith-liput, sekä monet muut, te kalliit paskiaiset, kuinka haluankaan teidät itselleni.

Riennän kynttilän valolla pehmennettyyn kolkkoon aulatilaan.
Istun ratkomaan yhteiskunnan epäkohtia, ja poistun vasta kun on pimeää.


Kaikki ilmaiset reseptivihkoset lähtee mun mukaan, jos vaan ne bongaan.
On ehkä parasta selata niitä illalla läpi ja leikata kaikki kokeilun arvoinen talteen.
Uudet keittiöt huutaa kokeilemaan, seuraavaks kaikki eläinperäinen pois lautaselta?

Kun hiukset on kerrankin puhtaat ja jopa värikkäät, tuntuu aika kivalta.
En tiedä, mikä siinä on, mutta hiusväri tappaa aina hetkellisesti pahan olon aiheuttajat päästä.
Saisi jatkua vaikutus pidempäänkin!

Kissa osoittaa ihanuutensa taas.
Pöytään lätkitään niin sujuvaa tahtia kortteja, ettei pysy mukana.
Kaikki sujuu muutenkin, en näe enää ongelmakohtia joita havaitsin keväällä.

Parempi niin.


Vielä kerran naurahdan mielessäni sille tytölle joka julisti rakastavansa talvea.
Ennen kuin astui loskalammikkoon.

Talvi näytti saapuneen sinä aikana, kun derivoin viimeistä kertaa vuosiin.
Taidepläjäys Pariisin Kevättä varioiden sai unohtamaan märän ja kylmän lumen.

Heihei mutsi, mä söin liikaa lääkkeitä.

He suosittelivat ehjiä kenkiä, ehkä tällä kertaa kuuntelen.
Nyt teetä ja toivon kuumeen laskevan.
Olinhan mä jo lähes kaks viikkoa terve.

Now, drink the cyanide.

np. Amoral - Perfection Design

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

We'll always only ever be an ocean apart

Päivät ovat ohi ennen kuin ovat kerenneet edes alkaa.
Pitäisi olla kolmessa paikassa samaan aikaan, mutta olenkin neljännessä.
Pitkästä aikaa sohvat ovat täynnä naurua, jätän toimiston iloitsemaan ja siirryn seuraaviin juhliin.

Voi olla, että täytit lasini viimeistä kertaa.
En tiedä, mutta toivon että niin ei ole.
Teidän seurassa on jotain kiehtovaa, mutta en osaa nimetä sitä.

Vielä kerran, nuoruudelle.
Meille, ja ikuisuudelle.
Totuudella ei ole niin väliä.
Kukaan ei tuo esiin aikaa, kukaan ei halua sanoa ääneen että tämä olisi viimeinen ilta.
Että te lentäisitte huomenna takaisin tuohon maahan kaukaiseen.

Haluan vain sata hetkeä lisää.
Teidät lähelle.
En saa.

This distance is killing me
Dropped line and I'm losing my mind
Drifting further, further away
So many things, I wish you could stay
NO MATTER HOW I TRY, I SWEAR I HATE GOODBYES.


"Ei meidän työssä riitä pitkä lista siitä, mihin kaikkiin huumeisiin kuolee"

Meidät istutetaan kukkahattutätejä vastapäätä päivän ajaksi.
On jengipaitaa, tatuointeja ja alakulttuureja. Niin ja ne rastat.
Illalla käännämme kortit avoimiksi, kahlaamme läpi scifin ja seikkailun, päädymme Tuomas Holopaisen pään sisäiseen maailmaan.

Nukun vain välttämättömimmän ajan, sitten siirryn päänsisäisestä myrskystä siihen, joka odottaa ulkona.

Oi, mikä ihana kaupunki.
Olen jalkeilla, kun te vielä uneksitte.

Nämä kadut ovat tänään lentäneet luoksemme Texasista.
Viiden vuoden takaisesta paikanvaihdoksesta olikin jo liian pitkä aika.
Mikäli haluat hajota tänne, varasta viattoman tyttölapsen identiteetti.

Kukapa meistä ei haaveilisi kaikkivoipaisuudesta?
Siitä, ettei kukaan pysäytä kun tavoittelet mahdotonta?
Löydän uuden merkityksen sanoille "maailma on sun" matkallani aurinkoon.


En kai tarvitse nyt mitään;
vielä kaksi kadun pätkää,
ei kiire mihinkään.

Palaan lähtölokaatiooni, pääni on 80-luvulla.
Saan pitää aamun itselläni.
Neljä pientä sanaa ovat toiston myötä noin sata liikaa.
Kaadan itselleni lisää kahvia, jotta verille pureskeltu huuleni saisi minut tähän päivään.
Nostan jalat pöydälle,
päätän jäädä Texasiin vielä hetkeksi.

np. Poets of the Fall - Illusion & Dream

tiistai 12. marraskuuta 2013

Truth or consequence, say it aloud use that evidence race it around

Niin kiire, ettei taas ole aikaa hengittää.
Asioita rästiinjäämisuhan alaisuudessa mutta hoidossa, kiitos opiskelijoiden kultaisten selviämisohjeiden.
Kuljen vastatuuleen ja lähes nukahdan kirjastoon.
Kupillinen kahvia ja kohti uutta sadekuuroa.

Vanha tiilitalo ja täydellisessä harmoniassa sen kanssa sitä vastaan sotiva moderni toimistotila.
Täydelliset käsinojat ja ihanan itseensäluottavia johtajia.
NIIN INSPIROIVA LUENTO, ETTÄ EN VOI LOPETTAA!

Meidät pistettiin ajattelemaan meidän tarinaamme.
Tarinoitamme.
Tarinoita, joita luomme itsellemme, joita kerromme muille.
Joita kuulemme muista.

Ne voivat vapauttaa meidät, tai jumittaa meidät paikoillemme.
Kuinka roolitamme itsemme tarinoissamme?
Olemmeko uhreja vai annammeko itsemme voittaa?
Miksi emme kehittäisi useampaa versiota?

Selvisi myös, miksi minulla on kissa.
Vaikkakaan niin suorasanaista teoriaa en usko julkaisukelpoiseksi.


Kyseenalaistin itseni.
Miksi annan tarinani jumittaa minut tähän, vaikka en edes oikeastaan tiedä, mikä tarinani on?
Nykyisyys tekee menneisyyden ymmärrettäväksi, ja tulevaisuuden ennustettavaksi.

En halua olla olemassa toisten vuoksi ja toisia varten.
En halua menettää omaa ääntäni tai todellisuuttani.
Haluan löytää ne.
Haluan kuulla tarinani ehjänä.

Haluan kirjoittaa sankaritarinan höystettynä murhenäytelmän elementeillä sekä rikostarinoiden anarkialla sekä ripauksella itsekkyyttä.
En tule sotkemaan kiltteyttä ja heikkoutta, en hyvyyttä ja rakkautta.

Takataskuun jäi toimintamalli, jonka avulla voin kehittää itseäni kaikessa mitä teen.
Ja sen mä teen, kunhan vain aloitan.
Ja se on aloitettava heti, ei enää niitä ikuisia huomisia.

Huomenna mun tarina saa sivuhenkilöitä osakseen, ihanat Fransesconi sekä muutama muu ulkomaan vahvistus ovat saapuneet näille kuraisille kaduille.
Ihanaa, mutta sydän lyö ja suu kuivuu.
Vaikka motivoituminen olisi kuinka hyvä asia tahansa, pitäisi toisinaan osata pysähtyä.

THERE'S A WORLD OUT THERE.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

It's mine to take it all, my final call

Makaan sängyllä ja tuijotan sadepisaroita katossa.
 Nyt oli hyvä viikonloppu.
Kun vihdoin uskaltauduin oikeasti ihmisten ilmoille.

Uudet kaupunginosat hämmentävät ja kartta yrittää eksyttää meidät.
Talo täyttyy kavereista, joiden kanssa ei kerkeä puhua, vaikka joka päivä nähdään.
Positiivisen syrjäytymisen käsite lanseerataan jälleen.
Nyt, oikeesti, älkää häiritkö kun me käymme puolen vuoden kuulumisia läpi.

 Tykkään teistä hirveesti, vaikka mulla ei ikinä aikaa olekaan.
Syrjäydytäänhän taas uudestaan, mielummin pian?


En oikeasti voi hehkuttaa noita ihmisiä tarpeeksi.
Ne on kaikki ihan omanlaisiaan, ne kaikki täydentää toisiaan, ne on ihania.
Saanhan pitää teistä kaikista kiinni aina, saanhan?

Kun soi ne biisit, jotka meitä yhdisti keväällä niin suuresti, ei voi muuta kun halata perkeleen lujaa.
Virallisesti glam-homoja, missä ikinä naamamme näkyvätkään.
Uudet kasvot uudessa kunnossa ovat niin mielenkiintoisia että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Mutta onneksi me ollaan kavereita, vaikka aina ei siltä näytäkään.
En ole varmaan ikinä puhunut näiden ihmisten kanssa, mutta nyt täytyy olla kiinnostunut kuulumisista.

Mitä opin tästä illasta?
Kun sut kutsutaan jonnekin, niin ei kannata mennä.
Vois vahingossa olla kivaa.


Aamu hieman venähti, mutta sen jälkeen kirja, joka kertoo sankaritarinoistani sai jatkoa.
Olen ajoituksen mestari eikä sille voi mitään, mutta varovainen hymy ja ujo moi olivat paikallaan.
Voi juku, sinähän olet oikeasti täältä.

Espoon oma poika selviytyi loimaalaisista huolimatta Tampereelle.
Oi, Valtsu tykkää tästä kaupungista niin paljon, että se on liikuttavaa.
Kävellään ympäri katuja, kerron tarinoita näiltä kulmilta.
Ja sen hymy yltää korvasta toiseen ja vähän yli.
Päädymme jälleen uuden loistavan bisnesidean pariin, tällä kertaa rahat käytetään punaiseen Kuplaan.
Kuinka monta kertaa kuulin epätoivoisen parahduksen; "MIKS MÄ EN VOI JÄÄDÄ?!?!"

Mutta kohta mulla on kaveri, jee, ei aikaakaan niin hän insiryönäilee Tampereella pysyvästi.
Enkä mä malta odottaa.
Kaikkea liian hienoa meilläkin takana, varmasti vielä enemmän edessä.
Kauniita sanoja sukalle, kirmausta kotikaupungissa, turvallista hiusten leikkuuta ja yökahvia.

Valtsu on niin hyvä ihminen, että itkettää!
Mah bro!1


Tänään palasin taistelutantereelle, mutta tein Disney-leffoista itselleni suojakilven.
Yrittäkääs nyt pilata mun viikonloppu!
Ensi viikko on taas sellasta härdelliä, että en ehdi hengittää.
Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten jossain määrin tykkäisi siitä.

Tänä viikonloppuna tajusin, että mä en ole sittenkään yksin.
KIITOS.

np. Children of Bodom - Jessie's Girl
Ps. Ah, Ruutanan oikeasti olemassaolo sai tänään ystäväiseni oikeasti järkyttymään. Olet ihana sinäkin.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Maalaan vain mustaa

Mä olen tänään aivan perkeleen provosoituvalla tuulella.
Mulla on myös mieletön tarve vastustaa kaikkea.
JA SANOA MITÄ HALUAN.
Nyt, käytä itsesuojeluvaistoasi, jos sinut on sellaisella siunattu, ja paina rastia sivun yläreunassa.
Tämä menee avautumiseksi, tämä menee henkilökohtaisuuksiin.
Punanen lanka muuttuu mustaksi monessa kohtaa.
Tämä on saatava ulos.

TÄSTÄ löydätte tekstin joka mut nyt pistää kirjoittamaan tämän.
Mä tiedän, että tämän kirjoittaja sanoisi tähän kaikkeen vain että noh, toi on kyllä hankala toi sun tilanne. Älkääkä nyt käsittäkö kukaan väärin, pure love ja sitä rataa.

Hän kirjoittaa onnesta, kai minä tuon kolikon toisen puolen esiin.
Kuulen tosi usein, miten on hienoa että elän hetkessä ja kuten tahdon.
MUTTA EN ELÄ.

Elämän tulisi olla itselle mielekästä, pitäisi saada tehdä valintansa itse.
Siihen mä pyrin! Toki mä samalla tienaan vihaa sukulaisten ja muiden tahojen suunnilta.
Esimerkiksi ah niin ihana yhteishaku tuhosi mun suunnitelmat, en päässyt tekemään sitä mitä halusin. Liian huono amikseen, kelpuutettu lukioon johon ei halua mennä. Tein kompromissin, ja päädyin nykyiseen kouluuni, jossa viihdyn. Tämä ei kuitenkaan ole sitä mitä halusin.

TE SANOTTE; TEE SITÄ MISTÄ NAUTIT.
Let's keep the facts gay; mitä sellasta, mistä mä nautin, voin tehdä?

Jos pelaan futista, löydän itseni kohta leikkauspöydältä. 
Jos käyn lenkillä, hajotan lonkkani lopullisesti.
Jos soitan itselleni niin rakasta pianoa, kokee pääni tarvetta panikoida.
Ne täydelliset biisit, jotka useimmiten nostaa fiilistä paljon, saa mut toisinaan voimaan entistä huonommin.
Jos haluan nauttia keikasta moshpitissä, sanoo mun aivot itsensä irti suurella todennäköisyydellä.

Jos vietän päivän toisensa jälkeen pää täysin sekaisin, menetän vähintään yhden elämäni tärkeimmistä henkilöistä samantien. Itse asiassa se on kerrasta poikki.
KOSKA MÄ OLEN ASEMASSA, JOSSA MULLE VOI ASETTAA EHTOJA.
MUTTA MUN SANOILLA EI OLE MERKITYSTÄ.

Mitä mun tekee tällä hetkellä mieli tehdä?
Lyödä pääni läpi vieläkin metrien päässä kummittelevasta lasipöydästä.
Jättää menemättä kouluun kuukausiksi, kokeilla kädellä, onko hella lämmin.
Sanokaa vielä kerran, että tee mitä haluat!

Seuraavista asioista tällä viikolla olen hetkellisesti iloinnut:

Kouluun paluu. Kunnes se sai stressitasot nousemaan, ei aikaa hengittää.
Seminaaripuheen suunnittelu. Kunnes se sai mut täyteen vihaa.
Se, että asiat toimii! Kunnes ovi lyötiin naamalle; se oli pelkkä illuusio.
Mozartin sävellykset. Kunnes tajusin, etten ikinä yllä siihen.
Hienot tulevat keikat ! Kunnes huomaan K18-merkinnät.
Se, että sain unta yöllä! Kunnes herään painajaisiin.
Aivan ihana myrsky! Kunnes sähköt katkes, ja koneelle tallentamattomat tiedostot tuhoutui ja olin alkupisteessä.

KAMALINTA mitä maailma voi tehdä, on ympäröidä mut iloisilla ihmisillä.
Mutta sitä se tekee, kärsin teidän helvetin näteistä hymyistä enemmän kun uskois.

Kyllä mulla kivaa on.
Hetkittäin.
Toisinaan.
Kunnes maailma muistuttaa, mikä mun osa on.
TAPELLA HELVETISTI OMAA PÄÄTÄ JA KOKO YHTEISKUNTAA VASTAAN ETTÄ MÄ TÄÄLLÄ JATKOSSAKIN KIRJOTAN TEIDÄN SILMILLE KATKEROITUNEITA SANOJA.

Unelmat kuolee, mä en usko enää yhteenkään omistani.
En mä tiedä mitä mä haluan, mistä mä siis tiedän mitä mun pitää tehdä?
Älkää kertoko, että mun pitää kehittää itselleni uusia tavotteita.
MÄ EN HALUA MITÄÄN MUUTA KUN KAIKKEA SITÄ MITÄ EN VOI TEHDÄ.

Nyt olen taas seuraavan ikuisuuden hiljaa.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Täällä ei todellakaan ole enää mitään nähtävää

Nämä kadut on entisellään.
Kävelen neljä kilometriä näkemättä ketään.
Ihmiset viettää iltaa seinien ympäröimänä, ne nauttii toistensa seurasta.
Mutta minä en siedä tätä, poistun.

Mitään parempaa en ehkä tiedä, kun jälleennäkemiset.
Kun et ole varma, ovatko vuodet tehneet tutuista kasvoista tuntemattomat.
Kun et voi tietää, mikä sua odottaa.
Ja kun viimein halaat sitä palaa menneisyydestäsi, jota et ole ymmärtänyt kaipaavasi niin paljon.
Mutta et jää pidemmäksi aikaa, sinä et siedä tätä, poistut.

Pyysit mukaasi.
Mun tarvi miettiä kolme sekuntia.
Jään tänne sua vielä odottamaan.
Sillä mä haluan uskoa sun tulevan takaisin.

Kun sairastelun jälkeen pitää tehdä asioita, loppuu voimat heti.
Matto on pehmeämpi kun ikinä, kynttilät palaa.
Puhelin soi ja päivään mahtuu toinenkin jälleennäkeminen.
Se oli vain ehkä iloisempi.
Ainakaan se ei päättynyt hyvästeihin.

Mutta jos joku oikeasti vaivautuu tänne asti kahville, voitte olla varmoja, että siitä ihmisestä pidän kiinni. 

Yritin vielä oppia derivoimaan, mutta baletti vei kaiken huomion.


Juoksentelen sinne tänne.
TAAS JÄLLEENNÄKEMINEN.
Vanha osallistajamme kera jälkikasvunsa kera, oli ihanaa.
Kahvia, naurua ja punaisen langan mustaksi muuttumista.

MEILLÄ ON KYMMENEN MINUUTTIA AIKAA VAKUUTTAA NE SIITÄ, ETTÄ TÄÄ EI TOIMI.

Pakottava tarve harrastaa kansalaistottelemattomuutta.
Pakottava tarve kertoa kaikille, että sirkus palaa!
En suostu vastaamaan minulle asetettuihin odotuksiin, menen yli!
Voitte olla varmoja, että nostan hiukseni korkeammalle kuin koskaan, eikä ne tule kestämään sitä.

Mutta tästä tulee hyvä.
Tästä tulee niin perkeleen hyvä.
Rakkaus kuolee, punk ei.

Josta aasinsiltaa pitkin pääsen toivottamaan oikein loistavaa marraskuun viidettä.

You can not kill the idea.


Aika menee niin nopeasti, suunnitelmat myllääntyy ympäri uudestaan ja uudestaan.
MÄ SYNNYIN KAKSI VIIKKOA MYÖHÄSSÄ.
Surullisinta on, että se on totta.

Nyt täytyy jatkaa vihaamista.

np. Aivolävistys - Mistä on pienet fasistit tehty?

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

The night nobody gets home

Sienimetsästä ja sanomalehden rauhaisasta selailusta huolimatta mä pääsin perille.
Juuri tässä, juuri näinä hetkinä me tavattiin.
Tällä kertaa vain onnekkaammin, kun hän heti hyppelehtii halaamaan.

Lämmin betoni, tutut tonnikalapurkit, niskaan tippuu pikkukiviä.
Aika lentää, ihmiset kasautuvat, kaaos on valmis.

Epäusko tekniikkaan, paska mikä paska, mutta toimii.
Ah, lämpö.
Ah, kamat narikkaan.
Ah, paita-analyyseja.


Muutamat hetket alhaalla.
Käsi kädessä kuljemme rappuset eturiviin.
Saavuimme itämaisien taistelulajien näytöstunnille, keho aikoo luovuttaa.
Maailmankaikkeuden yksi upeimmista teoksista, sen oikean version kaltaisuus, monsterit;

He never sleeps at night
Comes out when the moon is bright tonight.
Its the night of the vampire.

Täydellinen tunnelmaan virittäjä.
Vielä hieman aikaa.
Kenkiä.
Heeelvetin kaunista laulua.

HALLOWEEN IN HEL, IN THIS TOWN OF HALLOWEEN!

Verho aukeaa.
Unelmista totta, ajassa kaksi albumia taaksepäin.
Naurua yläilmoista, ainahan ei voi sataa.
Uusia ulottuvuuksia, kaikki on uutta.
Silti niin ihanan tuttua.

MITEN KATTO JÄI JÄLKEESI EHJÄKSI?
Liekehdit, olit elossa, nautit ja näytit sen kaikille.
Silmäni nauttivat tuosta kaikesta.
Tähti, joka ei ikinä sammu.
Ilta toisensa jälkeen vain kirkkaampi.
MINÄ RAKASTAN.

Mun täytyy kertoa sulle jotain susta.
Kuinka se räjähti, se oli kaiken tuskan arvoista.
Tör-ke-än hieno tietoinen yllätys.
Yllättäviä olivat myös ajoitukset, rytmihäiriöt ja hymyt.
Tiedättehän, mitä varten absintti on kehitetty?

Uuden karheus tuottaa hämmennystä. 
Miten päin olen, miksi se ei ohjaa?
Kaikki uusi pitää sisäänajaa, kyllä tämä vielä tästä.

Etkä unohda, et ikinä, et unohda.

Kaikki on ohi liian nopeasti.
Ja tunteja seuraavaan seikkailuun on liikaa.

Tajuntani räjähti kotiin, jätin sen Nosturiin.
Kiitos, että annatte mahdollisuuden tähän.


Jotain jäi uupumaan, se korjautunee.

Moottoritie on täynnä sumua.
Sulkeudun kuulottimien luomaan maailmaan.
Aika lopettaa olemassaolon.

Yö on kylmä, ikkunoista heijastuu rähjäisyys.
Tuhottu kaikella onnellisuudella.
Naurat mun omistautuneisuudelle ja lauseiden sekavuudelle.
Mutta se on liian aitoa, mä en voi pitää sitä piilossa.

JOSKUS LÖYDÄN NE SANAT,
VIELÄ SAAN MAAILMAN TAJUAMAAN
MITÄ TÄMÄ RAKKAUS ON.