There's a light on, heavy glow

Juoksen asemalle, juoksen jälleen Pasilassa, tottakai kangaskassi repesi. 

Junat ovat etuajassa, joka ei voi olla hyvä merkki. Mutta taisi se sellainen kuitenkin olla. 

Istumme kirjastossa joka ei muistuta laisinkaan sisäistämääni mallia siitä, mitä kirjaston tulisi olla. 

Iso lasi-ikkuna, kylmä ulkoilma ja lukitut auton ovet. Harmi, että lasin läpi näkyy molempiin suuntiin.

Kai meidät on tehty samasta aineksesta, sillä kuin magneetti, kiinnittää tuo yksityiskohta huomiomme eivätkä katseemme hievahdakaan ennenkun se on aivan liian lähellä. Kun huomaamme toisemme, on tuloksena naurua. Sitä, jota kukaan muu ei ymmärrä. Emmekä ehkä täysin mekään.

 Eihän näin voi edes olla. 

Aivan liian todellista, vaikka ei todellakaan tästä maailmasta.

Tuntuu väärältä istua, kun on tottunut tanssimaan. 

Te näytätte hyvältä, valot ovat niin värikkäät että voisin jäädä tuijottamaan ikuisuudeksi, jos toiseksikin. Akustiikka on niin mahtava että en ole varma haluanko sen puolesta palata hämyisille klubeille. 

Tämä kaikki tuntuu aika hyvältä, kuitenkin. 

Mutta kun korviini kantautuvat sävelet 70-luvulta, on päästävä tanssimaan. 

She's in parties with the flashlights

Nuo valot luovat uuden ulottuvuuden josta en tahdo poistua ikinä.

Tunnen kuinka meitä katsotaan, elän siitä voimasta jonka nuo katseet tuottavat. 

Kädet heiluvat ja suut leviävät upeisiin hymyihin. 

Me olemme täällä teidän takianne, te annatte myös aiheen uskoa, että tänne me kuulumme. 

Tanssin huuma leviää, oli hienoa olla sen sydämessä.

 En usko tuota yhtä suurta virnettä edes todeksi. 

Kuinka kukaan voi näyttää niin yksinkertaisen onnelliselta?

 Erilainen, omituinen, mutta silti jotain aivan käsittämättömän mahtavaa. 

Joillain tasoilla parasta.

Osat vaihtuivat ja me olemme kameran edessä.

Loppuillan vietinkin näppäimistö sauhuten ja puhelin soiden, turhasta huolehtimisesta ärsyyntyen. 

Kun viimein luulin saavani sulkea silmät, avasi puhelimen ääni ne sekunnin tuhannesosan päästä jälleen velvoittavaan sävyyn kutsuen. Tein mitä piti.

Aamu ei ollut väsynyt, luulin opiskelevani vaikka tosiasiassa vain silmäilin sanoja toistensa perään, kävelin pysähtymättä bussiin ja kuuntelin musiikkia joka sai elämän näyttämään kauniilta. 

Kerkesin jo kertoa hienosta torstaista, sen jälkeen makasin lattialla ja toivoin tämän kaiken jo olevan ohi.

Sitten nostin hiukseni pystyyn, tosin ne tuuli heti painoi alas.

Mutta olin jälleen valmis tähän taistoon.

Kaiken säätämisen jälkeen on meillä nipullinen hienoja papereita, paljon pahvia ja keppejä.

Kaikki se, mistä me olemme nämä päivät puhuneet, mitä olemme hehkuttaneet, kiteytyi tuohon kaikista mahdollisista autoista pienimpään. Kymmenen asteen pakkasessa ikkuna auki ajaminen, pahvien alle kaivautuminen ja juuri ja juuri pään kääntämiseen riittävä matkustustila olivat kokemus, jonka vain meidän lukiomme voi tuottaa.

Viisi ihmistä keskellä lumista ja tuulista aukiota, naureskelua toimittajan tilannekoomisuudelle.

Puheluita sinne tänne, levotonta ravausta edestakaisin. Bussi ajaa ohi, ja kohta kulman takaa saapuukin laumallinen halulaisia.

On aivan mahtava tunne, kun kääntää päänsä ja näkee kahdeksankymmentä ihmistä, jotka ovat kokoontuneet kaikki saman asian puolesta marssimaan. Puolitoista tuntia me kai pakkasessa viihdyimme, tanssien letkajenkkaa ylämäkeen, huutaen ja laulaen. Sen jälkeen tuntui hyvältä raivata tiensä läpi tuulen ja tuiskun tuon jo aikaisemmin mainitun Skodan luokse. Tilaa oli enemmän ja määränpää lämpimämpi. 

Takkatuli, kuppi kahvia ja taisteluparini, jota ilman tästä ei tulisi yhtään mitään. Oli huojentunut olo. Ei tarvinnut hetkeen stressata mistään. Surutta soitin varamiehelleni ja pyysin häntä hoitamaan pestini tämän illan osalta. ja hetken saan nyt hengittää. 

Vielä viimeisillä voimilla koululle kuuntelemaan livemusiikkia.

Viimeinen lähes hidas lähes rakkauslaulu sai ihmiset ylös tuoleistaan ja tunnelman kohoamaan.

Aivan kuten edellisiltana, mutta aivan eri sfääreissä. Eikä näitä asioita voi edes laittaa järjestykseen. 

Ei kai tarvitsekaan. 

Meidän lahjakkaat laulajapoikamme musisoivat tahtiin Red Hot Chili Peppersin.

Olin niin puhki, että olisin melkein saattanut alkaa itkemään hetkenä minä hyvänsä.

Tuntui niin hyvältä. 

Tuntui siltä, että on ansainnut kunnon yöunet. 

Ja kolme kupillista teetä. 

Huomenna nautin siitä niinkutsutusta vapaa päivästä, jonka itselleni myönsin. 

En aio ajatella tätä sotkua. Ajelen autolla, hoidan ihanan arkisia asioita kuten hankin kotivakuutuksen ja tappelen Kelan kanssa. Se kaikki tuntuu nyt niin mukavalta ajatukselta.

Tokihan minä tätäkin teen mielelläni, mutta nyt, nyt mä tarviin edes hetken tauon.

En vaan voi uskoa, että meillä on näin suuri joukkovoima.

Vaikka toisaalta en mitään muuta odottanutkaan.

Kiitän sydämeni pohjasta ja vielä suuremminkin aivan jokaista, joka on ollut millään tasolla mukana tässä taistossa tähän asti, ja/tai tulee olemaan.

Hatanpään lukio, se on vain jotain niin uskomatonta.

"Blessed are the hypocrites 
Outwitted but she never quits
The trouble with a band of slits 
Is washing off the muddy bits, hey.......yeah"

Done too much, much too young

En jaksaisi tehdä työtä saamatta kiitosta.

Mutta uskon kuitenkin, että tämä on sen arvoista, että sinä päivänä, kun tämä kaikki päättyy parhain päin, näen niin paljon iloa, että voin tuntea tehneeni oikein.

Puhelinrumba on jälleen armoton.

Toimittajat ovat siinä määrin kiireisiä, että käskevät soittaa mutta eivät vastaa.

Sähköpostin hitaus tunnetaan jo. Vaikka itse sen orja olenkin.

Sitä luulee onnistuvansa delegoinnissa, mutta huomaa joutuvansa tekemään kaiken loppupeleissä itse. 

Sitä kuulee, ettei saa stressata liikaa, mutta mitä muuta tässä enää voi. 

Kun kerran tälle reitille lähti, niin ei siltä voi poiketa.

Koska tämä ei ole pelkästään minun asiani.

Tämä koskee liian montaa muuta, jotta luovuttaminen olisi edes vaihtoehto.

Väsyttäisi, mutta ei ole aikaa nukkua.

Ja silloin kun olisi, eivät aivot suostu jättämään ajatustyötä kesken.

Silmäluomet painaa niin maan perkeleesti.

Ja se kaikki heijastuu koulutyöhöni.

Järjestän ensimmäisen maailmansodan liittoumat uudestaan.

Korvaan aristokratian aristokateilla.

Hoipertelen käytävillä vailla päämäärää.

Välttelen katsettasi.

Kuitenkin keskitän sinuun kaiken huomioni, kunhan kukaan ei huomaa.

En tiedä mitä aivoni yrittävät minulle kertoa.

Toisina hetkinä tunnen joutuvani jatkuvasti maahanpoljetuksi.

Mutta siitä sekunnin päästä koen, että minun odotetaan näyttävän tietä.

Olen kai vain oppinut siihen, että ihmiset tahtovat pelkkää pahaa.

Taskun pohjalle on jäänyt pyörimään muovinpala, joka jollain tasolla pitää minut kiinni sinussa.

Mutta niin monet muut seikat työntävät minua kauemmas.

Tuo muovinpala on kuitenkin paljon kylmempi kun muut sen kaltaiset jotka sille seuraa pitävät.

Enkä minä edes aio tehdä päätöksiä tässä mielentilassa.

Odotan vähintään ensi viikkoon ennen kuin yritän.

Silloin minulla on koti, silloin pitäisi kai olla jossain määrin aikaa.

Vaikka se tuntuukin nyt erittäin absurdilta ajatukselta.

Isoja pahveja, kirkkaan punaista halua.

Väreistä jokainen on tänään erittäin funk.

Maali haisee ja sotkee vaatteet, jotka päälläni istun kohta vastapäätä vihollistamme.

Vaikka hänkin on meidän puolellamme.

Koko tilanne on varsin kummallinen.

Onko se niin, että yksi mies päättää satojen kohtalosta?

Onko se niin, että tuo mies kävelee kaikkien muiden yli, ja käskee meidän syrjäytyä?

Ehkä tällähetkellä, mutta ei, se ei saa tapahtua.

Se ei tule tapahtumaan, ainakaan jos se on minusta kiinni.

Olen jo uhrannut tälle elämäni, sen joka on edessäpäin.

Menen niin pitkälle, kun tarvitsee.

Sillä HaLuton tulevaisuus ahdistaa.

Yö loppuu vain alkaakseen taas

Niin kutsuu tuntematon.

Toinen mantere, tuo maantierosvojen ja malarian maa, jossa liftataan vain kameleiden kyytiin.

Se vasta olisi seikkailu, se olisi kai sitä niinkutsuttua elämää. Vailla järjenhäivää saati huolta huomisesta.

On kai jees olla kiertolainen.

Ja kuulla joukkueensa tarinan loppuvan tähän.

Sekä, että oma opinahjo halutaan maailmankartalta hävittää.

Kun yö on musta kun yö vainoaa
Kun yö sut suunniltaan pelosta saa

Samana iltana mä haluaisin ikävöidä sua, mutta olen kai kieltänyt sen itseltäni.
Ja käskenyt sinut aivan liian kauas itsestäni.

Haluaisin ehkä itkeä, ehkä murtua, mutta taidan päätyä viiniin.
Haluaisin joutua huomenna keräilemään pääni palaset lattialta.
Haluaisin hukkua, olla osa jotain aivan muuta.
Haluaisin katua.

Kai tämä kaikki vain tapahtui väärään aikaan.

Kai tämä kaikki tapahtui väärälle ihmiselle.

Kai mä vaan leikin liikaa kaikella, mikä ei anna pätkääkään siimaa.

Kai mun on nyt myönnettävä että olen heikko, tyhmä ja heikko.

Ja helvetin itsepäinen.

Sinä olet mikä olet etkä muutu

Siis koira.

Olisi oltava armollisempi itselleen.

Olisi vain luotettava muihin toisinaan.

Olisi vain parempi olla hiljaa.

Olisi pakko oppia rakastamaan.

Ja olemaan rakastettu.

Jos tältä kaikelta joskus saisi edes hetken aikaa itselleen.

np. Klamydia - Pala rauhaa

Vuodet kuluvat ja ihminen sidotuin silmin untaan katselee

Avasin silmäni ja puin päälleni.

Oven vieressä seinään nojaili reppu ja kaksi kangaskassia.

Kaikki mitä tarvitsee, niin kauan kun minulla on vihdoin paikka jossain.

Huokasin syvään kun katseeni tavoitti tuon taakseni jäävän laatikoihin pakatun elämäni.

Ja sanaakaan ei sanota, niin sen kaikki tietävät

Eikä armopalaa anota, saa unohdus pelkäämään

Olihan se tuttu tunne.

Sulkea ovi takana tietäen että sitä ei enää saa avata.

Että jalallakaan ei tuosta ovesta saa astua, ennen kuin tulee viimeisen kerran lähteäkseen.

Mutta ei se ole ikinä ollut tuntunut niin lopulliselta ennen tätä.

Koska aina ennen sen on saanut vielä auki, jos vain on löytänyt avaimen.

Mutta lyhyet kädet eivät yllä niin kauas, kun nyt tarvitsisi.

Joten, jos sallitte, jään tähän hetkeksi.

Vielä kerran toivottavasti viimeisen joudun vieraanvaraisuuttanne käyttämään hyväkseni.

Enhän minä teille voi kertoa, miksi en voinut jäädä.

Mutta ikuiseen kiitollisuuden velkaan jään, ja vielä minä jotenkin korvaan tämän kaiken.

Kaikki nämä vuodet tiesin sen päivän koittavan.

Olen lähtenyt ennenkin, kokeillut siipiäni.

Kuin häkistä paennutta lintua, sain niihin luodin ja minut teljettiin takaisin.

Nyt ovat siivet kai liian vahvat.

Kun palasin laineilta kauniin synkän Itämeren, saavuin tyhjään taloon.

Te nautitte lämmöstä etelän auringon, minä toivoin kestäväni tämän kylmyyden.

Kävellessäni ympyrää sänkyni päällä kuitenkin ymmärsin, että tämä lienee vain hyvä asia.

Sillä kaikki pitivät sanansa.
Ja sehän on tärkeintä.

Minä, sinä, minä vannoin

Sinä, minä, sinä vannoit

On vain sopeuduttava.

On otettava ote itsestään.

Ja herrajesta, junatkin ovat kulkeneet jokaisena päivänä täysin aikataulussa, en tiedä, miksi enää valittaisin.

Pysäyttäähän se kuitenkin.

Mutta ei kauaakaan niin minä hallitsen sitä kaikkea.

Sitä, miten olen. 

Eilen 11, tänään jo 10.

Kissat vain jäivät jälkeeni, niitä kaipaan.

Ja punaisia seiniä jotka kajastivat kaikilla pinnoilla.

Huomenna uusi elektroniikka antaa syyn hymyillä.

Vaikka juuri nyt en kai niin saisi tehdä.

On kai suljettava silmät ja jatkettava kävelyä.

np. Nuket - Askeleet

Don't say I didn't warn you; love can kill

Hymyilin tuona torstaiaamuna niin paljon että poskiin sattui.

En vieläkään käsitä, mitä olen ikinä tehnyt oikein että näin upeita asioita tapahtuu, mutta niin minä vain kuljin läpi koulupäivän ananas kädessäni.

Oli lämpöä ja taidetta, oli Wöyh! ja Klubi.

Oli ennustuksia, oli eräskin kivi.
Oli monta hässäkkää, oli monta rumaa kuvaa.

Oli ufoja ja paljon sellaista, joka on jo kadonnut muistini lokeroista.

Oli mahtavaa, vaikkakin pyydän jälleen anteeksi.

Perjantai alkoi lupaavasti akkuporakoneen ääneen havahtuessani.

Ei tullut noustua kello kahdeksaksi, eikä olisi ehkä kannattanut nousta ollenkaan.

Elämä kuitenkin voitti, ja oli taas aika siirtyä kellumaan ulapalle Itämeren.
Mustan moottoritien sulautuessa täydellisesti ympäröivään pimeyteen on parasta kuulla ne kappaleet, jotka pian tärähtävät astetta lujempaa tärykalvoille. Sulkea silmät ja olla osa sitä pimeyttä.

Näillä käytävillä harhailimme puoli vuotta sitten toivoen tämän tapahtuvan.

Näiden ovien takaista elämää ajattelimme, ja tuolla lattialla jo ajatuksissamme makoilimme.
Tämän lavan reunalla ihmettelimme sen kokoa ja sitä, missä kohtaa olisi oltava.
Mutta ei se nyt tosipaikan tullen ollutkaan niin vaikeaa, navigoida itseään oikein.

Trumpetit korvan juuressa eivät ole mukavia, mutta ne jostain syystä viipyvät siinä erittäin kauan.
Ainakin La isla bonita tuli kuultua tarpeeksi monta kertaa.
Ei lainkaan liian aikaisin vaihtui onneksi musiikki kotoisampaan.
Ja jotain uskomatonta tapahtui jälleen;

Just wrap your troubles in dreams,
it ain't that hard it seems!

Ja näin me olemme jälleen oikeissa asemissa ja oikeaan aikaan.

Vain harvat ja valitut osaavat suunnistaa tämän paatin uumenissa.

Sinne on piilotettu kolmen neliön tanssilattia, kaikkea hajoavaa ja liian hiljaiset kaiuttimet.

Me laulamme, me tanssimme, me kuulumme tänne ja se tuntuu hyvältä.

Eihän meistä kukaan ole mikään parkettien partaveitsi, mutta kysehän on asenteesta.

Hän jakaa ajatuksiaan.

Ihminen on viisaimmillaan, kun kokee oppineensa tässä elämässä yhden asian.

Tuo viisas mies hymyilee nyt ensimmäistä kertaa, enkä saa tarpeekseni.

Tiedän, mitä sanot seuraavaksi, tiedän, mutta kysyn silti.

Haluan tietää enemmän, vaikka tiedän jo.
Haluan kuulla sen kaiken sinulta, ja paljon enemmän.

Tämä on hullua, tämä on liian ihanaa. Ja liian todellista.

Mikä olisi ilta ilman mystisiä puheluita, saati tuota virnettä hänen kasvoillaan.

Hän laulaa tahtiin toisen kahdesta suuresta, ja saa sen kuulostamaan paremmalta kun itse levylaulaja.
Laulaisit enemmän, laulaisit aina. Hukkaisit sinäkin itsesi samalla tavalla, kun toiset hukkaavat avaimensa. Ja katoavat

Haluaisin vain jäädä näihin hetkiin. Jumittua ja jatkaa elämää joskus toiste.

Viimeistään runomuotoisen syntymäpäiväonnittelun saatuani tunsin elämäni valmiiksi.

Vielä kerran laiva ympäri tuota kuuluisaa pulloa metsästäen.
Silmät kii.

Länsinaapurin ilma on paljon raikkaampaa ja aurinko kirkkaampi.
Vuorokaudenajat eivät päde tässä valtakunnassa.
Eivätkä mitkään muutkaan fysiikan lait. Vihreä on uusi väri ananaksen.

Mihin pitäisi varautua, sitä ei tiedä kukaan, sillä tämä on niin uutta ja ihmeellistä.
Värivalot välkkyvät kutsuvasti, mustaa samettia vasten ne korostuvat entisestään.
Hymy on valtava ja pysyvä elementti tässä hetkessä.
Intensiivisempää kun eilen, jotenkin paljon suurempaa.

MAKSAISIN MITÄ VAIN KUULLAKSENI NUO ENSIMMÄISET RUMMUT UUDESTAAN.
SE FIILIS, SE KAIKKI ONNELLISUUS, TIEDÄN TÄMÄN TODEKSI.

You're crashing high!

Vielä hymyillään, vielä kerran toivotetaan onnea ja kiitetään.
Nähdään pian ja sen jälkeen niin paljon useammin.

Oi voi saatana.

Tie on pimeämpi ja ulkona aivan saatanan kylmä.
Mutta tämä kaikki lämmittää, pistää pakollakin hymyilemään.
Kukaan ei viittaa sanallakaan tuohon kello neljän mystiseen viestiin, pidän siis sen kaiken itselläni.

En voinut kuvitella tätä näin upeaksi.
En voi vieläkään uskoa että olen näin onnekas.

Puolitoista viikkoa.
Tämän ajattelu saa pään niin sekaisin etteivät sanat löydy eikä ajatus pysy kasassa.

Kiitos vielä.

np. HIM - Katherine Wheel

So find the strength and you will see; you control your destiny

Niin on ulkona taas kylmä, ja kerrospukeutumisen jalotaito on hieman ruosteessa.

Eiköhän Siperia jälleen opeta.

Toisaalta, mitä sitä suotta siihen tottumaan, kun kohta odottaa trooppinen, keinuva ympäristö.

Sitä ennen vielä taidetta.

Oikeasti haluaisi vain mennä mukana ja pitää hauskaa, nauraa päänsä irti ja nauttia hetkistä jotka on tarjolla. Mutta ei riitä energia, kaikki nostaa turhautumisleveleitä. Paitsi se, kun pyörähtää ympyrän täysin irrationaalisesti väärään suuntaan.

Tiedättekö, kun kroppa alkaa olla jo niin väsynyt, ja mieli riekaloituu päivä päivältä.

Taas on kulunut aivan liian monta viikkoa hyvän ystäväni aamu neljää sekä viittä tapaillen.

Mutta tänä iltana unetti ensimmäistä kertaa aikoihin. Oikeasti siis unetti, ei vain väsyttänyt mieltä raastavasti. 

Mitenkö tilanteen ratkaisin?

Tässähän minä olen vieläkin.

 

Tunnetusti perhetapaamiset ovat täynnä iloa ja mutkatonta kommunikointia.

Kissat onneksi sekoittavat kaiken, auton ajovalot eivät suostu pysymään päällä ja lumi tuiskuaa vaakasuorassa tuulilasiin. Näkyvyys kymmenen, vauhti nousee ja tie vie.

Voi olla, että mieleni tekee minulle elämäni suuria tepposia, ja ohjaa minut täysin väärille raiteille.

Mutta tällä hetkellä tunnen, että olen kerrankin toiminut itseäni kohtaan oikein.

Kuunnellut kerrankin järjen ääntä, ja tehnyt niinkun koen tarpeelliseksi.

En minä osaa vielä sanoa, miten haluan tästä jatkaa, mutta on aika ihana tunne, kun tietää saaneensa itseltään armon aikaa.

En voi kuitenkaan väittää, etteikö yhden maailman rumimmista ja kamalimmista ihmisistä seura olisi ollut täysin paikallaan tuona iltana. Ettenkö olisi tarvinnut sitä, että joku sanoo, että tiedän kyllä mitä mun täytyy tehdä.

Ja keittää mulle kahvit.

Antaa mun hajota lattialle ja olla hiljaa.

Välillä mätkäsee naamaan tyynyllä, vaan varmistaakseen että mä vielä olen siinä.

Mun on pakko myöntää, että mun tukipilarini ovat parhaat.

Ja juuri sen sanottuani näen pöydälläni tuulahduksen etelää.

Tuo neitonen, joka syntymäpäivänsä kanssani jakaa, lähetti kirjeen, jota ei paremmin olisi voinut ajoittaa. Lähetin pakkasen hnen luokseen ikään kuin vastalahjana.

I only know, you're on the phone

From hugging you, to hugging the phone.

Onnellisuus on sitä, että omistaa punaisen imurin.

Ja saattaa keittää aivan sen vahvuista kahvia kuin ikinä itse haluaa.

Myös pitkästä aikaa kuulottimien taakse piiloutuminen tuottaa hienoja viboja.

Tänään tämä harvoin kuunneltu musiikki on parempaa kuin koskaan.

Kylmä ulkoilma, yksinäinen ja aivan liian kirkas sää.

Joko vedet jäätyivät, joko ne kestävät, miksi en koittaisi?

Päätän kuitenkin kääntyä, siirryn tanssin pyörteisiin ja naurahdan.

I never had a glue that I'd become so much stronger.

Ei meri ole tyyni ainoastaan ennen myrskyä.

Tällä kertaa se on sitä pelkkää oikeudenmukaisuuttaan.

np. Kiuas - Across the snows

So much snow, and all that snow

Arki palasi, ja päivät ovat kuluneet kiireessä, koulussa ja bemarin ratissa.

Pienetkin tauot toimistotunteina olen roikkunut puhelimessa, yrittänyt tavoittaa milloin mitäkin tahoa. 

Jo tutuksi käyneet, elämäänsä kyllästyneet vaihdekeskuksen äänet käskevät päivä toisensa jälkeen minun palata asiaan huomenna.

Sillä kaiken, mikä pitäisi tehdä huomenna, voi huoletta jättää ensi viikkoon.

Unettomia öitä on säestänyt kitara.

Sävelet ovat tutut, mutta ote niin haparoiva, ettei niitä muiden tule kuulla.

Toivon jonain päivänä sormieni saavan sävelet kitaran kaulalta soimaan yhtä kepeästi, kuin nuo kuvitteelliset lampaat, joita koitan laskea, hypähtävät aidan yli.

Toivon, että ensi kesänä kitarani saa muuttaa auton takapenkille, nähdä Suomea ja soida ympärillä nuotion.

Minä tahtoisin kesäkuun kuumaa ilmaa aina hengittää
Tahtoisin aina hengittää tätä elämää

Yöt ovat kuitenkin olleet vakaita, on ollut oudon rauhallinen olo, vaikka varjot ovat olleet pitkiä ja lattialaudat narisseet normaalia voimakkaammin.

Se on jossain määrin kostautunut päivisin, kun kaksin käsin nautittu kahvi aiheuttaa pelontärinän ja ihmismassat saavat kehon varautumaan pakoon.

Viikonloppukaan ei tarkoita lepoa.

Tuntuu kummallisen viralliselta kulkea yliopiston kirjaston käytävillä, olemme hukassa mutta aakkoslaulun avulla navigoimme itsemme oikeaan hyllyvälikköön. 

On aika ryhtyä tuumasta toimeen, ottaa haltuun uusi alue sivistystä ja olla parempi kun kukaan muu.

Tänään se jatkui.

Kera kahvikuppien tappelimme tekniikan ihmeiden kanssa, ja ilmeisesti tulostimme 28 sivua vaikeaa tekstiä naapuriin.

Ajatuksen virta johdattaa kynää, kun se alleviivaa olennaisia sanoja, hyödyllisimpiä lauseita.

Sama voima saa sotkuisilla muistiinpanoilla täytettyä niin monet sivut, että sen kymmeneen sivuun järkeviksi lauseiksi tiivistäminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.

Ihana flow, ihana Nelli.

Vastoinkäymisistä huolimatta meillä on paras meininki, lopputuloksesta tulee kaunistelematon ja rouhea, meidän näköinen. Rohkea ja epätäydellinen. Paras.

Bemari on jälleen vaihtunut perhefarmariin, ulkona hohtava ohut kerros valkeutta tuntuu oikealta.

Bussin tyhjyys ja oma paikkani saavat sen kaiken hyvin solmittua yhteen ja olo on vahva, luottavainen ja itsenäinen. Kokonainen.

He toiset saavat lauseet kaikumaan moniulotteisesti.

Väittävät niitä lainatuiksi, ehkä ne ovatkin.

Se haluu säpinää elämään ja BMW'n.

En tiedä, mitä edessä oleva viikko tuo tullessaan.

Olisi kyettävä rationaaliseen ajatteluun, mutta tunteitaan ei saisi unohtaa.

Josko se kaikki selviäisi, enkä menettäisi tätä hienoa olotilaa.

Jos tutustuisin itseeni, ennen kun yritän tuntea teidät muut.

Tämä teksti on vain kirjainten systemaattinen liitto.

Välissä ei ole mitään.

Olen Dostojevskin vanha mies ja hänen koiransa.

Ja kaiken tämän jälkeen, mä hymyilen.

np. Jussi Hakulinen - Kesäkuu

On sanat sanoja vaan, kunnes ei ole mitään sanottavaa

Täällä soi lastenlaulut.

Mä nojaan polviin enkä ymmärrä sanaakaan.

Mä tiedän hengittäväni väärää ilmaa.

Sen sävy on kirkas mielessäni, vaikka se on kaukana.

Tuo kuva jota tuijotan, ei muutu miksikään.

Siirtyy vain ajallisesti kauemmaksi, tavoittamattomammaksi.

Läsähtää taas nykyhetkeen vihreiden värivalojen saattelemana.

Pisteitä pisteiden perään, sydän hakkaa samaan tahtiin.

Muilla on hienoja käänteitä, upeita elämän risteyskohtia.

Tokikaan niihin viettäneet tiet eivät niin mieluisia ole.

Minä en käänny, minä kaarran.

Hitaasti, epävarmasti. Mustaa jäätä ja kesärenkaat.

Kai se tästä, kai aika näyttää miten kauas tieltä suistun.

Huomenna ainakin pääsen kouluun, josta heti istumaan mukatärkeänä mukatärkeässä viisi tuntia kestävässä istunnossa tylsien harmaiden seinien sisällä.

Rentouttava loma, jonka vaikutus on mittava.

Jos vaikka insomniani lakkaisi, jos vaikka nukkuisin.

Jos tänä yönä en odottaisi ihmettä.

On hienoa ymmärtää, että pääsee hetkeksi hengittämään naapurimaan ilmaa.

Jos ymmärtää kiivetä ulos oikeaan aikaan.

Oi voi, eikä enää kukaan käske minun kääntyä ovelta takaisin.

np. Wöyh! - Lokki

Live and live.

Nukahda kuullen sanojen kaikuvan päässäsi.

Ymmärrä, että hän sanoi luottavansa.

Ja hän sanoi paljon muuta.

Ota kitara käteesi.

Sävellä kaunis laulu siskollesi.

Löydä uusi maailma Es-duurin sisältä.

Anna vauhdin nousta.

Vitosta silmään ja tuulilasi puhtaaksi.

Jätä muut ihmettelemään noviisiuttasi.

Kerro, mitä kuuluu.

Kerro, että kohta tapahtuu.

Keskustele kun se on mahdollista.

Lupaa käydä Oulussa.

Leikkaa paperiin aukkoja, jotka punaista seinää vasten ovat kauneinta koko maailmassa.

Kuuntele vanhoja levyjäsi läpi.

Tapaile vielä hetken tuota sävelmää jonka kuulet päässäsi.

Jatka, kunnes et tunne sormenpäitäsi.

Korista itsesi joulukuusin ja lähde ulos.

Hypi.

Kirmaa.

Anna mennä.

Jalat ei petä.

Ei tänään.

Kunhan juokset.

Mieti myöhemmin.

Nauti siitä poltteesta.

Ihana päivä.

Kaikessa väsymyksessään.

Kaikessa lukemisen välttelyn täyteisyydessään.

Ei mitään erikoista, ei mitään.

Mutta ei satu.

Koko päivänä.

Ei ole sattunut.

(Muuta kuin toki nilkkaan, polveen, lonkkaan ja ranteeseen.)

Haha, en ole erikoisemmin tuntenut mitään.

Pää on aika tyhjä, aika seesteinen.

Ihana päivä.

Se saattoi muuttaa elämää.

Mä tykkäsin kuulla sanoja, niitä kauniita, joita harvemmin kuulee.

Mä tykkäsin nähdä hymyjä, mä tykkäsin olla siinä vain.

Mä tykkäsin siitä, että yllätys onnistui ja hän oli onnellinen.

Ja he molemmat tahtovat hetkeksi pois tästä tyhjästä maailmasta

Seuraavana päivänä istuin laiturilla kalastamassa.

Istuin ja kuuntelin hiljaisuutta, yritin nähdä omia ajatuksiani ja järkeä kuunnella sopivassa kontrastissa tunteisiin nähden. Mutta kai kaiken piti mennä niin.

Kun haluaa vain pitää hauskaa.

Kun haluaa että kaikilla olisi hauskaa, mutta ei muiden aivoja voi pakottaa erittämään iloon liittyviä hormoneja. Eikä edes omiaan, vaikka kova on yritys. 

Onneksi jalat pelastavat päiviä eikä kylmyys ole tappava.

Mitä olisi mökkireissu ilman yhtä ojaanajoa, tai sitä loistavaa ideaa sytyttää sammunut sauna takasta paljain käsin kannetuin palavin haloin tuleen? Hyvä ruoka, ihanat ihmiset.

Ja tuntuu siltä, että muilla oli loppuen lopuksi kivaa.

Lyhyestä virsi kaunis, näinhän sitä sanotaan.

Silti luulen, että minun pitäisi käyttää monta sanaa enemmän, mutta mitä ne ovat.

Sanat ylipäänsä. Onko näissä kirjainjonoissa mitään järkeä?

Vuosi olisi voinut vaihtua myös toisin.

Mutta ei se vaihtunut.

Tänään ajoin Toijalaan, kuljin läpi kymmenien aarien kangashallien.

Seisoin jälleen peilin edessä tunteja, päälleni ommeltiin kauniita kankaita.

Ja ehkä olisin voinut sanoa, ettei ole paha olo ollenkaan.

Tyttö nauraa onnestaan, pojan mieli on taivaissa

Ja sydän on pieninä palasina, hiljaa vaan he kuiskaavat.