Arki palasi, ja päivät ovat kuluneet kiireessä, koulussa ja bemarin ratissa.
Pienetkin tauot toimistotunteina olen roikkunut puhelimessa, yrittänyt tavoittaa milloin mitäkin tahoa.
Jo tutuksi käyneet, elämäänsä kyllästyneet vaihdekeskuksen äänet käskevät päivä toisensa jälkeen minun palata asiaan huomenna.
Sillä kaiken, mikä pitäisi tehdä huomenna, voi huoletta jättää ensi viikkoon.
Unettomia öitä on säestänyt kitara.
Sävelet ovat tutut, mutta ote niin haparoiva, ettei niitä muiden tule kuulla.
Toivon jonain päivänä sormieni saavan sävelet kitaran kaulalta soimaan yhtä kepeästi, kuin nuo kuvitteelliset lampaat, joita koitan laskea, hypähtävät aidan yli.
Toivon, että ensi kesänä kitarani saa muuttaa auton takapenkille, nähdä Suomea ja soida ympärillä nuotion.
Minä tahtoisin kesäkuun kuumaa ilmaa aina hengittää
Tahtoisin aina hengittää tätä elämää
Tahtoisin aina hengittää tätä elämää
Yöt ovat kuitenkin olleet vakaita, on ollut oudon rauhallinen olo, vaikka varjot ovat olleet pitkiä ja lattialaudat narisseet normaalia voimakkaammin.
Se on jossain määrin kostautunut päivisin, kun kaksin käsin nautittu kahvi aiheuttaa pelontärinän ja ihmismassat saavat kehon varautumaan pakoon.
Viikonloppukaan ei tarkoita lepoa.
Tuntuu kummallisen viralliselta kulkea yliopiston kirjaston käytävillä, olemme hukassa mutta aakkoslaulun avulla navigoimme itsemme oikeaan hyllyvälikköön.
On aika ryhtyä tuumasta toimeen, ottaa haltuun uusi alue sivistystä ja olla parempi kun kukaan muu.
Tänään se jatkui.
Kera kahvikuppien tappelimme tekniikan ihmeiden kanssa, ja ilmeisesti tulostimme 28 sivua vaikeaa tekstiä naapuriin.
Ajatuksen virta johdattaa kynää, kun se alleviivaa olennaisia sanoja, hyödyllisimpiä lauseita.
Sama voima saa sotkuisilla muistiinpanoilla täytettyä niin monet sivut, että sen kymmeneen sivuun järkeviksi lauseiksi tiivistäminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Ihana flow, ihana Nelli.
Vastoinkäymisistä huolimatta meillä on paras meininki, lopputuloksesta tulee kaunistelematon ja rouhea, meidän näköinen. Rohkea ja epätäydellinen. Paras.
Bemari on jälleen vaihtunut perhefarmariin, ulkona hohtava ohut kerros valkeutta tuntuu oikealta.
Bussin tyhjyys ja oma paikkani saavat sen kaiken hyvin solmittua yhteen ja olo on vahva, luottavainen ja itsenäinen. Kokonainen.
He toiset saavat lauseet kaikumaan moniulotteisesti.
Väittävät niitä lainatuiksi, ehkä ne ovatkin.
Se haluu säpinää elämään ja BMW'n.
En tiedä, mitä edessä oleva viikko tuo tullessaan.
Olisi kyettävä rationaaliseen ajatteluun, mutta tunteitaan ei saisi unohtaa.
Josko se kaikki selviäisi, enkä menettäisi tätä hienoa olotilaa.
Jos tutustuisin itseeni, ennen kun yritän tuntea teidät muut.
Tämä teksti on vain kirjainten systemaattinen liitto.
Välissä ei ole mitään.
Olen Dostojevskin vanha mies ja hänen koiransa.
Ja kaiken tämän jälkeen, mä hymyilen.
np. Jussi Hakulinen - Kesäkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti