It's mine to take it all, my final call

Makaan sängyllä ja tuijotan sadepisaroita katossa.

 Nyt oli hyvä viikonloppu.

Kun vihdoin uskaltauduin oikeasti ihmisten ilmoille.

Uudet kaupunginosat hämmentävät ja kartta yrittää eksyttää meidät.

Talo täyttyy kavereista, joiden kanssa ei kerkeä puhua, vaikka joka päivä nähdään.

Positiivisen syrjäytymisen käsite lanseerataan jälleen.

Nyt, oikeesti, älkää häiritkö kun me käymme puolen vuoden kuulumisia läpi.

 Tykkään teistä hirveesti, vaikka mulla ei ikinä aikaa olekaan.

Syrjäydytäänhän taas uudestaan, mielummin pian?

En oikeasti voi hehkuttaa noita ihmisiä tarpeeksi.

Ne on kaikki ihan omanlaisiaan, ne kaikki täydentää toisiaan, ne on ihania.

Saanhan pitää teistä kaikista kiinni aina, saanhan?

Kun soi ne biisit, jotka meitä yhdisti keväällä niin suuresti, ei voi muuta kun halata perkeleen lujaa.

Virallisesti glam-homoja, missä ikinä naamamme näkyvätkään.

Uudet kasvot uudessa kunnossa ovat niin mielenkiintoisia että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Mutta onneksi me ollaan kavereita, vaikka aina ei siltä näytäkään.

En ole varmaan ikinä puhunut näiden ihmisten kanssa, mutta nyt täytyy olla kiinnostunut kuulumisista.

Mitä opin tästä illasta?

Kun sut kutsutaan jonnekin, niin ei kannata mennä.

Vois vahingossa olla kivaa.

Aamu hieman venähti, mutta sen jälkeen kirja, joka kertoo sankaritarinoistani sai jatkoa.

Olen ajoituksen mestari eikä sille voi mitään, mutta varovainen hymy ja ujo moi olivat paikallaan.

Voi juku, sinähän olet oikeasti täältä.

Espoon oma poika selviytyi loimaalaisista huolimatta Tampereelle.

Oi, Valtsu tykkää tästä kaupungista niin paljon, että se on liikuttavaa.

Kävellään ympäri katuja, kerron tarinoita näiltä kulmilta.

Ja sen hymy yltää korvasta toiseen ja vähän yli.

Päädymme jälleen uuden loistavan bisnesidean pariin, tällä kertaa rahat käytetään punaiseen Kuplaan.

Kuinka monta kertaa kuulin epätoivoisen parahduksen; "MIKS MÄ EN VOI JÄÄDÄ?!?!"

Mutta kohta mulla on kaveri, jee, ei aikaakaan niin hän insiryönäilee Tampereella pysyvästi.

Enkä mä malta odottaa.

Kaikkea liian hienoa meilläkin takana, varmasti vielä enemmän edessä.

Kauniita sanoja sukalle, kirmausta kotikaupungissa, turvallista hiusten leikkuuta ja yökahvia.

Valtsu on niin hyvä ihminen, että itkettää!

Mah bro!1

Tänään palasin taistelutantereelle, mutta tein Disney-leffoista itselleni suojakilven.

Yrittäkääs nyt pilata mun viikonloppu!

Ensi viikko on taas sellasta härdelliä, että en ehdi hengittää.

Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten jossain määrin tykkäisi siitä.

Tänä viikonloppuna tajusin, että mä en ole sittenkään yksin.
KIITOS.

np. Children of Bodom - Jessie's Girl

Ps. Ah, Ruutanan oikeasti olemassaolo sai tänään ystäväiseni oikeasti järkyttymään. Olet ihana sinäkin.