tiistai 10. joulukuuta 2013

I am doll parts, bad skin, doll heart

Vilttiin kietoutuneena tuijotan pakkaseen.
Tunnen kuuluvani tämän lumimyrskyn keskelle.
Ei se ole samanlaista muualla.
Ikkunat vinkuu, lattia narisee, koko talo tärisee junan ohi mennessä.

Salaa hymyilen mielessäni, olenhan rakentanut tämän kaiken.

Unohdin vain rakentaa huoneeni seinät kantaviksi.
Nuo mokomat mieleni termiitit eivät näy välittävän ajankohdan sopivuudesta.
Jos irrotat otteesi seinät romahtavat täysin.
Mutta et sinäkään niitä jaksa ikuisesti pystyssä pitää.
Toivon vain ehtiväni pois alta ennen sitä.


Vieras peili kai valehtelee vähemmän kuin se, jota tuijottaa päivittäin.
Katse pistää terävämmin kuin neulat, joita tökitään ylläni oleviin kankaisiin, mutta se on armeliaampi kun niin pitkään aikaan ennen. Kuitenkaan se ei anteeksi anna noita virheitä, joita valuvioiksi kutsutaan.

You just don't love me and I just don't care

Vaikka ne hetket olivat uniikempia kun lumihiutaleet, en erota niitä toisistaan.
Muistan tunteen, muistan kaiken sen.
Mutta sitä, mikä nuo kummalliset, positiiviset tuntemukset herätti, en osaa nimetä.
Vaikka siinä, kun musta satiini laskostui lattialle, oli se kaikki niin lähellä että miltei tunsin sen hengityksen. Eikä se ollut kylmä ja kalsea, kuten useimmat.
Itseasiassa, pidin siitä.

Päähäni palasi ennen ainoastaan ärsyttävä melodia, joka sai kauniimman tarinan, josta muistuttaa.

Mutta ne silmät, jotka näin peilistä.
Ne olivat minun.


Lumisade muutti kaiken puhtaan valkoiseksi.
Hetkellisesti myös oman, mustanpuhuvan ulkomuotoni.
Ehkä se olisi vielä mahdollista, muuttaa ne hetket pidemmiksi.
Saada ne osaksi jokapäiväistä elämää.
En pistäisi sitä pahakseni.

Ne narut, joista pitäisi osata vetää, ovat sotkeutuneet hiuksiini.
Jos löytäisi oikean narun, ja nykäisisi kunnolla, aukeaisi kaikki kertaheitolla.
Löydän sen jostain.
Löysinhän sinutkin.

Vaikka lopulta, voi olla että juuri sinä olet naru, johon tämä kaikki päättyy.

Ei saisi ajatella näin,
mut se ei oo ainoo mitä teen väärin.

Voimani hankin takaisin, ulkomuotoni ja repaleiset unelmani myös.

np. The Hole - For once in your life

Ei kommentteja: