Aivan täydelliset neljä päivää on hyvä aloittaa yhdellä mukavan lämpimällä neljän seinän sisässä Ruutanassa vietettävällä Itsenäisyyspäivällä, johon kuuluu lämmintä bataattipaprikasosekeittoa, joulutorttuja, yltiö-ällösöpöilyä kissojen kanssa, askartelua ja hyvää musiikkia. Sekä tottakai internetin viihdyttävä maailma, josta löytyi suuria yllätyksiä tälläkin kertaa! Tästä suuresta roskamäärästä ja sekasorrosta, joka vallitsi toimistoni lattialla torstaina, saatte ehjempää ja valmiimpaa asiaa vasta tuossa parin viikon kuluttua.
Seuraavana päivänä sai sitten unohtaa kaiken lämmön ja mukavuudet! Sillä käytin ensin tuota junioria pyörähtämässä meidän hirmu hienossa lukiossa, ja lähettiin siitä sitten bussilla kohti Poria! Kanssamatkustajien matka oli varmasti rattoisa, sillä meidän juttujen taso on aina sitä luokkaa paras mahdollinen! Poriin päästiin ja jäädyttiin samantien, oltiin siinä kohtaa ihan siviilivarustuksella liikkeessä, eikä siis ollut kerrospukeutumista nähtykään. Auteltiin eka erästä pyöräilijämummoa, joka oli onnettomasti päässyt kaatumaan ja sit auteltiin itsemme Itäpuistoon ja Omenahotelliin!
Huomatkaa, että tää oli siis todellista luksusta, et meillä oli hotelli, ja kaikki krediitti siitä Tiinan äitihahmolle!
Olin todella ylpeä itsestäni, kun onnistuin näyttämään semifiksulta kerrastopukeutumisenikin kanssa tällä kertaa, ei mulla ollut tohon kuvan varustukseen muuta kun kaks hupparia ja nahkatakki lisäyksenä, sekä tottakai viltti sitten ulkona. Makuupussin olisin toki voinut raahata jo tällä kertaa mukaan, mutta ehei, mä kärsin kylmyydestä ihan tyynen rauhallisesti. Tai sinne päin. Mentiin istuskelemaan Bar Kinon eteen, aiheutettiin jo sillon viiden aikoihin hämmennystä, ja jos se tie siinä olis ollu yhtään vilkasliikenteisempi niin oltas varmaan aiheutettu kolareitakin. Mutta näin ei käynyt.
"Ootteko suunnitelleet istumisen maailmanennätyksen yrittämistä?"
Siinä näimme soittajapoikia nopeasti kun he saapuivat soundcheckiä tekemään, mutta eihän noilla kiireisillä muusikoilla ole aikaa, joten vilauksiksi nämä näkemiset jäi tällä kertaa. Kylmä siellä oli, koira kävi moikkaamassa, lunta sato ja lujaa tuuli, kaikkien suureksi yllätykseksi tähän kohtaan naurua ei päästy sisään, ja pystytettiin leirimme uudestaan! Yksi hali voi lämmittää enemmän kun kukaan uskookaan, mutta silti kävästiin yhdessä välissä vähän lämmittelemässä, ja palattiin sitten takas raittiiseen ulkoilmaan. Porilaiset oli hirveen mukavia, saatiin paljon rispektaavia kommentteja, hirveesti tsemppauksia ja no, niitä perinteisiä 'te ootte hulluja' lausahduksia osaksemme.
"Moi, mä oon Timppa. Sulla on hassu tukka. Ja sulla on paljon parempi!"
"Yrittäkääs joskus muuten arvailla, mitkä valot kerrostalossa syttyy seuraavaks!"
Lopulta sitten väsyneinä ja onnellisina, sekä jäätyneinä, pikaisten kauniiden sanojen ja heilutusten jälkeen raahauduimme hotellihuoneeseen numero 666, joimme lämpimät glögit ja nukahdimme onnellisna!1
8 tuntia pakkasessa, check!
Lauantaina jätettiin meidän huone yksinäisyyteen ja suunnistettiin Havaijin kautta Porin linja-autoasemalle, josta pienen kuumottelun jälkeen löydettiin meidän bussi ja lähdettiin matkaamaan kohti Raumaa!
Meidän odotukset Porin koosta oli osottautuneet erittäin vääriksi, se olikin yllättävän suuri paikka. Mutta Rauma yllätti koollaan lähinnä negatiivisesti, eihän siellä ollut mitään! Vessaakin jouduttiin metsästämään kivien ja kantojen alta, ennen kun löydettiin eräs superpieni yksilö erään ravintolan ahtaimmasta nurkasta. Eksoottinen kokemus sekin! Löydettiin paikallisen keikkamestan luokse yllättävän helposti, ja aika nopeasti me tehtiin siihen sitten leirimme. Meidän koko viikonlopulla oli yksi päämäärä; saada pizzaa. Mutta mitä tehdä, kun ei ole rahaa pizzaan? No, näin;
Parastahan näissä pahvikylteissä on se, kun sitten lopulta saa rahaa. Joka tarkottaa sitä, että saa pizzaa! Ja kuinka hyvältä maistuu pizza hyisessä säässä? Sitä ei voi sanoin kuvailla.
Toisaalta, ei siellä nyt edes ollut hirveän kylmä, kun ei tuullut koska istuttiin hienosti tuulensuojassa ja keksittiin näyttää ihastuttavan viisailta ja mennä hippaa makuupussiemme kera! Mutta hauskaa se oli! Järkytyttiin muutamista hämäristä muistikuvista ja päästiin/jouduttiin johonkin hienoon paikallislehteen. Tavattiin myös hieno aussinaikkonen, joka lupas meidät majotella huoneeseensa yöksi. Hengailtiin sen kanssa hotellin aulassa sen jälkeen kun meidät taas käännytettiin baarin ovelta.
Zubadubaduu ja erittäin viehkeä virnistys. Ei oo fygest kii, elämä on ihanaa ja kaikki tuntu hirveän luonnolliselta. Myös lopulta puolenyön koittaessa tuntui yllättävän luontevalta hyppiä rakkaimman bändin ikinä soittaessa ulkona makuupusseissa ja fiilistellä. Toki ei malttanut olla katkeroimatta itseänsä ajatuksella, että tuolla vois kyllä olla sisälläkin.. Pirun nättiäkin siellä oli, ja muutamaan otteeseen meidän luultiin hallussa pitävämme jotain ruumista, kun sullottiin makuupusseja takas laukkuihin.
Toiset 8 tuntia pakkasessa, check!
Keikka kuulosti loistavalta, ja sen jälkeen meidän uusi tuttavuutemme päästi meidät hotellin käytävään nauttimaan lämmöstä. Siinä me sitten istuskeltiin ja odoteltiin häntä palaavaksi muutamilta olusilta, mutta ei jääny hänellä nyt ihan muutamiin. Ei meinaan kuulunu ihan hetkeen. Kehitettiin uusi, erittäin hieno leikki jonka ideana oli kävellä hotellin käytävässä ympyrää ja ottaa huikkaa. Ihmisiä näimme, toisille soittelimme. Yön parhaat jutut tais olla salaattirasia ja ananaspurkki, mutta ne eivät toisiinsa mitenkään liittyneet. Uskomattomia juonen käänteitä ja tilanteita joista en olis ikinä luullu itteäni löytävän. Ihan super cool. Tsemppiä kaikkeen ja buranaa ja kaikkee. Niin, ja saatiin me yks 'Tsau' -kin, mutta se jäi siihen. Pieni murhapolttaja soi, ja meitä pidettiin hulluina, ehkä jotain sinne päin me ollaan. Pepsi pilas mun osalta kaiken. Siitä se on aina kiinni, sanokoon muut mitä haluaa. Toisaalta meitä vähän aliarvioitiin, me ollaan mukavampia kun miltä me näytetään. Ruma pitää saada olla.
Muistettiin olla hiljaa, saatiin nukuttuakin ja yksityiskohdat saa nyt jäädä niiden tietoon jotka ne jo tietää. Oli niin uskomatonta, etten vieläkään täysin sisäistä sitä tapahtuneeksi. Ei tää vaan mahdu mun järkeeni nyt yhtään. Mutta hauskaa oli ainakin 253 viikonlopun edestä, the world is not enough...! Sunnuntaina makasin aikalailla peiton alla palellen koko päivän ja kännykkä jäi jonnekin päin Rauma-Tampere väliä, mutta lainatakseni Alexi Laihoa sanon; at the end of the day, the grass on this side is pretty fucking green!
Uskomaton pitkä viikonloppu, check!
Kaks uutta kaupunkia, check!
Rakkauden tunnustukset, check!
Elämä, check!
np. 69Eyes - Brandon Lee
Ps. Keksin mun ensimmäisen valokuvanäyttelyn aiheenkin, siitä tulee mahtava ja haluan tehdä sen just siitä aiheesta. Kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti