Maailmanloppua odotellessa 2012

Jaa että vuosi 2012. Se meni niin ja näin. Tämä vuosi oli täynnä tuskaa, ahdistusta ja eksyksissä oleskelua. Toisaalta, tapasin mahtavia ihmisiä, siis aivan käsittämättömän mahtavia. Kesä Helsingissä oli loistava, vaikka kisuja oli kova ikävä, eikä Helsinkiin päätymiseni ole iloinen tarina. Tämä vuosi toi mukanaan iloisimman yllätyksen pitkään aikaan, kun pääsin takasin futiskentille, peliaikaakin tuli loppukaudesta. Sitä onnen määrää. Olen pettynyt ihmisiin ja eritoten itseeni. Olen kokenut taas jälleen kerran jee hirveitä asioita mutta ne ei ketään kiinnosta joten. Olen kokenut myös suuria alemmuuskomplekseja koska kaikki ovat parempia. Mutta mulla on myös ollut saatanan hauskaa toisinaan. Ja olen tehnyt päätöksiä jotka luultavasti pilaavat elämäni vielä joskus mutta murehditaan niitä sitten sillon. Tämä vuosi oli kokonaisuudessaan aivan kamala. Joten fear for the best and hope for the worst vaan jatkoa ajatellen. Tällähetkellä ei ole mikään voittajafiilis joten sen takia tämäkin vähän downside. Ainiin, ei se maailmanloppukaan tullu. Taaskaan.

Mutta koska olen semiperinteinen YOLObloggaaja niin tässä vielä heihei tämä vuosi;

Tammikuu oli tylsä kuten aina aikasemminkin. Maailma pudotettiin mun niskaan lähes kokonaisuudessaan. Hirveesti synttäreitä suunniteltiin, mutta ei sinä surunpäivänä taaskaan juhlittu. Koulu alko reippaalla nuorisovaalistressillä, aina välillä sitä tajuaa että haalii itellensä liikaa tekemistä. Löydettiin Emilian ja Marin kanssa Katto Kassisen hienous ja pressan vaalit oli sitä ja tätä.

Helmikuussa karkasin hetkeks itäblokkiin, sain kotiin rakkaan iMacin ja elämä alkoi loistaa! Kunnes objektiivi hajos ja aiheutti draamaa. Aloin kuvailemaan mun kuvaviestinnän päättötyötä ja stressailin yhteishakua. Saatiin tälle maalle uusi resistenssi tai jotain sinne päin.

Maaliskuussa perinteinen Chill House -prokkis, tällä kertaa kahen pisteen hommat hoidettavana.  Turha MAD-reissu Imatralle, mut näki siellä onneks ohimennen Elliä ja Iinaa. Asustelin Nokialla kun ei Ruutanassa ollut oikeen suotuisa meininki. 

Huhtikuussa tapahtui iloinen retki kotiseuduille Edinburghiin! Järkyttävää kyllä, mulle tungettiin tekoripset ja hiusten pidennykset ja kaikkea muuta kivaa päälle ja sit tanssahtelin kauniisti punasessa tutussa julkisesti, oltiin siis Powermoverissa liikkaryhmän kanssa HUHHU. Eikä ees voitettu. Mutta se oli kyllä hieno projekti! Villen synttäreitä juhlistettiin normaalia hienommin; 69Eyesin yksityiskeikka Circuksessa! Sitä ei voi vieläkään sanoin kuvailla, miten hienoa oli päästä jutskaamaan jätkien kanssa ihan rauhassa. Seuraavana päivänä tästä keikasta alkoikin jotain suurta. Eräs puukotus pisti miettimään.

Toukokuu oli hassu; jouduin miettimään paljon mulle tärkeitä asioita hyvinkin tarkasti. Sain yhden itselleni rakkaimmista ympäristöistä tallennettua viiden kuvan sarjaan, ja käväsin näyttämässä sitä Kuopion seudulla amiksen pääsykokeissa. Hesekisat oli, Annia näin semi usein ja Maailma kylässä oli mahtavaa. Siitä oikeestaan alko rakentumaan mun kesä pikkuhiljaa; hengasin sen viikonlopun rakkaan huumekoirani Murun ja äityliinini Tiinan kanssa jee, ja Helsinki. Vietin myös jonkinverran aikaa Näsilinnassa kuvailemassa, se on upea paikka ja mä viihdyn siellä. Koulun lähestyessä loppuaan siellä jakso istua entistä vähemmän. Ja tässä rakkaassa kuussa sattui se rakas ammuskelu joka osui sekin yllättävänkin lähelle.

Kesäkuu; koulut loppu ja se oli herkkää, ihan liian overemotional. Koulujenloppu oli kyllä varsin jees! Siitä selviydyttyä Helsinki, Puotila, seuraavana päivänä Sonisphere; METALLICA. Parasta oikeesti parasta mä en kestä. Eno käväs vaimoineen ja koirineen Ruutanassa, siellä visiteeras Mirakin, jonka kanssa vietinkin semisti aikaa. Yhteishaun tulokset tuli ja mun oli pakko lähteä Helsinkiin lähes koko loppu kesäks. Mutta en tiedä, oliko se huono juttu. Vaikka paha olo oli. Helsingissä mieli kyllä vähän lepäili ja tuli rentouduttua nestemäisten virvokkeiden kera semisti. Jääkaappi ei ollut ystävä.

Heinäkuu oli festareita; ILOSAARI, EXISTENCE, PUNTALA. Ei niitä enempää ollukaan. Mutta se oli niin hienoa. Niin hienoja ihmisiä ja musiikkia. Ja Bodom. Kotiin oli parasta palata kun siellä odotteli Tiina ja Muru. Elelin Murun kanssa Puotilassa, on parasta että oli kesäkoira. Älkääkä kukaan käsittäkö väärin, kyseistä koiraa ei ole nyt hylätty vaan se elelee Tiinan kanssa kuten ennenkin, se oli mulla kesän vaan hoidossa. Mutta mieleni teki tepposet moneen kertaan ja lujaa.

Elokuussa jouduin jättämään hyvästit Puotilalle, sekä henkilöille ja rakkaan isoisoäitini jouduin hautaamaan. Jurassicrockissa piipahdin tanssimassa humppaa. Mulle erittäin suuri asia oli käydä istumassa vaihtopenkillä Kuopiossa Suomen Cupin välierässä hienon joukkueen kanssa. Alotin sitten lukion Hatanpäällä, ihmisistä aiheutunut ahdistus oli jotain liian suurta, olin valmis luovuttamaan. Mutta joku sai mut pysymään koulussa ja yrittämään, ja kyllä se ahdistus siitä laski ja olo helpottu suuresti.

Syyskuussa näin rakkaita YADilaisia festareiden purkuviikonlopussa. Sanottakoon, että MÄ RAKASTAN. En paljoo tehny mitään erikoista, koitin selviytyä koulusta, välillä yritin myös hoitaa sosiaalista elämääni. Käväsin moikkaamassa eläimiä, joita oli paljon. Jos tammikuussa maailma pudotettiin niskoille, niin nyt se tehtiin toisen kerran. Ja täysin samalla kaavalla. Koita siinä sitten koulua käydä. Mutta tein sen. Sain peliaikaa.

Lokakuussa jouduin Parkanoon, mutta kävin myös Helsingissä tapaamassa Murua, sekä HIMin jätkiä ja olihan siellä jotain hassua Pyhät Tepot ja 69Eyeskin. Käytiin voittamassa Suomen Cupin pikkufinaali, JOTAIN NIIN HIENOA. Hienoin levy pitkään aikaan; X julkastiin ja siitä alko sitten hienoja asioita. Rotsissa käytiin siskosen kanssa moikkaamassa katukissoja ja tuhlaamassa rahojamme. Piti viettää hieman kauemmankin aikaa siellä mutta sisareni toi mut takas Suomeen. Myös joukkueen päättäjäisviikonloppu jäi kovasti mieleen.

Marraskuu oli pimeä, joten makoilin paljon matolla villasukkien kanssa. 69Eyes nähtiin Lahdessa ja Jyväskylässä, molemmat viikonloput oli upeita. Jouduin ikäväkyllä viettämäänpaljon aikaa valvottuna, koska sattui ikäviä välikohtauksia x, c ja i, mutta niistä selvitään. Ja ne selviävät. Ehkä. Maa poltteli jalkojen alla hyvin paljon paikassa Ruutana, joten siirryin Nokialle evakkoon. Draama on kivaa ja poliisit on parasta jee.

Joulukuu oli kiertämistä! Pori, Rauma, Tavastia, Pakkahuone! Niin hienoa. Sain myös uuden serkun joka on hieno paketti ja siitä tulee paras. Musta tuli valtava, jee vähän pelottavaa. Joulusta selvisin ihmeellisen hyvin mutta tämä päivä taitaa olla liikaa. Tai seuraavat.

Ja kaiken suurimman luultavasti unohdin.

Hello, I'm your mind

Olin kerran ah niin luova ja ah niin tuskissani. Että!

PIMEYS. HILJAISUUS.

Edellytykset nähdä ja kuulla enemmän kuin ikinä. Mutta minä en tahdo.

Kuten aina, elämä on mielekkäämpää kun ei ole aikaa.

Mutta nyt sitä on, ja siitä en pidä.

Olen väsynyt kuuntelemaan niitä ainaisia tyhjiä lupauksia. Ainahan sen kuulee;

SOITELLAAN.

Ja, kuinka ollakkaan, mikään ei muutu, odottelen vieläkin sitä päivää kun kaikki on paremmin.

Entä se, kun sinun piti olla erilainen kun kaikki muut?

Niinhän minäkin olen aina kun joku kertoo, että ihmiset ovat turhia.

Tosiasiassa et tiedäkään kuinka hyvin tiedän ja tunnen ihmisten ja luottamuksen turhuuden.

En ole viisas, ei minulla ole vastauksia.

Olen kulkenut vain yhtä tietä, joka on säästö syistä jätetty ilman talvikunnossapitoa, katulampuista puhumattakaan. Yksin on helpompi juosta, mutta onhan se välillä mukavaa kun joku hetken kulkee vierellä. Hetken.

Jos se on valkoista, voiko se olla pimeää?

Sehän on hyvä, puhdas, viaton!

Mutta se kaatuu päälle ja se murskaa.

Jos se olisi musta, siihen voisi piiloutua, mutta nyt SINÄ NÄYT.

Virhe, joka nähdään, joka täytyy korjata, hävittää.

Jos valkoiseen seinään tulee musta tahra, on se maalattava useaan kertaan.

Ja maali rappeutuu. Tahrat leviää. NE ON KUIN RUTTO.

Tummempaa, vaaleampaa harmaata, harmaata, lopulta likainen valkoinen.

Valkoisen läikkyessä mustalle, riittää yksi maalikerros.

Ei välimuotoja, musta on musta.

Eikä se hylkää, eikä se likaannu. Ja olet osa sitä.

Se olet sinä.

Ne nauravat, eivät ne edes ole.

Mutta kuinka ollakaan, ne ovat tämän maailmankaikkeuden viisaimpia!

Usko? Ei!

Jos väittäisi niiden olevan, olisi hullu, KUULITKO.

Eikä niiden olemassa oloa voi toivoa.

On hullua haluta olla hullu.

Mutta ei osaa olla mitään muuta.

Eikä edes halua.

Usko uniin on.

Oma mielikö valehtelisi? HAH, ei ikinä.

Mihin täällä muka sitten luottaisi?

Kyllä minä tiedän, mikä on totta. En tarvitse valkoisia takkeja sitä kertomaan.

Toki, kaikin mokomin. Saat kävellä ohi, mutta älä pysähdy matkallasi. 

Sillä minä en pääse enää yhtään enempää piiloon. Älä katso.

ET SAA NÄHDÄ.

Odota vuosi.

Too much information.

It's now or never to decide

En paennutkaan Nokialle, koska siellä oli havaittavissa ruuhkaa. Tai, kävin mä siellä, mutta viimeinenkin sohvapaikka oli varattu, joten takaisin Ruutanaan. Ole hyvä. Nokialta löytyi tänään lähes kokonainen serkkukatras, joka vielä perjantaina kasvaa parilla tänään puuttuneella. On hirveen pitkä aika siitä, kun ollaan oltu noin suurella porukalla koolla. Kaikki oli hirveästi kasvaneet, ja mulla ei itsellä ollut mitään käsitystä siitäkään, että meistä vanhin on muuttanut Lahteen? Missä välissä?! On parasta, että on iso suku, sillä kahvia saa juoda monessa kattauksessa. Alkoi nyt harmittaa, ettei taaskaan otettu serkuspotrettia, vaikka meitä oli aikalailla kaikki kasassa.

MUTTA MÄ EN AIO TULLA KATSOMAAN KUINKA SAAT VALKOLAKIN PÄÄHÄSI, KOSKA MÄ HALUAN NÄHDÄ TOISEN LAKIN PÄÄHÄN_PISTON. 

Taidan kyllä oikeasti olla vaihtunut sairaalassa, koska Nokialla kaikki taaas puhu siitä, kuinka on vahingossa päässyt yksi kasi todistukseen lipsahtamaan kymppirivistön sekaan. Sitten katseet siirtyi muhun päin, ja taisin mainita omasta rivistöstäni löytyvän kaksi vitosta. Vaikka koen olevani semivahvoilla. 

Ruutanaan paluu ei ollutkaan niin paha, koska Kaisla lähti tervehtimään kummitätiänsä ennen Kalevaan palaamistaan ja faija lähti sit heittämään sitä Kalevaan joten sain aikalailla olla rauhassa. Kisut oli ihan sekottavia; Töppönen juoksi laatikosta toiseen ja näytti kovin onnelliselta, Miiru nukku lattialla ja päästeli ääniä unissaan. Onko söpömpää? 

Parasta on hapankorput, kynttilät ja kahvi. Sekä kisuvillasukat. Kerkesinhän mä jo omassa sängyssäni nukkua kolme yötä, nyt on jo korkea aika siirtyä toimistoni sohvalle. Vaikka nyt, kun Kaisla siellä majaili, niin koko koppi on ihan sotkunen. Siivoaminen on niin rasittavaa, mutta siellä on mun rakas Mac, eli voin ehkä jopa saada nukuttua. 

ONNEKSI HUOMENNA ON TÖITÄ, mä en enää kestäis olemista. Anteeksi, en ole edes pahoillani näin paljosta huutamisesta. Tämä pakkokotonaoleskelu on ollut niin tarpeeksi, onneksi suklaa on näytellyt tällä kertaa vain erittäin vähäistä osaa. Ja kahvin kulutuskin pysyi jonkin asteisessa ruodussa. Jos mä jatkaisin tätä mun huimaa reippauttani niin kävisin huomenna töiden ja bisneslounaan jälkeen salilla, mutta musta tuntuu että en jatka. Koska mä tutkin huomenna kahden serkkuni toimintaa erittäin tarkasti, ja toivon löytäväni jonkun sohvan nurkan, koska mä en jaksa tulla enää tänne metsään, tämä masentaa.

Mä haluaisin olla kissa, elämä olis helppoa ja olisin paras. Olisinko kerrankin hiljaa?

np. Seether - Fake it

Now Xmas is forever

Pakollinen joulu on voiton puolella, huomenna pääsen pakoon Nokialle! Ihan suoraan sanottuna tää perhejoulupelleily tuli niin ulos korvista jo ennen alkamistaan. Ruokaa on, ja kahvia ja kisuja, ja tosi teennäinen ilmapiiri. Mutta jee en saanut turhia lahjoja kuten kaardemummaa, vaan ihan fiksua settiä kerrankin! Vaikka tänäkään vuonna en saanut haluamaani. Mutta nää mun YOLO-lahjat ois ny sit tässä jee;

Huom! Tämä yllätti! Sillä ostin sen itse.

Jee parit sukat.

Salkkareita, Frendejä ja YOUNG ONES! En kestä.

Ja mummu tietää mistä mun hiukset tykkää.

Mutta paras yololahja ikinä, on tämä pieni käärö joka on nyt kaheksan päivän ikäinen tuitui sinä pieni ihana serkkuseni jee;

Tänään olen ollut muka ahkera; maannut lattialla, kattonut neljä tuntia Salkkareita, leikellyt kaksi paitaa ja kironnut näitä joulun pyhiä kun ei pääse salille. Tää joulu on ollut ihmeellisen kivuton. Ja tylsä, koska en viime yönä kokenut samanlaista luovuuden purkausta kun yleensä. Tämä oli ikävää, sillä sitä odottelin pitemmän aikaa. Mutta ehkä tämä epäluovuus korvaa itsensä jossain kohtaa. Toivon näin, sillä ainiin joo, yksi yoloiluasia on se että sain sponssausta mun fisu-objektiivin ostoyritykseen! Eli nyt sitten saan sen ihan oikeasti, vaikka vois sitä jonkun muunkin linssin ostaa.. Mutta mä tästä leikkelen vielä yhden paidan joten heipähei.

np. Hanoi Rocks - Dead by Xmas

When the tour farewells like a friend

Jouluruuhkissa järkyttävän muuttokuorman kanssa seikkaileminen ei ole mitään mieltäylentävintä, mutta sit pääsee junaan, ja tietää olevansa matkalla kohti täydellistä viikonloppua, joka alotettiin keskiviikkona. Siinä ei kyllä hirveesti mitään keretty tekemään, kun kaks ja puol tuntia uhrautu pipareiden leipomisille ja toisaalta myös niiden syömiselle. Pirun komeita niistä tuli, ainakin kun niitä oli se vähintään 3652 pellillistä peltipurkissa. Sweet.

Torstaina rauhassa heräilyä, kahvit ja teet nassuun, hiukset järjestykseen ja tappelua tulostimen kanssa. Kun ei se tuottanut tulosta niin luotettiin siihen että voimme luottaa Kallion lukion tulostusmahdollisuuksiin. Lähdimme siis tuonne ilmaisutaitoihmisten mekkaan, jonne selviytyminen oli erittäin rankkaa, sillä joku idiootti on sijoittanut kyseisen koulun kivasti mäen päälle. Siellä sitten saatiin loppuenlopuksi kuva kauniista naamoistamme tulostettua ja liimailtiin se osaksi überglitteröityä joulukorttiamme, josta siis tässä erittäinloistava kuva;

Kalliossa tapahtui iloisia jälleennäkemisiä ja kirjastossakin tuli pari tuntia istuttua sivistyneesti. Saimme paljon katseita osaksemme, en tiedä johtuiko se loppuenlopuksi suurista kantamuksistamme vai poikkeavista ulkonäöistämme, mutta hassunhauskaa oli niitä seurailla. Sain Valtsun orjuutettua kantamaan mun kamoja Tavastialle asti, ja Valtsusta oli muutenkin suuresti hyötyä, ettei meidän tarvinnu juosta kaupassa porkkanoiden perässä laukkujen kanssa.

Tavastialla aika meni yllättävän nopeasti. Marko oli taasen varsin mukava, eikä tuntunut edes ihmettelevän sitä että oltiin taas istumassa pakkasessa, tai sitä mitkä meidän suunnitelmat oli. On se mukavaa kun nyt on oikeesti niin paljon muutakin odotettavaa reissuilla, kun nuo viisi mustaan verhoutunutta miestä. Ei sillä, että crewstä yhtäkään kirkkaammin pukeutuvaa löytyis. Silti, oli kuka tahansa kuinka mukava tahansa, mikään ei ole niin aitoa kun onnellinen hymy joka leviää raavaan normaalisti hyvinkin myrtsin ja vähä sanaisen miehen kasvoille kun saa käsiinsä peltirasiallisen piparkakkuja. En unohda ikinä. Nopeat moit tuli muiltakin, hyvää jouluakin jo kerettiin kuulla; jollakin tais olla pieni joulustressi päällä..

Hienoperseiltiin itsemme Tampereelle allergiahytissä vihreää vaniljateetä juoden ja asioille naureskellen, loppumatkasta kerrospukeutuen! Tampereelle päästiin ja raitis ulkoilma oli varsin raitista ja ihmiset oli semi huvittuneita. Saatiin ilmasta pitsaa jee onko mitään uskomattomampaa?! Ja meistä tehtiin YouTube-video. Tunnit meni yllättävän nopeasti ja nirvana jäi saavuttamatta. Saapui päivä ja sisäilma oli lämpimämpää kun ikinä. Ennen kun kerkes kissa sanoa, oli kello jo jotain siinä kuuden maissa, eli sai alkaa näyttämään ihmiseltä. Ja sit oltiinkin jo sisällä että hei vain.

Aita oli tuttu ja turvallinen, seura oli mitä mainioin. Baby Jane oli rento, kuten Nosturissakin, mutta parasta ikinä oli, kun heidän jälkeensä alkoi soimaan Russian Roulette. Itse keikka oli loistava, vaikka hieman etäinen, johtuen mm. lavan kaukaisuudesta. Ehkä mainitsen keikasta vielä valkoiset buutsit ja jätkien piristävät ilmeet, mutta kaikki sen keikan hienous tiivistyy tämän biisin spiikkiin ja kaikkeen;

Keikan lähestyessä loppuaan alkoi tunnekuohut vaan kasvaa; onko se kohta oikeasti ohi, ja vasta puolen vuoden päästä seuraavan kerran? Mutta se loppui niinkun kaikella hyvällä on tapana tehdä. Ystävämme paitamyyjä toimitti mulle joululahjan ja Tiina hyppelehti taas aidan yli hakemaan plektrat. En ole ehkä ikinä päässyt Pakkahuoneelta ulos niin nopeasti. Ollaan me kyllä hyviä. Makuupusseihin hyppimään ja ei tule kylmä. Crew alko pyörimään siinä, herkisti ajatella että ei niitäkään enään näe parin viikon välein.

Hetken siinä jouduttiin odottelemaan, ja ehkä oli vähän viileä. Mutta se palkittiin. Jos edellisen illan Bazien näkeminen oli ollut aitoa, niin mitähän hienoja keksisin kuvailemaan tätä? Pitkä hali, kiittelyitä, iloa, "Olette mahtavia nähdään kesällä!" Ja se hali oli paras. Se kerto enemmän kun mikään. Timo saatiin luoksemme nimmareita janoavien fanien luota vihdoin ja viimein, kun Bazie vähän jelppas sen huutelemisessa. Timon hali oli kans jee mutta sen sanat oli parasta; "Oli kiva nähä aina, ootte te kyllä vähän hassuja!" Tämän adjektiivin spekulointi on vieläkin kesken, mitähän kaikkea se sillä tarkoitti.. Mutta jee. Ja Jussin hehkutukset parhaasta keikasta, mutta äänestä kuuli paljon sävyjä jotka antoivat spekuloitavaa. "Tsemiä ihan kaikkeen, nähään, HYVÄÄ JOULUA!" On se ihana. Ja kaiken kruunas se huomio mitä saatiin tänä iltana Jyrkiltä; se lämmitti tosi paljon, eikä siihen montaa sanaa tarvittu. Jannen naureskelut, Markon ei jumalaudat, paitamyyjän vähät sanat.. Kaikki viimeistä kertaa niin pitkään aikaan. Niin pakkautui bussiin 69eyes sekä crew, ja vielä kun siinä sulloimme tavaroitamme laukkuihin kaarsi tuo musta bussi pois näkökentästä ja me lähdimme kävelemään Hämeenkadun läpi villasukilla.

Seuraava päivä näytti tältä;

Ja kuulosti tältä. Ja kun sunnuntai aamuna toimiston ovi sulkeutui, kaikki taisi olla virallisesti sitten siinä. Ei ole sanoja, joilla kuvaisin tämän syksyn hienoutta tarpeeksi. Eikä ole keinoa, jolla kiittäisin tarpeeksi. Kiitos 69Eyes, Crew (ja especially Marko!) ja sitten tämä viimeinen, jota lienee kiittäminen aivan liikaa, kiitos Tiina! En olis koskaan uskonut löytäväni ketään yhtä tyhmää kun minä, mutta se osottautui vääräksi luuloksi. The world is not enough.

"No, kiertue on ohi nyt. Ehkä te voisitte mennä himaan?"

- Timo-Timo

Right or wrong, we grow strong

Tulin vain kertomaan, että sain tänään töissä kaks kauppaa ja se on mun ennätys jee! Muutenkin oli töissä jotekin hirveen mukavaa, vaikka kukaan ei vastannu puhelimeen ja meni 300 puhelun raja ekaa kertaa rikki. Sain luettua läksytkin siinä samaan syssyyn kun istuin töissä! Nyt tässä oon stressaillu vaatteita perjantaile ja muutenkin pakkaillut tähän varmaan sunnuntaina päättyvään reissuun! Suuntana siis huomenna Vantaa, torstaina Helsinki ja perjantaina Tampere, ja oi kyllä, maailmanloppu saa tulla. 

Olen valmistautunut kohtaamaan perjantaina suuren räjähdyksen erään huikeanmuikean biisin soidessa Pakkahuoneen tiiliseinien sisällä! Siitä tulee hienoa; rakkaita ihmisiä vieressä ja lavalla, paras musiikki kaikuu ja edessä toivottavasti on tuo rakas kodikas paineaita. 

Tänään koin yllätyksen; porukat oli erittäin osallistumishaluisia mun pakkaukseen! Mulla on nyt niiden ansiosta mukana takki kokoa XXXXXXXXL ja tyylikkyyspisteet menee siellä yli 296392! Mutta kylmä ei tuu! Nyt mä koittelen nukkua, huomenna koittaa traagiset hetket kun taistelen muuttokuormani kanssa itseäni sinne ja tänne ja tonne!

np. HIM - Solitary man
Ps. On ollut enemmän ikävä kun pitkään aikaan, hei pieni, tule takaisin.

Won't fade away, leave us lonely

Viikonloppu muuttuu hyvinkin helposti pitkiksi kahdeksi ja puoleksi päiväksi. Salainen ainesosa tähän muutokseen on Ruutana; jalat seinälle ja teetä nassuun.

Tarkotuksena oli alunperin lähteä perjantaina kohti Puotilaa, mutta päädyinkin perjantaina sivistämään itseäni Tiernapoikien parissa ja sen jälkeen ratkoen ristikkoa Wayne's Coffeessa jonne me ei todellakaan sulauduttu. Tuona iltana kun sitten tulin tänne metsien keskelle, löysin pöydältä jotain niin ilahduttavaa että oli aika muikee ilme sen jälkeen ihan hetken ajan.

Elikkä tuli postia Balernosta, mun hosteilta. Muikeus ja iloisuus muuttui kyllä hyvin nopeasti kaipuuksi ja tuskailuksi, mutta hyviä muistoja on ilo muistella. Ja vielä me kaikki joskus palataan kotiin yhdessä, istutaan olohuoneessa ja katsotaan uutisia teekupit kädessä. Ja koira haukkuu kuten aina. Oon niin ilonen siitä, että nään mun rakkaat espanjalaiset ihan kohta!

Lauantaina katoin ihan mielettömän hienon elokuvan nimeltä Pentujengi avaruudessa! Menetinhän jo loputkin uskottavuudestani? Myönnän, että lähes tippa tuli linssiin siinä kohtaa kun haukut palas maahan kuumatkaltaan. Ja Rottatouille on myös aivan hieno elokuva, ei käy kieltäminen. Loput päivästä meni sitten Simpsonien parissa. Ja ei, mä en todellakaan nauti päivän tällä tavoin viettämisestä, päin vastoin. Mä vihaan sitä kun en tee mitään. Yritin pelastaa tilanteen käymällä yöllä vähän juoksentelemassa, mutta oli kylmä niin en saanu hirveen hyvin henkee joten aika vähäseks todellakin jäi.

Tänään yritin siivota, mutta se alkoi ahdistamaan niin lopetin, ehkä mä sitten yrittäisin seuraavaks opiskella. Vai yritänkö sittenkään, tulee vaan paha olo kun en osaa. Ainakaan tarpeeksi hyvin. Asiasta viidenteen ja takaisin, kuuntelin Bachia tänään paljon ja aloin kaivata sitä, miten musiikin omien sormien läpi pianoon suodattaminen oli jokapäiväistä.

Ja tee maistuu hyvältä, on über-zen -olo, kun teepaketin kyljessä on kuva leijonasta joka juo teetä. Nämä kuvat eivät kestä lähempää tarkastelua. Laiska, mikä laiska. Ei mulla ole aikaa toteuttaa mun mitään inspiraatioita. Ironista sanoa edellinen samassa kun juuri valitin tekemättömyydestäni. Mutta huomenna taasen kädet täynnä tekemistä 8.15-21.30. Olen taas avainnut itsestäni uuden rakennevian; mä todella pidän puhelinmyynnistä, vaikka en saa lähes ollenkaan myytyä. Vielä vähän vaniljaroibosteetä ja ehkäpä pilates.

np. HIM - Close to the flame
Ps. Unohdin olevani taas valtava, odotan sadoittain suosionosotuksia ja onnitteluja! Nimimerkillä puheenjohtaja_99.

Ja se pimeys

Hirveästi ärsyttää taas, kun just sillon kun haluisin ottaa yöstä vähän nukkumistaukoa, niin ei uni tuu. Tässä on nyt pikkasta ressiä havaittavissa, oon päätyny töihin puhelinmyyjäks ja nyt kun kännykkä hukku niin sähköpostitkin saan hoidettua vasta illalla kun tuun kotiin. Koulujutut nyt pitäis jaksaa hoitaa, tässä jaksossa on pelkästään sellasia aineita, mitkä sitten kirjottelen parin vuoden päästä niin vois tohon kouluun nyt vähän panostaa. Siis jos olis aikaa ja energiaa. Futisjuttuihin tuli tänään selvennystä, meillä alkaa kausi tossa ens vuoden puolella. Kiva, ettei tarvii siitä enään ressailla vaan se on sen ajan murhe. Rahaakin on tällä hetkellä käytettävissä, mutta nyt ei oikeen uskalla käyttää. Kun ei sitä ikinä tiedä, miten pitkiä reissuja on tulossa.

Ja mä pelkään, mutta en tiedä mitä. Yleinen pelko kaikesta ja ei mistään, tapahtuneesta ja tapahtumattomasta. Mitä se on ja miksi, sen mä haluaisin tietää. Tai en. Tieto lisää tuskaa ja mä olen jo tuskissani. Enkä osaa olla ajattelematta, miten kaikki vois olla kaunista. Suklaa on niin hyvää nyt, mutta tajuaako kukaan etten ole tehnyt mitään pahaa ansaitakseni tän? TAI OLEN.

En mä tiedä, se sama ääni tuijottaa vieläkin.

..tunteeko sitä kukaan muu,

vai  onko se taas vaan minä ja valkoiset seinät?

Tour goes on without any breaks

Aivan täydelliset neljä päivää on hyvä aloittaa yhdellä mukavan lämpimällä neljän seinän sisässä Ruutanassa vietettävällä Itsenäisyyspäivällä, johon kuuluu lämmintä bataattipaprikasosekeittoa, joulutorttuja, yltiö-ällösöpöilyä kissojen kanssa, askartelua ja hyvää musiikkia. Sekä tottakai internetin viihdyttävä maailma, josta löytyi suuria yllätyksiä tälläkin kertaa! Tästä suuresta roskamäärästä ja sekasorrosta, joka vallitsi toimistoni lattialla torstaina, saatte ehjempää ja valmiimpaa asiaa vasta tuossa parin viikon kuluttua.

Seuraavana päivänä sai sitten unohtaa kaiken lämmön ja mukavuudet! Sillä käytin ensin tuota junioria pyörähtämässä meidän hirmu hienossa lukiossa, ja lähettiin siitä sitten bussilla kohti Poria! Kanssamatkustajien matka oli varmasti rattoisa, sillä meidän juttujen taso on aina sitä luokkaa paras mahdollinen! Poriin päästiin ja jäädyttiin samantien, oltiin siinä kohtaa ihan siviilivarustuksella liikkeessä, eikä siis ollut kerrospukeutumista nähtykään. Auteltiin eka erästä pyöräilijämummoa, joka oli onnettomasti päässyt kaatumaan ja sit auteltiin itsemme Itäpuistoon ja Omenahotelliin!

Huomatkaa, että tää oli siis todellista luksusta, et meillä oli hotelli, ja kaikki krediitti siitä Tiinan äitihahmolle!

Olin todella ylpeä itsestäni, kun onnistuin näyttämään semifiksulta kerrastopukeutumisenikin kanssa tällä kertaa, ei mulla ollut tohon kuvan varustukseen muuta kun kaks hupparia ja nahkatakki lisäyksenä, sekä tottakai viltti sitten ulkona. Makuupussin olisin toki voinut raahata jo tällä kertaa mukaan, mutta ehei, mä kärsin kylmyydestä ihan tyynen rauhallisesti. Tai sinne päin. Mentiin istuskelemaan Bar Kinon eteen, aiheutettiin jo sillon viiden aikoihin hämmennystä, ja jos se tie siinä olis ollu yhtään vilkasliikenteisempi niin oltas varmaan aiheutettu kolareitakin. Mutta näin ei käynyt.

"Ootteko suunnitelleet istumisen maailmanennätyksen yrittämistä?"

Siinä näimme soittajapoikia nopeasti kun he saapuivat soundcheckiä tekemään, mutta eihän noilla kiireisillä muusikoilla ole aikaa, joten vilauksiksi nämä näkemiset jäi tällä kertaa. Kylmä siellä oli, koira kävi moikkaamassa, lunta sato ja lujaa tuuli, kaikkien suureksi yllätykseksi tähän kohtaan naurua ei päästy sisään, ja pystytettiin leirimme uudestaan! Yksi hali voi lämmittää enemmän kun kukaan uskookaan, mutta silti kävästiin yhdessä välissä vähän lämmittelemässä, ja palattiin sitten takas raittiiseen ulkoilmaan. Porilaiset oli hirveen mukavia, saatiin paljon rispektaavia kommentteja, hirveesti tsemppauksia ja no, niitä perinteisiä 'te ootte hulluja' lausahduksia osaksemme.

"Moi, mä oon Timppa. Sulla on hassu tukka. Ja sulla on paljon parempi!"

"Yrittäkääs joskus muuten arvailla, mitkä valot kerrostalossa syttyy seuraavaks!"

Lopulta sitten väsyneinä ja onnellisina, sekä jäätyneinä, pikaisten kauniiden sanojen ja heilutusten jälkeen raahauduimme hotellihuoneeseen numero 666, joimme lämpimät glögit ja nukahdimme onnellisna!1

8 tuntia pakkasessa, check!

Lauantaina jätettiin meidän huone yksinäisyyteen ja suunnistettiin Havaijin kautta Porin linja-autoasemalle, josta pienen kuumottelun jälkeen löydettiin meidän bussi ja lähdettiin matkaamaan kohti Raumaa!

Meidän odotukset Porin koosta oli osottautuneet erittäin vääriksi, se olikin yllättävän suuri paikka. Mutta Rauma yllätti koollaan lähinnä negatiivisesti, eihän siellä ollut mitään! Vessaakin jouduttiin metsästämään kivien ja kantojen alta, ennen kun löydettiin eräs superpieni yksilö erään ravintolan ahtaimmasta nurkasta. Eksoottinen kokemus sekin! Löydettiin paikallisen keikkamestan luokse yllättävän helposti, ja aika nopeasti me tehtiin siihen sitten leirimme. Meidän koko viikonlopulla oli yksi päämäärä; saada pizzaa. Mutta mitä tehdä, kun ei ole rahaa pizzaan? No, näin;

Parastahan näissä pahvikylteissä on se, kun sitten lopulta saa rahaa. Joka tarkottaa sitä, että saa pizzaa! Ja kuinka hyvältä maistuu pizza hyisessä säässä? Sitä ei voi sanoin kuvailla.

Toisaalta, ei siellä nyt edes ollut hirveän kylmä, kun ei tuullut koska istuttiin hienosti tuulensuojassa ja keksittiin näyttää ihastuttavan viisailta ja mennä hippaa makuupussiemme kera! Mutta hauskaa se oli! Järkytyttiin muutamista hämäristä muistikuvista ja päästiin/jouduttiin johonkin hienoon paikallislehteen.  Tavattiin myös hieno aussinaikkonen, joka lupas meidät majotella huoneeseensa yöksi. Hengailtiin sen kanssa hotellin aulassa sen jälkeen kun meidät taas käännytettiin baarin ovelta.

Zubadubaduu ja erittäin viehkeä virnistys. Ei oo fygest kii, elämä on ihanaa ja kaikki tuntu hirveän luonnolliselta. Myös lopulta puolenyön koittaessa tuntui yllättävän luontevalta hyppiä rakkaimman bändin ikinä soittaessa ulkona makuupusseissa ja fiilistellä. Toki ei malttanut olla katkeroimatta itseänsä ajatuksella, että tuolla vois kyllä olla sisälläkin.. Pirun nättiäkin siellä oli, ja muutamaan otteeseen meidän luultiin hallussa pitävämme jotain ruumista, kun sullottiin makuupusseja takas laukkuihin.

Toiset 8 tuntia pakkasessa, check!

Keikka kuulosti loistavalta, ja sen jälkeen meidän uusi tuttavuutemme päästi meidät hotellin käytävään nauttimaan lämmöstä. Siinä me sitten istuskeltiin ja odoteltiin häntä palaavaksi muutamilta olusilta, mutta ei jääny hänellä nyt ihan muutamiin. Ei meinaan kuulunu ihan hetkeen. Kehitettiin uusi, erittäin hieno leikki jonka ideana oli kävellä hotellin käytävässä ympyrää ja ottaa huikkaa. Ihmisiä näimme, toisille soittelimme. Yön parhaat jutut tais olla salaattirasia ja ananaspurkki, mutta ne eivät toisiinsa mitenkään liittyneet. Uskomattomia juonen käänteitä ja tilanteita joista en olis ikinä luullu itteäni löytävän. Ihan super cool. Tsemppiä kaikkeen ja buranaa ja kaikkee. Niin, ja saatiin me yks 'Tsau' -kin, mutta se jäi siihen. Pieni murhapolttaja soi, ja meitä pidettiin hulluina, ehkä jotain sinne päin me ollaan. Pepsi pilas mun osalta kaiken. Siitä se on aina kiinni, sanokoon muut mitä haluaa. Toisaalta meitä vähän aliarvioitiin, me ollaan mukavampia kun miltä me näytetään. Ruma pitää saada olla. 

Muistettiin olla hiljaa, saatiin nukuttuakin ja yksityiskohdat saa nyt jäädä niiden tietoon jotka ne jo tietää. Oli niin uskomatonta, etten vieläkään täysin sisäistä sitä tapahtuneeksi. Ei tää vaan mahdu mun järkeeni nyt yhtään. Mutta hauskaa oli ainakin 253 viikonlopun edestä, the world is not enough...! Sunnuntaina makasin aikalailla peiton alla palellen koko päivän ja kännykkä jäi jonnekin päin Rauma-Tampere väliä, mutta lainatakseni Alexi Laihoa sanon; at the end of the day, the grass on this side is pretty fucking green!

Uskomaton pitkä viikonloppu, check!

Kaks uutta kaupunkia, check!

Rakkauden tunnustukset, check!

Elämä, check!

np. 69Eyes - Brandon Lee

Ps. Keksin mun ensimmäisen valokuvanäyttelyn aiheenkin, siitä tulee mahtava ja haluan tehdä sen just siitä aiheesta. Kyllä.

I'm living out Frank Coppola's dreams

Kas, astuin sisälle kirjastoon ja aula oli täynnä lähinnä eläkeläisiä. Kelasin hetken tai parin, että aionko sulloutua tuon massan läpi, mutta sitten tajusin, että hei, näähän myy nää pois heittämänsä kirjat! Voi sitä tungosta, mutta vielä enemmän voi sitä ilmettä, jonka arvon kirjastotäti onnistui naamalleen vääntämään kun ojensin kirjoja joita olin ostamassa: Tauti nimeltä mafia ja Vastustamisen historiaa. Mitähän mahto ajatella. En myönnä olevani mikään poliittinen paskiainen joita nää molemmat kirjan kiinnostaa ihan hirveesti.

Tänään on peikkopäivä. Ei kiinnosta en jaksa vaivautua ajattelemaan hiuksiani, enkä viime yön valvomisen aiheuttamista tummista silmänalusista.

Kas, tuon pätkän kirjotin viime keskiviikkona, mutta olkoon siinä nyt. Kävin eilen Mielikylvyssä Anun kanssa, energiat virtaa vieläkin. En ees haluu että ne ikinä pysähtyis, koska tää on ihan parasta kun ei oikeesti tarvii ajatella. Aamupalaks maca-vaniljaraakasuklaata ja minttuteetä, nyt on niin hifistelyy että.. Tänään käyn salilla ja hifistelen tän huoneen siistiks.

np. Lords Of The New Church - Russian Roulette
Ps. Ainiin, kun harvoin päivitettävät blogit ei riitä, tein tollasenkin; klik.