sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Nobody on the beach, I feel it in the air: the summer's out of reach

Kesäloman ensimmäisellä viikolla istuttiin pihakeinussa, eikä edes osattu ajatella mitä kaikkea hienoa olisi tulossa. Perjantai-iltana istuttiin taas keinussa ja huokailtiin syvään tän kaiken ihanuutta. Nyt ollaan menty ja tultu, sinne ja takaisin, ristiin rastiin ja täytetty muistomme ihanilla asioilla, kauniilla tuntemattomilla ihmisillä sekä uusilla jännittävillä paikoilla.

Aurinko oli ystävämme läpi koko kesän. Ihomme kokivat rajun värinmuutoksen mutta se on pieni hinta siitä ettei tarvinnut kärsiä kylmyydestä vaan sai vain olla ja nauttia siitä nimenomaisesta kesästä. Se buustasi jo ennestään mielettömän voimakkaita tunnemyrskyjä, antoi kaikelle vielä enemmän merkitystä.

Ei paina järki päässä, kun mennään 
yötä vasten pimeään 
en pelkää yön selkää 
johon minut heitetään 

Yöt olivat ystäviämme. Nautimme ulkoilmasta ja hyvästä musiikista, ihmisten ystävällisyydestä.  Asfaltti on aina meidän alla pehmeämpää kun muiden, nurmikko kuivempaa ja sade lempeämpää. Useimpia ihmisiä, joiden luona majotuimme, emme tule näkemään enää ikinä, mutta se luo siihen täysin oman tunnelmansa. Niin vilpittömiä, niin mahtavia. Tekisi mieli halata näitä muistoja.

Enkä epäile tai mieti 
kyydistäsi en pois jää en enää pysty, en jaksa 
mitään esittää

En olisi jaksanut katsoa ketään muuta näin kauaa, enkä näin monimuotoisten tunnetilojen vallassa. Se kertoo jo aika paljon, se kertoo mielestäni kaiken olennaisen. Mä pystyn hengittämään sun seurassa, mä pystyn sanomaan rehellisesti ja suoraan jos mulla on aska meininki. Voin myös puuhailla lempiharrastusteni parissa seurassasi. Mun päähän on pinttynyt ne hienot hetket kun makaamme keittiön lattialla ja nauramme. Ja päätämme kokata pienelle kylälle kuukauden eväät keskellä yötä.


Rohkeasti alaspäin pyöristettynä tuli matkustettua noin 6500 kilometriä.
Kierrettyä yhdeksän festaria, tutustuttua 12 uuteen kaupunkiin, vietettyä 28 tuntia laivalla.
Kulutettua seitsemän pulloa lakkaa, kaksi ja puoli kynsilakkaa, lähes miljoona pumpulipuikkoa, sekä aivan liian paljon rahaa.
Olin yhteensä neljätoista päivää sanomatta sanaakaan.
Sukkahousuja hajosi nopeampaa tahtia kun kiinalaisia lapsia tippuu kaivoon.
Nautin oman musiikillisen pyhän kolminaisuuteni musiikista livenä, yhdestä hieman useammin, toisista ikävä kyllä vain kerran.
Jalkapallokentillä vietin aivan liian vähän aikaa, mutta nautin siitä sitäkin enemmän aina kun sinne pääsin.
Löysin uusia ulottuvuuksia maailmasta, ihmisistä ja itsestäni.

Aloin unelmoimaan, murskasin unelmani ja heitin ne roskakoriin.
Yritin elää päivä, toisinaan minuutti, kerrallaan.
Keräsin päästäni irronneita palasia jatkuvasti, onneksi ihmiset ympärillä auttoivat pitämään ne tallessa.


Itkin, nauroin, nautin.
Menetin, tavoitin, kadotin, luovutin.
Päästin irti, tajusin mahdottomuuteni.

There's a secret, you and me.

Se kaikki uskomattomuus, se hienous, rentous, lämpö ja se turvallisuus.
Tiedän sanovani tämän jokikinen kerta! Mutta en voi muutakaan!
Te olette hienointa. 
Kaikki tuntuu niin luonnolliselta. Silti hetket ennen kuvanne piirtymistä verkkokalvoilleni ovat kerta kerran jälkeen yhtä jännittäviä. En opi ikinä muistamaan miltä se tuntuu, se pieni hetki kun molemmat hymyilevät. Katsekontakti ja tuttavallinen salamyhkäinen viittaus.
Näitä hetkiä ei kuulu pilata sanoilla, mutta on niin paljon asiaa. Tiedättehän, että emme unohda teitä ikinä, vaikka unohtaisimme omat nimemme ja hukkaisimme päämme. Joka ei ole hirveän kaukaa haettua.

Näin mä haluan elää.
Poukkoilla sinne tänne vailla turhan sitovia sidoksia. Vaikka mä rakastan sitä, että mä voin palata sun luo. Ja sua. 

Mutta kesä on ohi. Me tehtiin se, eikä kuoltukaan. Uskomatonta.
En muista tarkkaan, mitä me odotettiin tältä kesältä.
Mutta se oli hienompaa, kun uskalsin ikinä edes kuvitella.
Sorry, not sorry; #LIVINGTHEDREAM

np. Apulanta - Timantit

2 kommenttia:

TIINA kirjoitti...

Meidän kengät on nähnyt niin paljon maailmaa... :') ää

Helmi kirjoitti...

Niin, ei ees me olla oltu niin monessa paikassa..