perjantai 20. syyskuuta 2013

I smoked a lot of sky, I drank a lot of rain


En osaa sanoa mitä mulle kuulee. Ajatukset eivät mielellään muodosta lauseita, sanatkin ovat haastavia.

Pelkkiä hetkiä.
Irtonaisia hetkiä, joita jätän nyt vain tähän.
 
Jotain maagista tapahtuu. Kolme ihmistä alkaa laulamaan hikisinä kuntosalilaitteiltaan radiossa soivaa biisiä täysin samanaikaisesti, aluksi toisiaan havaitsematta. Tilanne oli kuin suoraan musikaalista, vain kornit tanssiliikkeet puuttuivat. Loppuenlopuksi reenasimme loppuajan yhdessä nelistään. Toisinaan harmittaa, etten kysele nimiä. Tekosyy reenata, mä haluan vielä tutustua paremmin.

Taivasta vasten käy tummemmat pilvet, halusit taikka et 


Sade ei kastele mutta näkyy, fiilistelen syksyä pimeän poissa pitävien katulamppujen kanssa. Nyt tämä kaupunki tuntuu hyvältä. Ei ole itseasiassa ollenkaan paha olo. Eikä hyvä. En vain tunne hirveästi mitään. Tyyneyttä. 

Tuleviin kotimatkoihin käytettävä bussi ajaa ohitseni entistä useammin, tai ainakin tunnun huomaavan sen lähes aina. Ajatus helpommasta arjesta tuntuu erittäin mieluisalta. Vartti tästä kotiin. Mutta toisaalta tuntuu siltä että kaikki on joskus, kohta, joskus, mutta ne eivät ole ikinä nyt.

 Tajuan olleeni täällä ennenkin, sirpaleiden täyteisessä paratiisissa jossa et voi epäonnistua, koska se on tehty jo puolestasi. Katse voi tuhota kaiken, se ei ole totta muualla kuin täällä joten nauti sen tuomasta vallasta. On mahtava löytää juuri oikeat sanat, joilla saada ne lähimmät tajuamaan tilanne. Mutta niitäkin on vain muutama. Kaksi.


Kuukausi on mennyt hyvin nopeasti. Ja kivuttomasti, kai tavallaan.
Tätä kissaa mun tulee oikeesti ihan hirvee ikävä sitten kun liikun tästä eteenpäin.
Hiuksiin muodostuu rastoja joita ei enää kannata yrittääkään avata.
Tämän vuoden ensimmäinen kurssimerkintä tienattu, rapiat kolmekymmentä jäljellä.


Ulkona näyttää, tuoksuu ja on syksy. Se on kivaa. Kynttilät palaa ja tee maistuu.
Ensimmäistä kertaa viikkoon kuuntelen musiikkia, mutta se ei tunnu hyvältä. Päähän ei yksinkertaisesti mahdu mitään ulkopuolista. 
Vahva tarve luoda jotain joka pysäyttäisi tän maailman edes sekunniksi.

Nyt on jollain ongelma, nyt on joku pulassa 
ei tähän aikaan illasta soiteta ihmisille kotiin ja häiritä niitä.

Ei kommentteja: