Koitat kirjoittaa sanoja tunnilla mutta kynä ei pysy kädessä. Hengitys tihenee vaikka sä yrität olla ihan rauhallinen. Hoet itsellesi, että ei ole mitään hätää. Mutta se on pelkkää valhetta, illuusio jonka haluat uskoa koska olisi parempi niin. Kun nouset ylös, joudut keskittymään pystyssä pysymiseen. Matka on pitempi kun ikinä. Etkä toivo mitään muuta niin paljon, kun ehtiväsi lukita vessan oven takanasi ennen kun jalat luhistuu alta ja hengitys käy mahdottomaksi.
Myöhemmin yrität saada sanat ulos suustasi, mutta ne jäävät jumiin johonkin pallean, lapaluiden ja kurkun väliin. Tunnet kuinka kaikki odottavat sanojasi mutta et pysty niitä sanomaan, etkä edes tiedä mitä sanoisit. Kehon lämpötila nousee ainakin seitsemälläkymmenellä asteella. Haluat paeta mutta et pysty. Käsiäsi ei edes hyvällä tahdolla voi väittää vakaiksi. Haluat pois paikaltasi. Eikä sinun edes pitäisi olla siinä nyt. Sinun pitäisi olla kehittämässä itseäsi, taitojasi ja tietojasi. Mutta et ole. Et uskalla. Heikko, saatana.
Mutta päivät on kuluneet hieman yksinäisesti, talo on hirveän tyhjä kun semiäänekkäät vieraat katos takaisin etelän lämpöön. Kuljin hyllyjen seassa ja pysähdyin lukemaan hernekeittokirjaa. Ymmärsin itsestäni pelottavia asioita, joista voin syyttää pelkästään sinua. Toisaalta teen sen mielelläni, loppuenlopuksi se taitaa olla positiivista.
Yllätin itseni kirkkaasti läpimenneellä kokeella.
Tutustuin uuteen ihmiseen.
Ja sain värityskirjan.
Löysin ystävän Keskustorilta.
Kuivatut mustikat palauttivat kehoni toimintakyvyn.
Liian aikaisin.
Oikeastaan jo pelottaa huomisaamu.
En halua entä jos en kykene?
Turvaudun teihin, jotka olette olleet pelastus näinäkin päivinä.
Jos sallitte sen.
np. Breaking Benjamin - The diary of Jane
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti