Ympärillä on vain metsää ja peltoa.Oli ihanaa vaan olla. Nauraa, aluksi vastentahtoisesti, mutta kokoajan luontevammin. Oikeastaan uusia ihmisiä, uusia asioita ja ukulele. Jostain kantautuu korviin lehmien ammuntaa, ja taas saan itseni lähes peloteltua hengiltä.
Rumat kokeilueräpullat katoavat tasaiseen tahtiin, kaikki naurattaa. Hiljaisuuskin tuntuu pelottavan luontevalta. Yön hiljaiset tunnit täyttyvät kaksiäänisestä Finlandia-hymnistä ja neliäänisestä riemun kiljahtelusta. Ilma on viileää mutta kynttilän loiste lämmittää.
Hetken vietän yksin tuijottaen tähtiä taivaalla, ja rauhattomuus valtaa mielen. Toisaalta on levollinen olo kun kerrankin ei ole kiire mihinkään. On vain tämä hetki ja paikka - ja ne samat ajatukset. Mutta ne siirtyvät taka-alalle kun suuntaamme pellon poikki kohti oiniinihanaa vinttiä. Kauniimpaa ei ole hetkeen näkynyt.
Aamukahvin ääressä käydyt keskustelut saavat pian koittavan koulujen alun tuntumaan tuskaisen todelliselta. Mutta toisaalta ihan siedettävältä. Vielä hetken soi vintillä ukulelepunk, kunnes palaamme sivistyksen pariin.
Näin pitäisi tehdä useammin.
np. Taajamajunan turvallinen kolina, rätinä ja vinkuminen
Ps. Silti en oo niin pitkään aikaan en oo ollut itelleni näin vihanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti