Mielessäni palaan viime joulukuuhun, jolloin Pori otti meidät vastaan hyisenä ja viimaisena.
Nyt on kuitenkin heinäkuu ja matkaan kohti samaista kaupunkia kera kangaskassin, Tiinan ja ämpärin.
Täälläkin katun kulmat ovat tuttuja, se naurattaa.
Ensimmäinen asia, joka korviin kantautuu oman typerän naurun lisäksi on Röllin nostalginen Häläpätilaulu.
Ja sehän ei tietystikään voi lupailla muuta kun aivan uskomatonta reissua!
Kirjurinluoto on kaunis.
Ja nukkuva kaupunki.
Lämmin yö vaihtuu aamuun aivan huomaamatta Röllilauluja ja Kaija Koota laulaen.
Yllätykseksi ihmiset eivät jää kyselemään tyhmiä vaan kävelevät ohitse toljottaen.
Pysähtyi luoksemme kuitenkin muutama poikkeus, joista toinen tuo meille munkkeja ja toinen täyttää sosiaalista mediaa pärstäkuvallamme.
Sanna & Henna saapuvat sanomaan hei.
Tällä kertaa Maailmanloppu jää näkemättä, mutta se on pakko kokea.
Ensi kerralla sitten!
Portit aukeavat omituisen aikaisin, eihän tässä ole oltu kun hieman yli kellotaulun ympäri.
Lava on kummallinen. Missä kuuluu olla?
En halua osua muuta kuin juuri siihen kohtaan, missä aina olen.
Sentilleen, täydellinen spotti.
Missään muualla en osaisi olla.
Luoksemme rientää iloisia veikkoja iloisine kesäkuulumisineen.
On ihana nähdä, niin, jossain muualla kun Tampereella..
Eivät edeltävätkään bändit huonoja ole, mutta kun vatsanpohjassa kutkuttelee jo se kaikkein paras.
Kun tietää, että sen aika on kohta, ei voi keskittyä muuhun.
Paitsi jalkoihin.
Lieneekö johtunut aikaisesta soittoajasta vai juttujen ultimaattisen korkeasta tasosta se, että aika oikeasti vain lensi ohitsemme. Pian lava täyttyi tutuista askelista, jotka koristivat sen turvallisen tutuilla elementeillä. Ystävällisyys paistaa kauas, ei voisi toivoa hienompaa.
Leveät hymyt ja käden heilautukset saavat omatkin suunpielet kohoamaan johonkin innostuneen virnistyksen tapaiseen. Yllätyksiä, yllätyksiä.
Haluaisin kaikkien tietävän sen hienouden.
HALUAISIN HUUTAA SEN KOKO MAAILMALLE.
Mutta en usko kenenkään ymmärtävän.
Paitsi tuon idiootin, joka tällähetkellä makaa lattiallani sätkynuken näköisenä väännellen itseään outoihin asentoihin, kutsuen sitä joogaksi.
SE HUOKUU TEISTÄ, TE NAUTITTE.
Toivottavasti ymmärrätte edes jossain määrin, miten me nautimme.
Tunti kului taas niin nopeasti ettei siinä kerennyt kissaa sanoa.
Niin lyhyt aika täynnä niin paljon onnea.
Siirrymme sivuun.
Suicidal Tendencies oli kivaa kuunneltavaa myös livenä.
Huomio saattoi välillä kiinnittyä johonkin muuhun, mutta väliäkö hällä.
Oli siistiä nähdä miten kaikki muutkin nautti.
Kun yleisö ryntää lavalle ja hehkuu onnea, en voi olla hymyilemättä.
Villen onnellisuus teki mut hetkellisesti tosi onnelliseks.
Mä todella välitän siitä ihmisestä.
Toivon, että se tietää sen.
Me harhailemme sinne tänne, näemme lisää tuttuja.
Bändejä kuuntelemme kun jaksamme, ajatukset pyörivät jo seuraavassa vuorokaudessa.
Illan päätämme tanssien, sitten käperrymme sohvan nurkkaan.
KIITOS PORISPERE!
Nousemme aamulla junaan, joka kuljettaa meitä kohti seuraavaa määränpäätä.
Tampereen kautta Jyväskylään, koomaten ja nauraen.
Jyväskylässä elämä taas konkretisoituu hieman;
Eihän me olla vielä matkattu kun noin kaksi kolmasosaa matkastamme!
Yllättävän edullinen ja hyvin ilmastoitu bussi ajaa meidät viimein Viitasaaren linja-autoasemalle, josta lähdemme talsimaan kohti hotellia.
Matka tuntuu pitkältä.
Ämpäri painaa ainakin tuhat kiloa, eikä tie lopu ikinä.
Perillä odottaa hämmästys; tää paikka on oikeasti pieni!
Jokaiseen kesään kuuluu sisällyttää hieman perinteistä mökkielämää.
Tiedättekös, uintia, tikanheittoa, piknik-meininkiä ja pikkukaloja.
Se kaikki tuntui hienommalta kun ennen.
Siinä oli sitä jotain.
Kun edes ananaspiirakka ei auta ajatuksiani eteenpäin..
Me ollaan keskellä ei mitään!
Teidän kanssa!
Ja keskenämme!
Eikä täältä edes pääsis pois, ei sillä että haluisin!
Reissun hoetuin lause taisi olla MÄ NIIN RAKASTAN HOTELLIELÄMÄÄ.
Tätä me ollaan odotettu.
Kolmen minuutin jälkeen taivas on oikeasti saavutettu.
Kauan siinä kesti, mutta jokainen hetki oli odottamisen arvoinen, täysin.
Feel my heartbeat like it's just begun
Feel my heartbeat on this endless run
Feel my heartbeat - forever more
Feel my heartbeat --- once more
Täällä on kuumempi kun missään muualla ikinä.
Emme ole paikallamme, mutta kuulumme nyt tähän.
Ota kädestä, mä en voi kuvitella parempaa.
Onko tämä edes mahdollista?
Lämpimien kiitosten jälkeen tekee vain mieli hypätä katosta läpi.
HUUTAA ONNESTA.
Kiitellä lisää.
Aika on petollinen, eikä tällä kertaa puolellamme.
Mutta et vaikuta niin kiireiseltä, kun pysähdyt luoksemme.
Puhumme kauan, puhumme kaikesta.
On niin hienoa.
Kerro se muillekin.
Ja nähdään.
Kiitos, vielä.
Meneehän aika nopeasti, meneehän?
Seuraavana aamuna muistan jälleen, että on palattava ulkomaailmaan.
Palattava nukkuvien lehmien täyttämään Ruutanaan ja katsottava ohi menneet Salkkarit.
Tiedän toistavani itseäni.
Teen sen kuitenkin mielelläni.
Kun kokee näin hienoja hetkiä niin taas tajuaa, että maailma, se on vieläkin liian pieni.
np. The 69 Eyes - Forever more
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti