Valvon yön, mutta en vapaaehtoisesti.
Odottaen sitä huimaa ukkosmyrskyä, josta puhuttiin, kuulen lasin pirstaloitumista.
Huutoa, ivaa, ovien pauketta, sireenit.
Mutta en tiedä mikä siitä on totta.
Aamulla suuntaan Jyväskylään, aina yhtä turvallisten Lutakon tiiliseinien sisään.
Ja lattialla, lähes kokonaan pöydän alla maaten siemailen aamukahvia.
Tuttuja hahmoja talsii sisälle, moimitäkuuluut.
Kannamme taas pienen kylän verran tavaraa autoon, hyppäämme itse perään ja lähdemme liikehtimään kohti Mikkeliä, Jurassic Rockia ja System of a Downia.
Mikkelistä löydämme oululaisvahvistuksemme, sekä täydellisen linnanrakennushuoneen.
Festarialue on vielä mudaton, eikä edes sada.
Meillä on noin kolme neljäsosaa teltasta mukana, jesaria onneksi senkin edestä.
Patenttiratkaisu toimii, portit aukeavat ja elämä on täysin keltamustaa.
Mutta sade yllätti.
Ja satoi kaksi ensimmäistä päivää lähes läpeensä.
Mokoma kaatosateessa, eikä mikään ole hienompaa.
Paitsi se, kun saa huutaa hei hei heinäkuulle kahden huippujantterin kanssa.
Jälkeenpäin ajateltuna tuo hetki saa lähes herkistymään.
Keltaisen, kuluneen ja liian ison sadetakin voisin lisätä vaatekaappiini.
"GOOD EVENING HELSINKHII!"
Heliumpallo saa meidät kiljumaan.
Hyppelehdemme tässä, miksei jo räjähdä?
Talomme edessä odottaa paikallisten nuorten juhlat ja sotku.
Sisällä on kylmä.
Mutta linnassa on lämmin.
Asennamme linnaan sähköt.
Miksi me ei tehtäisi näin?
Katto romahtaa nilkoille.
Käymme keskustelua, kunnes vasen korvani kuulee sanat "kertokaa mullekin" joita välittömästi seuraa kuorsaus.
Aamukahvi ei ikinä ole ollut yhtä haasteellinen.
Heti aamusta telttamme siirtyy.
Asiakkaita on enemmän, keskustelua ei niinkään.
Kukaan ei halua narkomaanileimaa.
Viimeiselle päivälle on keksittävä joku myyntikikka.
Kesän ehdoton kohokohta, herra Jouni Hynynen oli paikalla.
Ilman hametta.
Kera housujen.
Eii.
Muiden vaatteet lämmittävät, Staminan aikana sai töitä tehdä kuusinkertaisesti.
Screeneille kuvataan hieman heikohkon näköistä moshpittiä.
Voi jospa oisin saanut olla mukana.
Koska linnassa on pimeää, sinne kannattaa mennä silmät suljettuina.
Sunnuntaiaamuna kahvin sijasta tarjolla on kahvin makuista teetä.
Siinä on kahden sadepäivän jälkeen jotain hienoa, kun kantaa kuutiota auringon paistaessa, moikkaa tuttuja jonossa ja astelee alueelle nostamaan pöydän ulos teltasta.
Päivä on lyhyt.
Eikä oikein mitään nähtävää.
Eikä sadetakkeja tarvita.
Frank Turner laulaa Ismo Alangosta, Cheek olisi tarvinnut napalmia.
Kuten aika moni muukin asia.
Salskea nuorimies tatuoidun yläkroppansa kera saa aikaan yleisöryntäyksen.
En ole varma, olenko tekemässä ehkäisevää huumetyötä, vai pelkästään voileipiä.
Ai, nytkö on jo aika laittaa teltta kasaan?
Selvä!
Kohta maistuu System of a Down, ja hyvin maistuukin.
Seurasta en valita.
Olkaa hyvä, tuomitkaa, mutta paremmalta se kuulostaa silti levyltä.
On vielä valoisaa kun meininki loppuu.
Tavarat siirtyvät kuin itsestään autoon.
Käymme rannassa, suomalainen järvimaisema on aina kaunis.
Pienimuotoinen ruuhkan poikanen, kaiuttimista soi SOAD.
Kuivat ja lämpimät vaatteet päälle, nyt on hyvä.
Persikkateetä ja palautekeskustelu.
Tiedän mitä kaikkea ei sanottu.
Ehkä se oli parempi niin.
Liikuntasali muuttuu jokaisen unelmaksi:
Lattialla pyörii pallomeripalloja.
Löytyy trampoliinia, pingismailoja, uimapötköjä.
Riemun kiljahtelua, hillitöntä naurua, oma versio mölkystä.
Mahtavaa.
Viimeinen yö linnassa, Aliasta tarinaversiona.
Mustanmeren kanoottiretki, raivostunut kuuluisuus, limonaadikyydillä jatkoille, yhden jalan banaanipotkut, katto mäsäks ja avoauto, talon rakennusta ja takarivi. Unohtamatta tomaattien yökastelua.
Nukumme hetken.
Puramme linnan.
Ajamme Jyväskylään, ja valloitamme taas lattian.
Tähän loppuu festarikesä, se oli uskomaton.
Mutta kaikki hyvä loppuu.
Lähtöhalit ovat uskomattomimmat.
Nähdään kuukauden päästä.
En voi ikinä kertoa miten huippuja olette.
np. Clawfinger - Sad to see your sorrow
Ps. Pakko mainita vielä että vessan katossa oli discopallo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti