Mä näin hänet jo kaukaa.
Silmiin pisti ensimmäisenä Aerosmithin paita.
Seuraavana kävelytyyli. Hän varoo samalla tavalla vasenta nilkkaa.
Hiukset.
Lähestyy, hymyilee ja ostaa broileripiirakkaa.
HYMY ON SAMA.
Sydän pysähtyi hetkeksi.
Voisin vaikka vannoa, että se olit sinä.
Mutta sinä et enää kävele vastaan.
Et enää hymyile.
Et ole tehnyt sitä moneen vuoteen.
Mä näen sut liian monessa paikassa.
Pysähdyn ruuhkassa nähdessäni kengät joita käytit.
Tai laukun.
Kun kuulen nimesi, kääntyy pääni.
Tajuan olevani taas väärässä ja osa minusta romahtaa taas.
Jos eläisit, olisit vieläkin liian nuori.
Enkä usko, että ikävä ikinä helpottaa.
Mä uskon, että sä tiedät miten kova ikävä mulla sua on.
Kurkkua kuristaa, kun sua mä muistelen
En kasvojas unohtaa voi.
Koskaan.
Ei tämä päivä aivan pelkkää synkkyyttä ollut.
Vaikka aamulla niin pelkäsinkin.
Kahvilanpitäjän arkea pienoiskoossa.
Oli hienoa, kun asiakkaat palas meidän pöydän ääreen kertomaan, kuinka hyvää ruokaa olivat just syöneet!
Valtsu oli loistavin apumies ikinä, kiitos niin suuresti!
Ja kiitos kaikille asiakkaille, sekä pöydän vieressä aktiivisesti makoilleille ihmisille!
Tämä oli upea kokemus, eikä varmasti ainoa laatuaan!
Arki koittaa taas, minä en halua.
Haluan pysähtyä kunnioittamaan sun muistoa.
Mutta ei ole aikaa.
Olen pahoillani.
np. Seether - Master of Disaster
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti