Maanantaiaamu, herään kouluun. Opiskelen käyttäen puolia aivoistani, koska toinen haluaisi jo olla Helsinki-Vantaalla hakemassa kolmea ihanaa etelänvierasta.
Vihdoista viimein monen pitkän tunnin jälkeen kiitää moottoritie alla nopeammin kuin pitkään aikaan.
Odottavan aika on pitkä, mutta kun viimein Barcelonan lennolta on saatu matkatavaratkin ulos, ja tytöt kirmaa halaamaan, on se kaikki odotus ollut sen arvoista.
Niin paljon on ehtinyt tapahtua, en muista enkä kerkeä kertoa kaikkea. Alba muuttaa Madridiin, Laura aloittaa yliopiston Zaragozassa, Silvia suunnittelee Tampereella opiskelua.
En tiedä kuinka kauan me istuttiin siinä nauraen ja menneitä muistellen.
On ihan liian omituista ajatella, kuinka tämä vähän liiankin tutun näköinen Suomi on muiden silmiin aivan vieras. Kuinka on ihan uutta, että keskeltä kaupunkia löytyy metsää, kuinka kaikki on vihreää, ja miten joka kulman takaa löytyy järvi.
Kotikaupunkia katsoo hieman eri silmillä, kun kerrankin kiertää sen selostaen mikä merkitys milläkin rakennuksella on. On tää kuitenkin, kaikesta huolimatta, ihan kiva paikka.
Koululaitos on jotain aivan uutta, kuten myös käsitys kesämökistä.
Meneekö tästä enää suomalaisemmaksi? Tuskin!
Keräsin itseni, vein tytöt soutelemaan ja tottakai sen jälkeen saunottiin, uitiin ja ruuaksi tarjoiltiin takassa paistettua makkaraa ja ihan törkeen hyviä lettuja, vaikka itse sanonkin..
Kaikki kauhuleffan tunnuspiirteet oli havaittavissa, mutta auto ei hajonnut sittenkään!
Vielä tässä vaiheessa..
Juoksin rataa ympäri yhdeksän sekunttia kauemmin kun keväällä. Keli oli loistava. Pienellä kirityksellä oisin saanu varmasti parannettua. Mutta ei kun ei.
Kierretään kaupunkia lisää, käydään paikoissa mihin muut ei pääse.
Jätän tytöt seikkailemaan ja käyn yhteiskuntaopin vierailulla aika vahvasti punasävyisellä toimistolla.
Ei ole kiire mihinkään. Löydetään Silvialle koti kivenkolosta.
Tämän olemassaolostakaan ei suurin osa tiedä.
Istutaan Laukontorilla, kohta järveen lentää Nokia.
Kävellään tuhat mailia kävellään vaikka viisi.
KUN TE HYMYILETTE ILTA-AURINGOSSA MÄ EN OSAIS KUVITELLA MITÄÄN PAREMPAA.
Tässä kohtaa oli ihan tosi kiva tulla kipeeks. Pillereitä nassuun niin nopeeta vauhtia kun vaan kykenee. Käyn koulussa ja porukka hämmästyy. Tottakai on viikon lämpimin päivä kun puen päälleni villapaidan. Suunnataan Nokialle, tytöt on ihan innoissaan siitä, että on kännykkäjätin synnyinseuduilla.
Mummu on tehnyt taas parasta omenakakkua ikinä.
Pappa näyttää kuvia talvisesta suomesta.
On niin kuuma että ahdistaa.
Käydään kävelemässä, ja mä olen niin ilonen siitä että tää maa viitsii nyt näyttää itsestään parhaat puolet. On niin nätti ilma.
Haralanharju on pakollinen. Herkistää melkein, kun päässä alkaa välittömästi soimaan Kesäpäivä Kangasalla. Hyttyset suunnittelee joukkosurmaa ja Silvia pukeutuu terroristiksi. Mikä teitä vaivaa? En tiedä mutta ette saa ikinä muuttua.
Illalla mä koitan uppoutua biologian kirjaan, aika tuloksettomasti. Päädyin istumaan tyttöjen kanssa pöydän ääreen juomaan teetä ja nauramaan. En tiedä miten, mutta ymmärrän aina mitä Silvia tarkoittaa uusilla sanayhdistelmillänsä jotka eivät muistuta enää yhtäkään kieltä.
Perjantai-aamuna vähän sitä biologiankoetta sitten tekemään, ja kyllähän se ihan perkeleen huonosti meni.
Mutta loppupäivä sujui lähes mainiosti. Matkattiin Ähtäriin katselemaan elukoita. Lumileopardit ja karhut on parhaita eikä siitä pääse mihinkään. Tahon sellaset kotiin, Töppösen kavereiks.
Paluumatka meni jännittäväks, kun nyt sitten päätti uskollisesti palvellut Suomen suosituin perhefarmari hajota keskelle Ruoveden metsiä. Käveltiin hetki metsässä, kunnes kortinpeluu bussipysäkillä kuulosti paremmalta idealta.
Takaraivossa kummitteli pelko siitä, että hieno jalkapalloilta jäisi kokematta.
Mutta kuin ihmeen kaupalla me kerettiin, vaikka ei se peli sitten niin erikoinen ollutkaan.
Mutta oli se hienoa.
Laadukkaampaa futista oli tarjolla Tammelassa, kun ensin oltiin ravattu Vapriikin läpi tyttöjen kanssa.
Naiset pisti pelissä parastaan, usko tekemiseensä ja onnistui. Taululla komeili kauniit 5-0 lukemat, ja mä voin sanoa etten oo pitkään aikaan ollut mistään tai kestään niin ylpeä. Peli kulki, eikä joutuneet munkaan huimat fanijoukot pettymään kun pääsin kirmaamaan kentälle viideks minuutiks. Ja huom, koskin jopa palloon. Vaikka ei musta mitään hyötyä ollu, eikä sininen vieläkään mua hirveän hyvin pue. Silti mä olen sydäntäni myöten sininen, rakkaudesta lajiin ja seuraan.
Vuokra-autolla Helsinkiin. Istutaan pöydän ääressä, seuraan on liittynyt myös Heta & Alma, joita on ihana nähdä pitkästä aikaa.
Ilta kuluu, hetket tuntuvat hyviltä.
En vain halua uskoa että lähdette, ei vielä ei vielä on niin paljon nähtävää.
Ja teidän kanssa voisin viettää vaikka kuinka paljon aikaa kyllästymättä.
Te olette tytöt parasta.
Herätykseen on neljä tuntia, enkä saa ajatusta pois päästäni. Kolme ja puoli.
Kolme. Kaksi. Puolitoista. Tunti. Ja nyt soi herätys.
Ajomatka lentokentälle on liian lyhyt.
Kuten oli tämä koko viikko.
Pidetään siis hyvästitkin lyhyinä, koska muuten tästä ei tule mitään.
Nähdään mahdollisimman pian rakkaat, en vain tiedä missä päin Eurooppaa, mutta nähdään!
Hukkasin hupparini tähän kolmioon.
Tyynyliina tuoksuu Silvian hiuksilta, ja siihen on hyvä nukahtaa kotimatkan ajaksi.
En olisi halunnut päästää teitä pois. Mutta kai joskus on vain pakko mennä.
IHAN HELVJETIN UPEA VIIKKO.
Ja tiedän seuraavan kissani nimen.
np. Anal Thunder - Sleep well
