Mä tykkäsin kuulla sanoja, niitä kauniita, joita harvemmin kuulee.
Mä tykkäsin nähdä hymyjä, mä tykkäsin olla siinä vain.
Mä tykkäsin siitä, että yllätys onnistui ja hän oli onnellinen.
Ja he molemmat tahtovat hetkeksi pois tästä tyhjästä maailmasta
Seuraavana päivänä istuin laiturilla kalastamassa.
Istuin ja kuuntelin hiljaisuutta, yritin nähdä omia ajatuksiani ja järkeä kuunnella sopivassa kontrastissa tunteisiin nähden. Mutta kai kaiken piti mennä niin.
Kun haluaa vain pitää hauskaa.
Kun haluaa että kaikilla olisi hauskaa, mutta ei muiden aivoja voi pakottaa erittämään iloon liittyviä hormoneja. Eikä edes omiaan, vaikka kova on yritys.
Onneksi jalat pelastavat päiviä eikä kylmyys ole tappava.
Mitä olisi mökkireissu ilman yhtä ojaanajoa, tai sitä loistavaa ideaa sytyttää sammunut sauna takasta paljain käsin kannetuin palavin haloin tuleen? Hyvä ruoka, ihanat ihmiset.
Ja tuntuu siltä, että muilla oli loppuen lopuksi kivaa.
Lyhyestä virsi kaunis, näinhän sitä sanotaan.
Silti luulen, että minun pitäisi käyttää monta sanaa enemmän, mutta mitä ne ovat.
Sanat ylipäänsä. Onko näissä kirjainjonoissa mitään järkeä?
Vuosi olisi voinut vaihtua myös toisin.
Mutta ei se vaihtunut.
Tänään ajoin Toijalaan, kuljin läpi kymmenien aarien kangashallien.
Seisoin jälleen peilin edessä tunteja, päälleni ommeltiin kauniita kankaita.
Ja ehkä olisin voinut sanoa, ettei ole paha olo ollenkaan.
Tyttö nauraa onnestaan, pojan mieli on taivaissa
Ja sydän on pieninä palasina, hiljaa vaan he kuiskaavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti