Don't say I didn't warn you; love can kill

Hymyilin tuona torstaiaamuna niin paljon että poskiin sattui.

En vieläkään käsitä, mitä olen ikinä tehnyt oikein että näin upeita asioita tapahtuu, mutta niin minä vain kuljin läpi koulupäivän ananas kädessäni.

Oli lämpöä ja taidetta, oli Wöyh! ja Klubi.

Oli ennustuksia, oli eräskin kivi.
Oli monta hässäkkää, oli monta rumaa kuvaa.

Oli ufoja ja paljon sellaista, joka on jo kadonnut muistini lokeroista.

Oli mahtavaa, vaikkakin pyydän jälleen anteeksi.

Perjantai alkoi lupaavasti akkuporakoneen ääneen havahtuessani.

Ei tullut noustua kello kahdeksaksi, eikä olisi ehkä kannattanut nousta ollenkaan.

Elämä kuitenkin voitti, ja oli taas aika siirtyä kellumaan ulapalle Itämeren.
Mustan moottoritien sulautuessa täydellisesti ympäröivään pimeyteen on parasta kuulla ne kappaleet, jotka pian tärähtävät astetta lujempaa tärykalvoille. Sulkea silmät ja olla osa sitä pimeyttä.

Näillä käytävillä harhailimme puoli vuotta sitten toivoen tämän tapahtuvan.

Näiden ovien takaista elämää ajattelimme, ja tuolla lattialla jo ajatuksissamme makoilimme.
Tämän lavan reunalla ihmettelimme sen kokoa ja sitä, missä kohtaa olisi oltava.
Mutta ei se nyt tosipaikan tullen ollutkaan niin vaikeaa, navigoida itseään oikein.

Trumpetit korvan juuressa eivät ole mukavia, mutta ne jostain syystä viipyvät siinä erittäin kauan.
Ainakin La isla bonita tuli kuultua tarpeeksi monta kertaa.
Ei lainkaan liian aikaisin vaihtui onneksi musiikki kotoisampaan.
Ja jotain uskomatonta tapahtui jälleen;

Just wrap your troubles in dreams,
it ain't that hard it seems!

Ja näin me olemme jälleen oikeissa asemissa ja oikeaan aikaan.

Vain harvat ja valitut osaavat suunnistaa tämän paatin uumenissa.

Sinne on piilotettu kolmen neliön tanssilattia, kaikkea hajoavaa ja liian hiljaiset kaiuttimet.

Me laulamme, me tanssimme, me kuulumme tänne ja se tuntuu hyvältä.

Eihän meistä kukaan ole mikään parkettien partaveitsi, mutta kysehän on asenteesta.

Hän jakaa ajatuksiaan.

Ihminen on viisaimmillaan, kun kokee oppineensa tässä elämässä yhden asian.

Tuo viisas mies hymyilee nyt ensimmäistä kertaa, enkä saa tarpeekseni.

Tiedän, mitä sanot seuraavaksi, tiedän, mutta kysyn silti.

Haluan tietää enemmän, vaikka tiedän jo.
Haluan kuulla sen kaiken sinulta, ja paljon enemmän.

Tämä on hullua, tämä on liian ihanaa. Ja liian todellista.

Mikä olisi ilta ilman mystisiä puheluita, saati tuota virnettä hänen kasvoillaan.

Hän laulaa tahtiin toisen kahdesta suuresta, ja saa sen kuulostamaan paremmalta kun itse levylaulaja.
Laulaisit enemmän, laulaisit aina. Hukkaisit sinäkin itsesi samalla tavalla, kun toiset hukkaavat avaimensa. Ja katoavat

Haluaisin vain jäädä näihin hetkiin. Jumittua ja jatkaa elämää joskus toiste.

Viimeistään runomuotoisen syntymäpäiväonnittelun saatuani tunsin elämäni valmiiksi.

Vielä kerran laiva ympäri tuota kuuluisaa pulloa metsästäen.
Silmät kii.

Länsinaapurin ilma on paljon raikkaampaa ja aurinko kirkkaampi.
Vuorokaudenajat eivät päde tässä valtakunnassa.
Eivätkä mitkään muutkaan fysiikan lait. Vihreä on uusi väri ananaksen.

Mihin pitäisi varautua, sitä ei tiedä kukaan, sillä tämä on niin uutta ja ihmeellistä.
Värivalot välkkyvät kutsuvasti, mustaa samettia vasten ne korostuvat entisestään.
Hymy on valtava ja pysyvä elementti tässä hetkessä.
Intensiivisempää kun eilen, jotenkin paljon suurempaa.

MAKSAISIN MITÄ VAIN KUULLAKSENI NUO ENSIMMÄISET RUMMUT UUDESTAAN.
SE FIILIS, SE KAIKKI ONNELLISUUS, TIEDÄN TÄMÄN TODEKSI.

You're crashing high!

Vielä hymyillään, vielä kerran toivotetaan onnea ja kiitetään.
Nähdään pian ja sen jälkeen niin paljon useammin.

Oi voi saatana.

Tie on pimeämpi ja ulkona aivan saatanan kylmä.
Mutta tämä kaikki lämmittää, pistää pakollakin hymyilemään.
Kukaan ei viittaa sanallakaan tuohon kello neljän mystiseen viestiin, pidän siis sen kaiken itselläni.

En voinut kuvitella tätä näin upeaksi.
En voi vieläkään uskoa että olen näin onnekas.

Puolitoista viikkoa.
Tämän ajattelu saa pään niin sekaisin etteivät sanat löydy eikä ajatus pysy kasassa.

Kiitos vielä.

np. HIM - Katherine Wheel