Niin on ulkona taas kylmä, ja kerrospukeutumisen jalotaito on hieman ruosteessa.
Eiköhän Siperia jälleen opeta.
Toisaalta, mitä sitä suotta siihen tottumaan, kun kohta odottaa trooppinen, keinuva ympäristö.
Sitä ennen vielä taidetta.
Oikeasti haluaisi vain mennä mukana ja pitää hauskaa, nauraa päänsä irti ja nauttia hetkistä jotka on tarjolla. Mutta ei riitä energia, kaikki nostaa turhautumisleveleitä. Paitsi se, kun pyörähtää ympyrän täysin irrationaalisesti väärään suuntaan.
Tiedättekö, kun kroppa alkaa olla jo niin väsynyt, ja mieli riekaloituu päivä päivältä.
Taas on kulunut aivan liian monta viikkoa hyvän ystäväni aamu neljää sekä viittä tapaillen.
Mutta tänä iltana unetti ensimmäistä kertaa aikoihin. Oikeasti siis unetti, ei vain väsyttänyt mieltä raastavasti.
Mitenkö tilanteen ratkaisin?
Tässähän minä olen vieläkin.
Tunnetusti perhetapaamiset ovat täynnä iloa ja mutkatonta kommunikointia.
Kissat onneksi sekoittavat kaiken, auton ajovalot eivät suostu pysymään päällä ja lumi tuiskuaa vaakasuorassa tuulilasiin. Näkyvyys kymmenen, vauhti nousee ja tie vie.
Voi olla, että mieleni tekee minulle elämäni suuria tepposia, ja ohjaa minut täysin väärille raiteille.
Mutta tällä hetkellä tunnen, että olen kerrankin toiminut itseäni kohtaan oikein.
Kuunnellut kerrankin järjen ääntä, ja tehnyt niinkun koen tarpeelliseksi.
En minä osaa vielä sanoa, miten haluan tästä jatkaa, mutta on aika ihana tunne, kun tietää saaneensa itseltään armon aikaa.
En voi kuitenkaan väittää, etteikö yhden maailman rumimmista ja kamalimmista ihmisistä seura olisi ollut täysin paikallaan tuona iltana. Ettenkö olisi tarvinnut sitä, että joku sanoo, että tiedän kyllä mitä mun täytyy tehdä.
Ja keittää mulle kahvit.
Antaa mun hajota lattialle ja olla hiljaa.
Välillä mätkäsee naamaan tyynyllä, vaan varmistaakseen että mä vielä olen siinä.
Mun on pakko myöntää, että mun tukipilarini ovat parhaat.
Ja juuri sen sanottuani näen pöydälläni tuulahduksen etelää.
Tuo neitonen, joka syntymäpäivänsä kanssani jakaa, lähetti kirjeen, jota ei paremmin olisi voinut ajoittaa. Lähetin pakkasen hnen luokseen ikään kuin vastalahjana.
I only know, you're on the phone
From hugging you, to hugging the phone.
Onnellisuus on sitä, että omistaa punaisen imurin.
Ja saattaa keittää aivan sen vahvuista kahvia kuin ikinä itse haluaa.
Myös pitkästä aikaa kuulottimien taakse piiloutuminen tuottaa hienoja viboja.
Tänään tämä harvoin kuunneltu musiikki on parempaa kuin koskaan.
Kylmä ulkoilma, yksinäinen ja aivan liian kirkas sää.
Joko vedet jäätyivät, joko ne kestävät, miksi en koittaisi?
Päätän kuitenkin kääntyä, siirryn tanssin pyörteisiin ja naurahdan.
I never had a glue that I'd become so much stronger.
Ei meri ole tyyni ainoastaan ennen myrskyä.
Tällä kertaa se on sitä pelkkää oikeudenmukaisuuttaan.
np. Kiuas - Across the snows
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti