Miksmiks mä oon Tiksissä, täs fakin piksissä?

Vatsassa on se outo tunne.

Ikään kuin jännittäisi.

Vaikka en tiedä, mikä.

Kuinka voi nukkua, kun seuraavana aamuna pitää lähteä seikkailuun?

Vaikka on vapaapäivä, olemme jalkeilla normaaliakin paljon aikaisemmin.
"Ollaanko me oikeasti näin tyhmiä?"
Ekat sanat, jotka kellon soitua viereltäni kuulen mutistavan.

Keittiön kello tikittää, ikkuna heijastaa peilikuvan.

Pikkulapset viitoittavat tien, lisää löytyy määränpäästä.
Ei me olla tyhmiä, me pidetään vaan lupauksistamme kiinni.

Uusi ja outo tilanne, ihan hauska.
Kun ei tarvitse keskittyä oikeiden sävelten löytämiseen, voi pomppia.
Itse ei tiedä, mitenpäin kuuluisi olla.
Yön pimeydessä seikkailemme takaisin lämpimään.
Taskuun jäi uusia tuttavuuksia, joille soittaminen perjantaiaamuna tuntuu liian luonnolliselta.

Ja olihan tämä kokemus.

Aamu on täynnä punajuuria ja piparitaikinaa.
Päässä humisee, istun bussissa punkkia kuunnellen ja kudon sukkaa.

Istun pöytään sinua vastapäätä.
Puhut, kuten mikään ei olisi muuttunut.
Olisihan se kiva, vielä ottaa kiinni sun kädestä ja kävellä kotiin.
Näyttää sulle, kuinka heikoilla jäillä juoksen.
Mutta ei niin tule enää tapahtumaan.
Ja sunkin pitäisi kääntyä, kävellä pois.
Koska me ei olla enää me.

Now my feelings for you
Every tear every smile
Paid in full.

Onneksi puhelin pelastaa, ja illan keikkaseuralaiseni saapuu kaupunkiin.

Liian pitkään olen ollut poissa luotanne.
Sinfoninen metalli ja Heidi siinä vieressä.

Olemme kai väärällä puolella lavaa, mutta se on täysin sinun syysi.
En voi olla kuulematta mielessäni, kuinka nämä biisit ovatkaan samanlaisia kuin ne, jotka meidät yhdistivät tuolloin.
Vaikka viimeisimmästä on jo neljä vuotta, herättävät tutut klaanielkeet muistot.
Ja niin, tunteet.

Et ole unohtanut, enkä minäkään tule siihen koskaan pystymään.
Katosta tippuu päällemme lunta, mutta sisältä olen niin täynnä lämpöä.

Tähän maahan mahtuu niin paljon upeita ääniä.
Ja mageita ilmestyksiä.
Tuossa on lintumies, tuolla tonttu, kaikki kerralla.

Tähti tähdistä kirkkain koitti piilottaa silmäkulmaansa kimaltamaan nousseen kyyneleen poikkeuksetta poistuessaan lavalta. Olen niin onnellinen puolestaan.
Mahtavaa, että on vielä siinä, ja laulaa uskomattomammin kuin koskaan.

Saitte minut tuntemaan, että olen siirtynyt väärän paineaidan eteen.

Aloin ikävöimään, kaipaan kyllä teitä niin paljon.

Mutta elämän on mentävä eteenpäin.

Myös tässä suhteessa.

Pidän aidasta kiinni lujempaa, ennustan seuraavan päivän niskakivun suuruuden.

Se ei silti pysäytä päätäni heilumasta tahdissa Tontun.

Olen yhtä suurta kylmänvärettä.

Tiedostan, että joka sekunnilla jätän katkeransuloisia hyvästejä menneille.

You know you can't walk so you run.

Kiitos. 

Ei vain keikasta, vaan siitä, mitä olette opettaneet.

Että täytitte sydämen johon aikoinaan jäi suuri aukko. 

Se oli siinä aina eiliseen asti, ja ihan ylikaiken mä teitä rakastan.