Valoa kaukaista, ei kukat muista tuoksua

Saat kerätä ympäri lattiaa lojuvat koulukirjat, asettaa ne paikoilleen ja unohtaa ne kahdeksi kuukaudeksi. Ihan luvan kanssa saat nyt myös tepastella ympäri taloa korkkareissa, tuleehan huomenna ne pitää kuitenkin jalassa koko päivän. Kun normaalisti pitäisi ruveta sosiaaliseksi, riittää, että pyörähtää näyttämässä naamaansa, hymyilee ja kääntyy takaisin. Eikä kukaan edes odota enempää.

Toisaalta hirveen surullista, toisaalta nautin. 

Mutta se on loma nyt. Tai oikeestioikeestihan se nyt alkaa vasta huomenna, kun on saatu siskoa juhlittua. Mutta tänään oli niin lomanalotusfiilis, että siivosin ja käväsin keittiössä. Mikkelistä saapui vahvistuksia, mm. kaikista ihanin palleroserkkuni Emma ja sit toi häslänsäsläkoira. Mutta vieläkin tilanne on niin koominen, että Emma 5kk kommunikoi paremmin kun minä. Hehe.

Tänään hiljaisuus otti päähän jonkin verran enemmän; jäi koulussa niiin monet moikat sanomatta. Mutta olennaisimpia tulee toivottavasti nähtyä, ellen lähde liikkeelle. Ja kun istuin lattialla ja tuijotin ikkunaa, mä olisin halunnut puhua. Olisin myös halunnut ilmaista itseäni sanallisesti, kun turhautumiseni tulkittiin väärin. Mulla olis paljon sanottavaa. Itseäni en enää ymmärrä, miksi haluaisin hajota, rikkoa hiljaisuuden. Osaisinko edes? 

Siitä sen enempää, löysin siivotessa paljon rahaa jee olen rikas, ja sit vielä ihan huipun UG-kokoelmalevyn. Tämä on hyvä, aivan mahtava kerrassaan. En ehkä ikinä vaihda levyä soittimeen. 

"Hyvinhän sä soitat"

Ja mä hymyilen, kunnes saapuu se tuttu tunne. Kädet tärisee, sydän hakkaa ylinopeudella, keuhkot puristuu kasaan.

Kuinka monta kertaa pitää vannoa tämän olevan viimeinen kerta?

np. Metsäneläimet - Koskena