Mutta yllättävän mukava oli palata arkeen. Vaikka ympäristö antikansainvälistyi, ja ilmat kylmeni, on ihan kiva olla takaisin koulussa. Nähdä ihmisiä ja täyttää illat stressillä ja koulukirjoilla. Kokeenpalautukset kuumottivat lujaa, mutta hei, ei mikään turha psykakolmosen kymppi. Mistä näitä oikein tulee? Liian arkiselta kyllä tuntui se, että jouduin soittelemaan taas kerran iloisen hei-arvaa-miks-tälläkertaa-en-pääse-reeneihin -puhelun. En olis muuta mielummin tehnytkään, kun reenannut tänään. Ja ymmärtänyt matematiikankirjaani, mutta meillä on selkeitä kielimuureja välillämme, ei meidän yhteistyöstä tule mitään. Tarvitsen selkeän tekstityksen ja mielellään myös tulkin.
Jos palaan hetkeksi viikonloppuun, voin todeta toteuttaneeni lauantaisuunnitelman lähes täydellisesti. Juoksin kevyen lenkin Vuosaareen ja takaisin, käytiin Murun kanssa kävelemässä ja sen jälkeen saapuikin Tiina mun kanssa kokkailemaan, ruma ruoka on paras ja ananas. Illan häämöttäessä suuntasin Vallilaan, koin muutaman jäätävän hetken istuen sohvan nurkassa ollen huoneen ainoa ihminen joka ei puhu tai edes ymmärrä venäjää. Mutta illasta kehkeytyi varsin hauska, kun paikalle saapui Sofia, jonka kanssa meni jutut aika tasokkaiks. Ja vain Sofia tulee ymmärtämään, mikä kaikki tässä allaolevassa kuvassa on hauskaa.
Vielä bussissa kotia kohti suunnatessani koin suurta ärtyneisyyttä sairaalakäynnin jäljiltä, mutta nyt se on lähinnä häivyttänyt itsensä turhautumisen kautta lähinnä väsymykseksi. Joko taas? Ja se on ainoa reaktio johon enää kykenen. Ei jaksais. Mutta sattuu niin paljon että naurattaa. Täällä soi Nuket, nyt naurattaa kaikki.
Kamera meni käymään kans lääkärissä. Toivottavasti se selviytyy ilman hoitovirhettä. Kuvia ei tule ennen kun se palailee sieltä. Eli joskus ennaltamäärittämättömänä aikana.
np. Nuket - Charlie Charlie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti