Oi voi saatana, Tears on tape. Ja Bodomin Transference. Sitä suurta uudenmusiikinonnea on nyt havaittavissa. Kesä tuntuu olevan aivan liian kaukana. Toisaalta viime kesä oli vasta äsken.
(En saa kontaktia sinuun, missä olet? Olit merkittävä osa viime kesää, ensihetkestä, kun kohtasimme ennen aina yhtä tuttavallisen minibussin kyytiin astumista, aina siihen haikeudentäyteiseen jäähyväishaliin jonka kumpikin tiesi jäävän kesän viimeiseksi. Siihen väliin mahtui kesä täynnä iloa ja yhteisiä hetkiä, lukuisia pittejä, niin paljon hiuslakkaa ja linnoja unohtamatta kahvia. Parasta oli löytää soittolistoiltasi omat rakkauteni ja niiden lisäksi paljon uusia rakkauksia. Muistathan yöllisen automatkan Joensuusta Jyväskylään, kun taustalla soi Pulled apart by Horses eikä tie tuntunut loppuvan? Sen jälkeiset yökahvit toimistolla, sianpään siirtely ja kaikki jonka takia voi vain toivoa että valvontakamerat olisivat tallentaneet tuon kaiken sekopäisyyden. Enkä ikinä unohda sinua, kuinka voisinkaan. Enkä keksi yhtäkään huonoa sanaa sinusta. Nähään pian jooko.)
Luulin jo olevani lähes tervehtynyt rakkaasta kevätflunssastani, mutta se olikin ennen kun astuin bussiin ja matkasin kaupunkiin. Mutta enää yhtäkään elokuvaa en katso, sen vannon. Enkä suostu olemaan kipeä enää kauaa, ens viikonloppu vapaana. Tällähetkellä kykenisin varmaankin yskimään kaikki sisäelimeni ulos, silti ei ole aikaa vaan olla. Täytyy pelastaa tää maailma, tai ainakin yksi Tiina, joka kaipailee matkalaukkuaan ja kotiavaimiaan.
Rauhotu jo, ota oma aikas ja käännä selkäs auringolle.
np. HIM - No love
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti