I think you're right, this isn't really happening.

Olen kai nyt ollut sellainen tunnollinen opiskelija. Niin monta tuntia istumista kirjan seurassa, ja aivan liian vähän kahvia. Keskittyminen harhaili hiirissä ja ihmisten stalkkauksessa alati, mutta sain ehkä lopulta luettuakin. Toisen kotimaisen jätin aivan liian vähälle lukemiselle, mutta läpi mentiin ja vieläpä kirkkaasti, joten se ei taida olla olennaista. Eilen kirjoitin niin, että käteen sattui koko yön. Mutta kaksitoista sivua lähes asiallista tekstiä tuli tuotettua, vaikka jokaisen esseen päätinkin lauseeseen "Oikeudessa tavataan." Ainiin, se lakitieto oli vasta ens jaksossa. Nyt mun motivaationi teki katoamistempun, en saa enää espanjan kirjaa auki.

Keltään ei liene jäänyt huomaamatta kevään saapuneen. Se on hyvin hämmentävää, toki mukavaa, mutta hämmentävää. Kohta saan sanoa kengille heihei, kohta pääsee liikkumaan vapaammin. Kohta on myös kesä, joka tällä hetkellä tuntuu pelottavalta ajanjaksolta täynnä yksinäisyyttä ja eksymistä. Vaikka kesästä on tulossa hieno. Ja niin vapaa, rahaavievä ja hyvällä taustamusiikilla varustettu.

Nyt menee hajanaisemmaks kun aikoihin.

Miksi on niin helppoa mennä mukana, miksi on niin vaikeaa kieltäytyä? Miksi vanhoja toimintatapoja on niin vaikea muuttaa, miksi hymyily on aina helpompaa. Ja miksi siinä on nyt oltava niin hyvä? Koko tämä päässäni vallitseva suuri epäjärjestys ahdistaa ja ällöttää mua. Eikä se jää edes pään sisäpuolelle, elämä käy sotkuksi, mä en hallitse itseäni. Mutta sillä ei ole väliä, kunhan voimavarat riittää kaikkien muiden kasassa pitämiseen. Ajatukset pitäisi jaksaa keskittää samanaikaisesti tähän hetkeen, huomiseen ja ensiviikkoon, eiliseen ja viime vuoteen, sekä jokaiseen liikkuvaan osaan. Pakonomainen tarve saada kaikki kohdalleen, mutta mitäpä jos kerrankin keskittyisit ensin siihen olennaisimpaan? Karkotat kaiken ympäriltäsi, mutta eikö sen niin kuulu ollakin. 

Mulla olis tosi paljon sanottavaa, mutta liian vähän sanoja. Kuinka kaipaankaan sitä, että jonkun kanssa pysty oikeesti jutskaamaan ihan kaikesta. Kuinka kaipaankaan jokikistä piirrettäsi, hyviä ja huonoja, kaikkea, sinua. Helpotit niitä muutamaa vuotta, jotka mukana pyörit, erittäin huomattavasti, mutta samalla teit näistä muista tuhannesti kamalampia kun mikään. VITUN IDIOOTTI, elävöitä itsesi!

Ennen kun menee ihan herkäks, niin käännetäänpäs tämäkin nyt jo sitten aurinkoiseksi kevätpostaukseksi; TÄSSÄ, KISSA, PUUSSA.

np. Mokoma - Punamultaa