elossa. jälleen taas ja edelleen.
kahden työn välillä pallottelu, neljäntoista tunnin työpäivät,
kaikennäköiset seiniin ilmestyvät reiät ja opiskelut,
ja niiden vaatimat toimenpiteet,
eivät juuri jätä aikaa boheemille taiteilijaelämälle.
koitan muistaa edes hieman,
kuinka olen elämääni viettänyt,
vaikkakin luulen että on ihan turha yrittää
saada tätä kulunutta melkein kolmea kuukautta kasaan.
– – –
kävimme kodittomuuden intensiivikurssin keski-euroopan linnojen ympäröimänä
pari hyvää ihmistä vierellä, joiden kanssa kiivettiin kukkulalle,
juotiin teetä ja kierrettiin kaikki lelukaupat,
ja tultiin vielä takaisinkin.
all in all; praha oli kaunis, ruoka hyvää, linnat upeita,
kadut pimeitä, mun hiuksissa punaista, jalat kipeät ja seinät yhtä suurta graffitia.
olisin voinut jäädäkin.
palasin kotiin,
aloitin työt,
jatkoin toista työtä,
tietokone hajosi,
ja sinne meni
jälleen viiden vuoden verran dataa elämästäni
kuvia ja kirjoituksia, turhia ja tärkeämpiä,
mutta aion ne vielä saada takaisin.
töitä teen tampereen kauneimmissa maisemissa,
nahkasohvalla istuen kasaan festivaalia ja keitän kahvia.
parempaa työtä en juuri nyt olisi voinut kuvitella.
työkaverikseni sain yhden parhaimmista mahdollisista,
tästä tulee tosi hyvä.
on ollut myös seurapiirielämää hurriganesin tahtiin, yhdet hautajaiset,
tuntemattomia ihmisiä, palavereja ja kokouksia kaikkein kummallisimmissa paikoissa.
kaikennäköisiä muita taiderientoja, ei mitään hätää,
sataneljä soivaa kovalevyä, kaikkea hyvää.
eka vappu opiskelijaörvellyshaalareihin oikeutettuna,
sinne ja tänne ja yhtä isoa ympyrää,
yksi vankeudesta vapautunut pasifisti ilahdutti vapaudellaan,
aurinko paistoi ja olut maistui,
kuten muutamana muunakin menneenä kesäpäivänä.
helsinki ja wwfn toimisto ovat aina yksi kiinnostava käänne päivään kuin päivään.
näin tiinoja ja vähän lisää taidetta,
ajoin kotiin maisemareittiä aivan liian myöhäisenä ajankohtana.
kävin myös katsomassa mitä minun elämälleni kuuluu.
vihdoin tajusin ettei se enää ole siellä,
ei kiinni niissä parissa nurkassa joita olen vältellyt viimeiset vuodet.
enää ei tarvitse vältellä,
mutta joka toinen päivä olen valmis lähtemään matkalle
helsinki-bristol, eikä enää takaisin.
waltari - helsinki
pari kertaa olen ollut taas kymmenen taas pieni ja taas hajalla
sillä täsmälleen samalla tavalla,
maannut lattialla ja toivonut jonkun pelastavan.
ja sitten olin kymmenen ja suurissa juhlissa maj karman tahdittamana.
ette voi edes kuvitella, kuinka onnellinen tuona iltana olin.
kaikki säröt sai ihan uudet mittasuhteet,
kaikki se tunne mitä lävitseni virtasi oli jotain niin suurta että voisin itkeä edelleen.
ei kuulu enää laulu valaiden
parit pitkät illat, sisters of mercy,
unettomat yöt, kissan kanssa aamukahvit,
kissan kanssa kaikki muukin, perjantait,
aina niin helvetin typerät sunnuntait,
loputtomat aamut joita on enää 40,
kaikki on hyvin,
vannon teille että juhlitaan.
uusia kappaleita pimeyteen,
vanhat jäärät yllätti sittenkin.
tuntuu taas kun olis kakstuhattakolmetoista:
taas olis metsäreissuja ja rannikkokaupunkeja to-do -listalla.
tätä mulla on ollut ikävä
mut eipä tarvitse ikävöidä enää kauaa,
olen jo melkein matkalla,
ja tänään herätään vähän lisää henkiin.
