Pari edellistä päivää ovat olleet hyviä, ainakin johonkin pisteeseen asti.
Iltaisin ei enää tee kuitenkaan mieli kirjoittaa, sillä siihen mennessä seinät ovat jo kaatuneet niskaan.
Eilen paistoi aurinko. Oli lämmin.
Tein tälläerää viimeisen kokeeni, kävin eläkeläisten ihmeteltävänä salilla, join kahvia.
Myöhästyin kolme minuuttia palaverista, mutta en osannut antaa sen häiritä.
Suunniteltiin hienoja asioita.
Bussi ajoi pysäkille juuri sillä hetkellä kun itse siihen ennätin.
Olin todella tyytyväinen siihen miten asiat ovat, pitkästä aikaa.
Ostin kirjat ja ajoin kamalimman kadun ikinä.
En ole varma, tärisivätkö käteni pelkästään mukulakiveyksen takia vai olisiko jo tässä kohtaa kannattanut ajatella boksin ulkopuolelta.
Yksi väärä sana.
Oikeutus loppuillan lattialla makaamiseen.
Silmät ovat yhä päässä, ihme ja kumma.
Sanat joita en olisi ikinä saanut muodostettua pääni ulkopuolella on joku muu painanut tämän lehden takasivulle.
Perkeleen rotat.
Mutta otin ne kiertoteitä omikseni.
En ikinä voisi päästää niitä sanoja ulos, en voisi ikinä edes viitata niihin asioihin, jotka mua valvottaa öisin.
Iltaisin ei enää tee kuitenkaan mieli kirjoittaa, sillä siihen mennessä seinät ovat jo kaatuneet niskaan.
Eilen paistoi aurinko. Oli lämmin.
Tein tälläerää viimeisen kokeeni, kävin eläkeläisten ihmeteltävänä salilla, join kahvia.
Myöhästyin kolme minuuttia palaverista, mutta en osannut antaa sen häiritä.
Suunniteltiin hienoja asioita.
Bussi ajoi pysäkille juuri sillä hetkellä kun itse siihen ennätin.
Olin todella tyytyväinen siihen miten asiat ovat, pitkästä aikaa.
Ostin kirjat ja ajoin kamalimman kadun ikinä.
En ole varma, tärisivätkö käteni pelkästään mukulakiveyksen takia vai olisiko jo tässä kohtaa kannattanut ajatella boksin ulkopuolelta.
Yksi väärä sana.
Oikeutus loppuillan lattialla makaamiseen.
Silmät ovat yhä päässä, ihme ja kumma.
Sanat joita en olisi ikinä saanut muodostettua pääni ulkopuolella on joku muu painanut tämän lehden takasivulle.
Perkeleen rotat.
Mutta otin ne kiertoteitä omikseni.
En ikinä voisi päästää niitä sanoja ulos, en voisi ikinä edes viitata niihin asioihin, jotka mua valvottaa öisin.
Enemmän kuin selkeästi näin ettei sinuakaan kiinnosta.
Vaikka olet yksi ja ainoa, joka puhui minut palaamaan, joka kertoi ettei tämä kaikki ole sen arvoista.
Tämä viulu muistuttaa mua siitä itsevarmasta ja kaikkivoivasta tunteesta.
Kun jätin hiljaisia hyvästejä sille elämälle jota elin ja niille ihmisille joita vihasin.
JOIDEN NAAMOILLE SAIN VAIN NAURAA.
EI ENÄÄ IKINÄ, VITTU JEE!
Tämä ayayayay, siihen samaistuin.
Vieläkin se saa koko tuon tunnetilan palautettua.
Ayayayay, not coming back, not coming back home alive.
Muistatko, kun nojailtiin siihen harmaaseen sillankaiteeseen.
Niin, en uskonutkaan että muistaisit, vaikka sitä toivoinkin.
Sillä hetkellä mä tajusin, etten enää aio kumartaa noita muovi-ihmisiä.
Kertakäyttöaurinkokin sammuu vaikka he eivät sitä suostukaan myöntämään.
Tajusin myös, että tarvitsen enemmän mutta entistä vähemmän, muuten ei kulje henki.
Mutta pimeää mä en pelkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti