Päivä alkaa aina parhaiten, kun saan herätä sun vierestä.
Miksi en vaan voisi jäädä tähän ja unohtaa kaiken muun.
Mutta aistin voivani hyvin myös Ruutanassa, joten uskallan lähteä aikaisin.
Enkä haluaisi nyt joutua myöntämään olleeni väärässä.
Aivan kuin joku olisi kaatanut korvasta sisään mustaa maalia peittämään kaiken valon mielestä.
Huomasin pihan tyhjenneen, en näe mitään muutakaan.
TAASKO?
Kyllähän ihminen kaikkeen tottuu. Eri asia on, pitäisikö.
Ei ole ikävä, miksi olisi, et ole ikinä antanut syytä siihen.
Toisaalta epätietoisuus, epävarmuus ja jatkuva odotus on jättänyt jälkensä, eikä sitä enää jaksaisi.
En osaisi olla ilman sitä(kään), mutta en pidä tästä.
Sinua minun pitäisi syyttää, mutta syytän itseäni. Jos olisin onnistunut, et olisi kai ikinä lähtenyt ensimmäistäkään kertaa. Mutta lähdit.
TÄMÄ ON TURHAA.
TURHINTA.
MIKSI TUNNEN YHTÄÄN MITÄÄN.
ET ANSAITSE SITÄ.
PISTÄN SILMÄT KIINNI.
JA LEIKIN ETTÄ MUA EI OO.
Iloa vielä sen verran, että seuraava seikkailu on varma nyt.
Paikallaan ei ole hyvä, pakko mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti