Idiootit virnistelee kilpaa ja raahaa matkalaukkuja perässään pitkin kodikkaan ahdasta käytävää. Mikä tästä tekee niin mahtavaa? En tiedä, enkä välitä, jotain maagista tässä on. AC/DC flipperi sekä juustohylly saavat osakseen ihailua, karaokebaari herättää muistoja. Vietämme kymmenen tuntia istuskellen erinäisissä paikoissa ristikkolehden kanssa. Odottamattamme olkaan koputtaa tuttava, ja maailman pienuus naurattaa.
Kun ei usko, niin ei usko, mutta mikä siinä on niin vaikeaa? Suomessa lähetetään vaan kirjeitä, ei suinkaan käytetä Facebookkia, joten älä suotta kysele meidän nimiä.
Ollaaks me tosiaan täällä taas? Kummallista, punainen metrolinja ja seitsemän minuuttia kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti