oi, mikä ihana kaupunki
täällä tajusin mikä mä oon
surullisen tuttu maanantai-ilta ja rappuset alas,
siellä istuin kantakapakan nurkassa olut kädessä
kaikkia tuttuja siinä ympärillä.
poistuin sanoen moi enkä huomiseen.
tavataan me kuitenkin taas,
kun kello jälleen lyö sodan jälkeen kuusi.
kävelin katuja kengillä jotka just ja just pysyy jalassa
ja kannoin hetkellä millä tahansa hajoavaa muovipussia
niin tuttuja nurkkia ja vastaantulijoita
ennen ei ole ollut yhtä vaikeaa nousta bussiin
oltaisiin voitu juhlia tän kaupungin katolla näitä viimeisiä hetkiä
mutta seistiin rannalla palelemassa kun revontulet juhli taivaalla,
sitten siirrettiin omaisuus ja kissa uuteen kartanoon.
oi, mikä ihana kaupunki
kuin kukkarossa herran
sanoin kyllä monesti etten malta odottaa
että pääsen poistumaan ja jatkamaan muualla,
mutta nyt kun se on totta niin
kyllä se kirpasee.
ei ole järvimaisemaa enää,
ja vain puolet edellisestä 70 neliöstä.
nyt olen vähän syrjäkadulla,
silti keskellä tätä vähää kaikkea.
vieressä vanha mylly ja alakerrassa
marttojen kerhohuone.
kohta mä tuun kuitenkin takas,
tai joskus ainakin.
katellaan vähän,
mihin tää elämä tästä heittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti