perjantai 26. joulukuuta 2014

You better grab onto some hope

Katsoin lastenohjelmia,
tein sukkia ja opiskelin.
Vilkuilin naapureiden joulupukkien kömmähdyksiä ikkunasta.
Jopa ruotsin kielioppi tuntui joulua mielekkäämmältä.
Ainakin niin kauan, kun kissa palasi retkeltään
katsomaan lastenohjelmia kanssani.

En pyytänyt mitään, sain paljon.
Paljon aika turhia asioita, mutta myös
alennuslankoja, tuopin ja ananasta.
Mutta joulun teki kissa,
tuo hieman typerä ja pullea.
Tämä oli ensimmäinen muistamistani jouluista,
jona vanhempi kissamme ei ollut kanssani.

Vein hänelle kynttilän ulos.
Talo tuntuu vieläkin tyhjältä.


Palasin kaupunkiin kuuntelemaan yläkerran naapureiden riitoja
ja omissa seinissäni kolisevaa tyhjyyttä.
Polttelemaan kynttilöitä ja imuroimaan,
joulusiivous on aina parempi tehdä jälkikäteen.

Yritän jälleen opetella virkkaamaan.
Prosessi jäi kesken tälläkertaa siksi,
että virkkuukoukku katkesi.
Taidan siis pysytellä sukkien neulomisessa.

Elämäni huutaa välillä todella kovaan ääneen pääni sisässä.
Se vaatii uutta sisältöä.

Uusia ihmisiä,
uutta musiikkia,
uuden kaupungin,
uusia ajatuksia, uusia tapoja.
Uuden vuoden ja uuden ympyrän.

Vaikka se, mitä se tarvitsee,
on vanhoja ihmisiä ja vanhaa musiikkia.
Menneet vuodet ympyröineen ja nautintoineen.

Mutta kaikki järjestyy.



Kooma joka loppuu,
ei koskaan alkanutkaan.

Ulkona on niin kovin kaunista.
Oravat tipahtelevat jäisiltä oksilta,
mutta kaikkien pitäisi omaksua jotain niiden elämänasenteesta:
ne kiipeävät aina takaisin.

Pian tulee vieraita kaukomailta.
Ihan Sumiaisista asti.
Keitän lisää kahvia ja avaan ruotsinkirjat.

Ei kommentteja: