tiistai 11. maaliskuuta 2014

Olen varmasti lähellä, vaan oletko sinä?

En tiedä, kuinka hyvä merkki on, kun kirjoituksia edeltävänä päivänä ei tule mieleen mitään, mitä pitäisi opetella. Kun tuntuu siltä, että kaikki olisi hallinnassa.
Motivaatio pulasta en tällä hetkellä kärsi, enemmänkin ideaköyhyydestä.
Olen tehnyt ajatuskartat miljoonaan avaruuteen asti, tiivistänyt tuhat asiaa viiden lausen mittaisiksi kokonaisuuksiksi, pelanut Aliasta kansantaloudella ja höpöttänyt yksinäni demokratiavajeen syitä.

Päädyin siis jälleen parantamaan elämänlaatuani, sillä aurinko antoi siihen mahdollisuuden.

Toisinaan tarvitsen tilaa musiikin luomalta ajatusvirralta.
Silloin kuuntelen mielläni jonkun muun puhetta.
Mutta vältän ihmiskontaktia loppuun asti.

Siten on onnistunut Yle Puhe tekemään läpimurron osaksi elämääni.
Ei se ole lainkaan niin tylsä kanava kuin yleisesti luullaan.
Tänään muunmuassa huumekoukku sekä parodiauskonnot.


Uutta musiikkia ja uusi aurinko.
Ihmiskunnan järkyttämistä housujen muodossa.
Sekä aloittelijamaisen värivirheen.
Tarvitsen loput pohjattomat kenkäni.
Sekä vaaleanpunaisen Joponi.

Kyllä kiitos uudelle FM2000-albumille, tämä teki kevätilluusiosta vielä suuremman.
Vaikka musiikkia en kaduilla kuuntelekaan juuri tänään.

Jaaaack, mitä helvettiä sä täällä esität?
Mennään mennään, danzadanzada!


Siskon kanssa lounaalle, vaikka leivosta hän pyysi.
Eksymismestojen tuloksetonta etsiskelyä, kallio ja auringonpaiste.
Viimeisenä mainittu herättää kyllä halun nauttia olutta jokaisella pysähtymispisteellä.
Onneksi sitä ei ollut, sillä siihen olisi loppunut tämän päivän fiksuus.

Uusia bändilöytöjä olen tehnyt muutenkin.
Pompin asiasta toiseen välittämättä siitä että ette pysy ajatuksenjuoksuni mukana.
Tajusin olevani myös pelottavan rikas, jota ei opiskelijana kuuluisi kait olla.
Taidan ostella muutamat keikkaliput, joten tämäkin probleema ratkaistu.


Jännittävä seikkailu uuden lakkamerkin maailmaan.
Vielä maiharoin tänään seminaaritilaisuuteen esittelemään tuon verisen työn tuotoksen.
Pitää myös ostaa lyijyä ja pähkinöitä. 
Sen jälkeen en enää aio valmistautua mitenkään.
Mikäli YTL'n yli-ihmiset eivät pidä kirjoittamastani, niin kohtaan samat paperit uudestaan syksyllä.

Huomenna olen illan vapaalla.
Vapaalla opiskelusta.
Torstaina alan tankkaamaan hermoverkostojen toimintaa ja kehitystämme vauvasta hautaan.
Kehdosta vaariin.

Aurinko paistaa silmiin, se on kai merkki.
Lähden tästä jatkamaan.

Maisemareittiä.


Jos jollain on ylimääräisiä aurinkolaseja jotka tois mulle kolmen minuutin sisään kotiovelle, niin olisin kiitollinen.
Pistän silmät kii, kävelen lampputolppaa päin ja kipeiden ruumiinosien listalle lisätään myös korva.

np. FM2000 - Tavoitteena kova olotila

Ei kommentteja: