sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Hearts can turn with the autumn winds

Tänään pyrin taas positiiviseen.
Vaikka materiaalia kaikkeen ikävään löytyisi.
Sen verran ehkä käväisen nyt pimeän puolella, että kerron jälleen haikailevani menneitä. Tuota kaikkea mikä teki vahvaksi ja heikensi maailman voiman. 

Jätän nuo ajatukset taakseni ja pyrin hallitsemaan aivoitukseni paremmin.
Löydän itseni Porista vaikka täytyisi olla muualla.
Päivät vain lentävät ohitseni, ei niistä jää mitään käteen.
Paitsi roudauksesta aiheutunutta jumitusta ja itse piirretty kartta meidän kotiin.

Niin tyhmiä juttuja, että on sulkeuduttava verotuksen maailmaan taikka saunaan.
Larppaamme pahvi-Saulin kanssa ja petymme keskustelun olemattomuuteen.
Uusia kontakteja ja vanhoja muisteloita, jotka eivät tuo mieleen mitään hyvää.
Paitsi sen, että se on mennyttä.

Toisinaan sitä tekee kaikkensa jotta muilla olisi mukavaa.
Toisinaan niin käy aina.
Kun vanhassa tukikohdassaan joutuu pelkäämään ennen omalla puolella sotineiden takinkääntäjien paikalle saapumista, ei voi luottaa vahvimpaankaan luotiliiviin.
Silloin tarvitsee kaksi kissaa.

Sinne tänne ja kaikki tapahtui liian nopeasti että rekisteriin olisi jäänyt edes vilahdus takavaloista.


Kerran pysähdyin kun sanoit haluavasi näyttää minulle jotain.
Nuo pikselit tuolla ruudulla ja sanasi pysäyttivät myös sydämeni.
Kunnianosoituksia sattuu kohdalleni varsin harvoin.
Mutta näköjään silloin, kun niin käy, niin se on sitten suuri.

Mikään ei takaa vahvempaa tulevaisuutta.
Tulee kuulemaan tarinat meitä vahvistaneet.
Saa kantaa ylpeänä tuon nimikkeen, joka hänen on.
Toivon sen olevan enne, toivon voiman siirtyvän.
Lässynlää, läpätiläälää.
Kiitos.

VOISIN ITKEÄ.
OLETKO TOSISSASI.
OLENKO IKINÄ KERTONUT SITÄ?
Sitä, miten paljon sinua arvostan.
EN MINÄ SELLAISTA TEE.
KUULUISI KUITENKIN.

Käytän vain vitseistä kuluneimman, jonka olen itse joutunut kuulemaan satoja kertoja.
Ei tässä ole mitään järkeä ei tämä ole totta mutta kiitos.

Seuraavanakaan päivänä en sitä uskonut.
Eikä sitä tunnetta voi kuvailla.

Hetken tunsin olevani merkityksellinen.
Sitten päädyin makaamaan lattialle.


 Tyhjä paperi ja kolmen minuutin verran liikaa kahvia.
Tuuli leikkii oksilla hakaten niitä huolettomasti ikkunaan.
Ulkona on niin kaunista, että tekisi mieli itkeä.
Että tekisi mieli lähteä ulos ilman takkia paljain jaloin ja nauttia kesästä joka ei ole vielä täällä.
Oli perusteltua pitää koulukirjat kiinni ja keskittyä parantamaan elämänlaatuaan edes päivän verran.

Kuivat kadut ja Tehosekoitinta korvissa.
Eilisen korvaavat oluet ja viiden minuutin aurinko.
Ainoastaan nahkatakki, rikkinäiset ketjut ja kaksi uutta kaunokaista kaappia koristamaan.

Saapui myös mattoni tänään vihdoin pesulamatkaltansa.
Vannoisin, että en nousisi siitä enää ikinä siihen kerran makoilemaan päästyäni, mutta 


Kaipuu metallin maailmaan kasvaa syödessä, video videolta ja biisi biisiltä.
Silti tiedossa on vain suht kevyttä meininkiä, silti nytkin sen kanssa huomiosta kilpailee lyyrinen nerous ja rauhoittava akkari.
Mulle nauravat lapsetkin! 
Minä nauran takaisin.
Olen hyvin sekaisin ja ruutia keksin.

Silmää kutittaa ja taitaa olla aika unohtaa Wackenin väkijoukon kauneus hetkeksi.
He suosittelevat nukkumaan, minä suosittelen vain pysymään tiistaina kotonain.
Etten tee mitään outoa.
Tai sano hei.

np. Profane Omen - Wild child

Ei kommentteja: