Viimeinen taistelu ennen sotaa

Heräsin lievään sydämenpysähdykseen, ja käytin aamun tunnit elämäni järjestämiseen, siinä sivussa tiskasin. Tänään on tämän elämän viimeinen päivä ja otan siitä viimeiseen asti kaiken irti. Tai niin ajattelin. Huomenna on aika pysähtyä ja katsoa minne tämä tie kaartaa, ja mihin suuntaan saan sen jälkeen uuden ehjemmän elämän rakentaa.

Ikää taulussa 18, ja sä menet lonkkaleikkaukseen?

Näin tänään ihmisiä, jotka toivottivat minulle onnea ja menestystä, ja joiden hymyjen alta kuitenkin paistoi lievä kauhunsekaisuus ja pelko pahimmasta. Mutta heidän pelkonsa ei yllä puoleenkaan siitä, mikä minut on täyttänyt läpikotaisin. Ajatukseni ovat hysteerisiä, teot täysin epäjärkeviä. 

Halusin tiskata, mutta ei ollut tiskiä.

Joten sitä oli jostain keksittävä.

20 minuuttia myöhemmin oli tiskattavaa noin vartin verran.

Eilen sain vihdoista viimein pakettini brittein maaperältä, ja saatananpalvojakissat täyttivät vaatekaappini. Pienien kavennuksien ja muiden seikkojen korjauksien jälkeen olen maailman onnellisin vaatteidenomistaja. 

Sellainen, joka joutui juuri luopumaan viime kesän ryönäisistä festarirannekkeista.

Noin viiden vuoden tauon jälkeen ovat hiukseni jälleen läpikotaisin mustat.

En täysin hahmota vielä omaa kuvajaistani, sillä kaksi vuorokautta sitten olivat hiukseni lähes kokonaan punaiset. Tämäkin lienee vain väliaikaista, kunnes saan taas elämäni jaloilleen.

Tuntuu hyvältä laittaa jalkaan verkkosukkikset ja sortsit.

Sillä seuraavan ikuisuuden kuljen varmaan vain höntsyissä ja hupparissa.

Ajattelematta hiuksiani.

Kamala ajatus, ja toivon että tuo vaihe ei jää päälle kun saan voimani takaisin.

Se, miten kauan joudun olemaan erossa omista vaatteistani, on paljolti kiinni kaikesta.

Oikeastaan pelottaa aivan saatanasti pelkkä ajatuskin siitä, että en saisi vaatteitani päälle kuukauteen, saati pitempään aikaan.

Toivon, ettei minun tarvitse enää koskaan pysähtyä puolivälissä rappusia tuon pistävän kivun takia.

Ettei minun tarvitse enää valvoa yhtäkään yötä lattialla maaten, koska kipu estää nousemisen.

Ettei lenkiltä tarvitse klenkata kotiin toivoen ettei kuole ennen oven auki saamista.

Olisi myös mukavaa, jos pystyisin tulevaisuudessa nauttimaan raskaasta musiikista sillä oikealla tavalla, eli seassa pienen pyörivän pitin.

Jos en joutuisi kieltäytymään kaikesta siististä, kuten kalliokiipeilystä tai parkourhetkistä kivun pelossa.

Jos sen sijaan, että alati keskityn kivun lievittämiseen venyttelemällä ja kylmä-kuuma-hoitoja suorittaen, voisin katsoa esimerkiksi elokuvan maaten sohvalla tuntematta viiltävää tuskaa.

Jos kävellessäni kaduilla en joka askeleella tuntisi jonkun olevan pielessä, vaan voisin nauttia elämästä.

Jos vielä joskus pääsisin rakkaan harrastukseni pariin, josta olen joutunut tämän kivun takia luopumaan. Jos vielä joskus juoksisin viheriöllä pallon perässä.

Jos vielä eläisin normaalia elämää.

Sain ainakin siivottua, sain ainakin lipastoni vihdoin täydelliseen järjestykseen. 

Fiilikset ailahtelivat sieltä tänne ja tuonne, muut kärsivät ja minä en ymmärtänyt.

Pitäisi kai nukkua.

Pitäisi myös tehdä paljon muuta.

En taida osata saada asioita nyt enempää hoidettua.

Panikoin sitten aamulla.

Ja unohdan kaiken olennaisen.

En voi uskoa, että se voi olla huomisen jälkeen historiaa.

En voi sanoin kuvailla tätä pelon määrää.

Minä en edes tiedä, mitä minä pelkään.

Tulen takaisin ehjempänä. 

Yliluonnollisten  (ja luonnollisten) voimien lähettäminen on sallittua.

Ne tarvitaan nyt kaikki.

Ensin kahvia paperimukiin, sitten kallo täyteen paperia

Uskomatonta, miten turvattomuus voi kadota tietokoneen läpi.

Vaikka hän on kaukana enkä häntä läheskään niin usein näe kun haluaisin, on ihana tietää että on hänen kaltaisensa ystävä. Vaikka kaikille sekään ei kelpaa, että olet.

Olen ollut aikalailla ajatuksissani tämän viikon. Kirjoitin psykologian yo-kokeeseen tarinan itsestäni ja onneksi taakse jääneestä kynäneuroosista. En osannut lukea, sillä silmäni olivat sumeat, ei onnistunut ajatusten jäsentäminen eikä käsitteillä enää ollut merkitystä.

SE ON HYVÄ ASIA SE ON HYVÄ ASIA SE ON HYVÄ ASIA

Sitä hoen itselleni ja yritän olla rauhallinen, mutta pelko monien kuukausien kävelemättömyydestä on liian suuri hiljennettäväksi. Kuitenkin tajuan juostessani vielä kerran saapuneen lumen keskellä, että sen ei tarvitsisi olla enää niin kivuliasta, vaan se voisi olla puhdasta nautintoa, aivan kuin ennen tätä liian pitkäksi venynyttä ajanjaksoa.

Hautausmaa on aivan saatanan kaunis.

Rumien talojen rumia lapsia ei tännekään taideta kaivata

Olin paikoissa, jotka eivät ole aikaisemmin olleet olemassa.

Se kesti vain hetken, kohta olin jo tutun jyhkeän laitosrakennuksen nurkalla.

Mutta se oli hienoa. Kuin eksyisi omassa kaupungissaan.

Sillä tavoin kun kerran eksyimme Skotlannin maaperällä silkasta kiinnostuksesta siihen, mitä kulman takana saattaisi olla.

Niin minä haluaisin taas jättää nämä nurkat taakseni.

Haluaisin hetkeksi valloittamaan noita katuja tuon satujen kaupungin, uppoutua ylänköjen suomaan rauhaan ja vaeltaa nummien halki vailla huolta huomisesta.

Mutta ehkä minä pääsen sinne vuoden päästä ja otan siitä itselleni arvoa ja onnea näiden vuosien edestäkin.

Naapuritalon kellarissa syntyi jätesäkillinen kilinää ja Eevil Stöön voimalla hajonneet musiikintoistolaitteet. Pidin siitä, miten jaksoivat jo tämän elämänvaiheen sivuuttaneet ihanat ihmiset jälleen saapua paikalle kertomaan kuulumisia, mutta muusta en oikein pitänytkään.

Ei maistunut meiningit, ei maistunut olut.

Olin aikaisin kotona ja nukuin huonosti, mutta lopulta muistan paljon hyviä hetkiä tuolta illalta. Niin minä en kai voinutkaan ainoastaan pahoin.

Tänään en halua ulkomaailmaa, enkä mitään minkä kanssa voisin kompastua, kuten olen jälleen onnistunut varomattomuudessani ja tyhmyydessäni tekemään. Jään tähän istumaan niskakivun ja kuudennen kahvikupillisen kanssa, mietin eilisen hienoutta ja hetkiä kun halusin jäädä paikalleni, enkä koskaan vaihtaa lokaatiota.

Eilen ei ollut muuta todellisuutta, kuin se illuusio mikä vilkkuvin värivaloin ja massahysteerian keinoin on luotu. Pitkään aikaan ei ole ollut mahdollisuutta moshata päänsä irti, eikä niitä hetkeen ole tulossakaan, joten tein sen monen illan edestä.

Vahvaa livemusiikkia ja helvetin hieno yleisö.

Oli ihan kivaa, että Gekko oli kanssani kärsimässä naisvokalistista ja nauttimassa sitä seuraavasta mieskauneudesta.. Ensimmäisten rivien tungoksessa läheisyys on kultaa ja lattia likainen.

Kaiken kruunasi arvoisaan parturiini yössä törmääminen ja yksi lasi, jota ei pitänyt olla.

Otin ohjat, tajusin

Ohjausta automaatiolla kerran halusin

Aamuyöstä kotiin palatessani järvellä kirkuvat lokit kuulostivat kissoilta.

np. Hole - How dirty girls get clean

This town's filled with rattlesnakes

Sain viime lauantaina solttupoikaveliseni luokseni.
Puhdasta iloa näkee sellaisilta kasvoilta, jotka saavat kokata omat ruokansa tulevassa kotikaupungissaan keskellä yötä Rancidin kaikuessa keittiön seinistä.
Ei jäänyt epäselväksi mikä kaikki noissa sotaleikeissä on siistiä.
Ihanaa jotenkin, että joku on noin innoissaan siitä. Tai kai se siihen kuuluu, kun ei ole muutakaan elämää tuolloin, mutta silti ihanaa. Ja jollain tasolla kummallista.

Nautimme jumaltenjuomia halvemmalla kuin koskaan.
Drinkkivinkkejä satelee ympäri Suomen.
Lasolia, gambiinaa ja piimää, anyone?

Koska muistan ne ensihetket kanssasi miljoona kertaa paremmin kun monet muut niiden jälkeiset.
Muistan sohvat joilla istuimme kirjoitellen seiniin ja soittaen kitaraa.
Kun yksi sammui kuultuaan olutpullon aukeavan.
Leikkasit hiuksiani ja kaikki päättyi kahvikuppiin.

Hieman silti tietämättä miksi, lähdimme ranskalaisen laatuauton kanssa kohti Helsinkiä.
Ohituskaista ja liikaa nopeutta, musiikkia ja liian kirkas sää.

Ilahdun koirani näkemisestä enemmän kun sen omistajien.
Hieman on autiota mutta kodikasta.
Ei vieläkään aikaa kylliin moniin hetkiin ja sanoihin mutta ehkä vielä joskus taas elämme tietäen toisen jokikisen liikahduksen ja sen syyt.

Raitiovaunujen seassa autolla, navigaattori johdattaa minne haluaa, ajan kotini ohi ja palaan lähtöpisteeseen. Laatuaikaa Kampissa, matka jatkuu lähes ilman omaisuutta.

Yksi viskikola yksi alakerta ja monet eksymiset.
Livemusiikki on vaan niin yksinkertaisen hieno asia.
On hämmentävää nähdä tuttuja piirteitä tuntomattomien ihmisten kantamina.
Monet basistivitsit ja muistot heräsivät henkiin.

Mutta muistoiksi ne silti jäivät.

Miksi on sunnuntai miksi on palattava samoilla silmillä tuohon kauniiseen kaupunkiin josta lähdimme. Olisin voinut nauttia vielä lasillisen jos toisenkin.

Hidas aamu ja onnen sirpaleet.

Helvetin hämärä olotila, se johtui kai ajetuista öisistä kilometreistä, täysikuusta ja unen vähäisyydestä. Silmät eivät osuneet kirjaimiin eivätkä sormet saaneet kynästä otetta.
Oli parempi harrastaa terapiamuotoa nimeltä järvenranta ja ystävistä edelleen parhain.

Sitä luulee toisinaan tuntevansa lähimmäisensä, mutta yllättäviä asioita taas paljastin tuolle ihmiselle joka on vierelläni ollut monet vuodet ja nähnyt elämäni käänteet lähempää kun kukaan.
Niin teki joku toinenkin.
Mutta olo on kevyempi.

Teekuppi lämmittää käsiä mukavasti, vielä lyömme tietä ja sen jälkeen olemme jo myöhässä.

Palaan lähtöpisteeseeni siksi aikaa, että luen kirjeen aamulla postilaatikosta kolahtaneen.
Se taisi muuttaa elämän, nyt se on tässä ja minua pelottaa, en voi kieltää.
Toisaalta olen onnellinen, että leikkauspöytä on pian taaksejäänyt asia ja elämä saa toivonmukaan jatkua kuten ennenkin.

Ajan vailla päämäärää ja vailla nopeusrajoituksia.
Romahdan ystäväiseni sängylle ja jään siihen aika pitkäksi aikaa.
Hän ei uskaltaisi päästää jatkamaan, enkä oikeasti minäkään uskaltaisi kotiin lähteä.

Muutaman ylimääräisen kilometrin jälkeen kuitenkin olen jälleen kotona.
Leikkauskutsu ja esitietolomakkeet lattialla levällään, ja uneton yö alkamaisillaan.

Nyt on shokki lieventynyt, mutta silti on epävakaat fiilikset asian suhteen.
Niitä kompensoi tänään kuultu iloinen uutinen heikosta Eximiasta.
Ja lähes onnistunut passikuva.

Sepalusta

Olen vahvasti lääkitty tätä kirjoittaessani.
Toivon selviäväni vain perusflunssalla tällä kertaa.
Usein tämä on ollut lähtötilanne kaikkeen kamalaan kuukauden pituiseen sairasteluun.

Istun edelleen kolkohkossa olohuoneessani, johon aurinko heijastuu viereisen talon ikkunoista.
Kolmas kuppi kahvia, italialainen radio ja jäätelöä aamupalaksi.
Olen jo pessyt pyykkiä ja siirtänyt tiskit paikoilleen tiskikaapista, ja sen kai pitäisi riittää aamuksi.

Ei ole mitään järkeä raahautua kouluun, mutta teen sen silti.
Saanko jäädä tähän huuruiseen olotilaan, jonne pääni johdatti ulkona raivoava tuuli ja maantiedon tunnilla korviini kaikuva Bach? En jaksaisi juosta etsimään sitä seuraavaa hetkeä kun ei tarvitse sanoa mitään.

Sinusta on huvittavaa, kun kiihdytän entistä lujemmin stop-merkin kohdalla. Niin se on kai muistakin. Aina on ihanaa päästä sanomaan olisit kuunnellut minua.
Kyllä minä kuuntelin ja kyllä minä kuulin.
Mutta en minä osaa pysähtyä, laitan vilkun päälle vasta sitten, kun löydän itseni ojasta.

Katastrofiajattelu on suurimmillaan seitsemän astetta celsiusta.
Nauruenergia lämmittää varmasti ilmastoa enemmän kun yksikään auto, silti nämä reippaat vielä tuoreet lukiolaiset jaksavat nauraa tajuamatta tuhoavansa koko maapallon vastuuttomalla hauskanpidollaan.
Mitä minä selitän?

Voittoa on keretä koulusta kotiin ja takaisin koululle joutumatta maksamaan uudestaan, ja kertoa jessemiehelle Luciferista.

Ilta oli täynnä tunnetta.
Oli eräs kaunis ajatus tilata vain 12 senttiä viiniä, mutta se jäi vain ajatuksen tasolle.
Oli musiikkia joka kosketti jollain tasolla kaikkia, oli kyyneleitä ja vitsejä.
Liian kirkkaat valot ja tuolileikki bussissa.
Oli taikatemppuja ja keitaan kutsun kuulleita New Yorkilaisia.

Tuttu pimeä hämärä mieleni leposija.
Haistan eilisillan sijainnin paidastani, jätin huivin merkiksi että osaan takaisin.

Kohta saan seuraa etelästä, vaikka sitä on jo kahden kahvin verran täällä.
Sanat menevät täysin lääkinnän piikkiin.

np. FM2000 - Keisarin sapeli 

Olen varmasti lähellä, vaan oletko sinä?

En tiedä, kuinka hyvä merkki on, kun kirjoituksia edeltävänä päivänä ei tule mieleen mitään, mitä pitäisi opetella. Kun tuntuu siltä, että kaikki olisi hallinnassa.

Motivaatio pulasta en tällä hetkellä kärsi, enemmänkin ideaköyhyydestä.

Olen tehnyt ajatuskartat miljoonaan avaruuteen asti, tiivistänyt tuhat asiaa viiden lausen mittaisiksi kokonaisuuksiksi, pelanut Aliasta kansantaloudella ja höpöttänyt yksinäni demokratiavajeen syitä.

Päädyin siis jälleen parantamaan elämänlaatuani, sillä aurinko antoi siihen mahdollisuuden.

Toisinaan tarvitsen tilaa musiikin luomalta ajatusvirralta.

Silloin kuuntelen mielläni jonkun muun puhetta.

Mutta vältän ihmiskontaktia loppuun asti.

Siten on onnistunut Yle Puhe tekemään läpimurron osaksi elämääni.

Ei se ole lainkaan niin tylsä kanava kuin yleisesti luullaan.

Tänään muunmuassa huumekoukku sekä parodiauskonnot.

Uutta musiikkia ja uusi aurinko.

Ihmiskunnan järkyttämistä housujen muodossa.

Sekä aloittelijamaisen värivirheen.

Tarvitsen loput pohjattomat kenkäni.

Sekä vaaleanpunaisen Joponi.

Kyllä kiitos uudelle FM2000-albumille, tämä teki kevätilluusiosta vielä suuremman.

Vaikka musiikkia en kaduilla kuuntelekaan juuri tänään.

Jaaaack, mitä helvettiä sä täällä esität?

Mennään mennään, danzadanzada!

Siskon kanssa lounaalle, vaikka leivosta hän pyysi.

Eksymismestojen tuloksetonta etsiskelyä, kallio ja auringonpaiste.

Viimeisenä mainittu herättää kyllä halun nauttia olutta jokaisella pysähtymispisteellä.

Onneksi sitä ei ollut, sillä siihen olisi loppunut tämän päivän fiksuus.

Uusia bändilöytöjä olen tehnyt muutenkin.

Pompin asiasta toiseen välittämättä siitä että ette pysy ajatuksenjuoksuni mukana.

Tajusin olevani myös pelottavan rikas, jota ei opiskelijana kuuluisi kait olla.

Taidan ostella muutamat keikkaliput, joten tämäkin probleema ratkaistu.

Jännittävä seikkailu uuden lakkamerkin maailmaan.

Vielä maiharoin tänään seminaaritilaisuuteen esittelemään tuon verisen työn tuotoksen.

Pitää myös ostaa lyijyä ja pähkinöitä. 

Sen jälkeen en enää aio valmistautua mitenkään.

Mikäli YTL'n yli-ihmiset eivät pidä kirjoittamastani, niin kohtaan samat paperit uudestaan syksyllä.

Huomenna olen illan vapaalla.

Vapaalla opiskelusta.

Torstaina alan tankkaamaan hermoverkostojen toimintaa ja kehitystämme vauvasta hautaan.

Kehdosta vaariin.

Aurinko paistaa silmiin, se on kai merkki.

Lähden tästä jatkamaan.

Maisemareittiä.

Jos jollain on ylimääräisiä aurinkolaseja jotka tois mulle kolmen minuutin sisään kotiovelle, niin olisin kiitollinen.

Pistän silmät kii, kävelen lampputolppaa päin ja kipeiden ruumiinosien listalle lisätään myös korva.

np. FM2000 - Tavoitteena kova olotila

Hearts can turn with the autumn winds

Tänään pyrin taas positiiviseen.

Vaikka materiaalia kaikkeen ikävään löytyisi.

Sen verran ehkä käväisen nyt pimeän puolella, että kerron jälleen haikailevani menneitä. Tuota kaikkea mikä teki vahvaksi ja heikensi maailman voiman. 

Jätän nuo ajatukset taakseni ja pyrin hallitsemaan aivoitukseni paremmin.

Löydän itseni Porista vaikka täytyisi olla muualla.

Päivät vain lentävät ohitseni, ei niistä jää mitään käteen.

Paitsi roudauksesta aiheutunutta jumitusta ja itse piirretty kartta meidän kotiin.

Niin tyhmiä juttuja, että on sulkeuduttava verotuksen maailmaan taikka saunaan.

Larppaamme pahvi-Saulin kanssa ja petymme keskustelun olemattomuuteen.

Uusia kontakteja ja vanhoja muisteloita, jotka eivät tuo mieleen mitään hyvää.

Paitsi sen, että se on mennyttä.

Toisinaan sitä tekee kaikkensa jotta muilla olisi mukavaa.

Toisinaan niin käy aina.

Kun vanhassa tukikohdassaan joutuu pelkäämään ennen omalla puolella sotineiden takinkääntäjien paikalle saapumista, ei voi luottaa vahvimpaankaan luotiliiviin.

Silloin tarvitsee kaksi kissaa.

Sinne tänne ja kaikki tapahtui liian nopeasti että rekisteriin olisi jäänyt edes vilahdus takavaloista.

Kerran pysähdyin kun sanoit haluavasi näyttää minulle jotain.

Nuo pikselit tuolla ruudulla ja sanasi pysäyttivät myös sydämeni.

Kunnianosoituksia sattuu kohdalleni varsin harvoin.

Mutta näköjään silloin, kun niin käy, niin se on sitten suuri.

Mikään ei takaa vahvempaa tulevaisuutta.

Tulee kuulemaan tarinat meitä vahvistaneet.

Saa kantaa ylpeänä tuon nimikkeen, joka hänen on.

Toivon sen olevan enne, toivon voiman siirtyvän.

Lässynlää, läpätiläälää.

Kiitos.

VOISIN ITKEÄ.

OLETKO TOSISSASI.

OLENKO IKINÄ KERTONUT SITÄ?

Sitä, miten paljon sinua arvostan.

EN MINÄ SELLAISTA TEE.

KUULUISI KUITENKIN.

Käytän vain vitseistä kuluneimman, jonka olen itse joutunut kuulemaan satoja kertoja.

Ei tässä ole mitään järkeä ei tämä ole totta mutta kiitos.

Seuraavanakaan päivänä en sitä uskonut.

Eikä sitä tunnetta voi kuvailla.

Hetken tunsin olevani merkityksellinen.

Sitten päädyin makaamaan lattialle.

 Tyhjä paperi ja kolmen minuutin verran liikaa kahvia.

Tuuli leikkii oksilla hakaten niitä huolettomasti ikkunaan.

Ulkona on niin kaunista, että tekisi mieli itkeä.

Että tekisi mieli lähteä ulos ilman takkia paljain jaloin ja nauttia kesästä joka ei ole vielä täällä.

Oli perusteltua pitää koulukirjat kiinni ja keskittyä parantamaan elämänlaatuaan edes päivän verran.

Kuivat kadut ja Tehosekoitinta korvissa.

Eilisen korvaavat oluet ja viiden minuutin aurinko.

Ainoastaan nahkatakki, rikkinäiset ketjut ja kaksi uutta kaunokaista kaappia koristamaan.

Saapui myös mattoni tänään vihdoin pesulamatkaltansa.

Vannoisin, että en nousisi siitä enää ikinä siihen kerran makoilemaan päästyäni, mutta 

Kaipuu metallin maailmaan kasvaa syödessä, video videolta ja biisi biisiltä.

Silti tiedossa on vain suht kevyttä meininkiä, silti nytkin sen kanssa huomiosta kilpailee lyyrinen nerous ja rauhoittava akkari.

Mulle nauravat lapsetkin! 

Minä nauran takaisin.

Olen hyvin sekaisin ja ruutia keksin.

Silmää kutittaa ja taitaa olla aika unohtaa Wackenin väkijoukon kauneus hetkeksi.

He suosittelevat nukkumaan, minä suosittelen vain pysymään tiistaina kotonain.

Etten tee mitään outoa.

Tai sano hei.

np. Profane Omen - Wild child

Here in my dreams I know what I want to be

Ympärilläni on hiljaisuutta, kuuntelen sen monia sävyjä ja syvyyksiä.

Kai se tuo enemmän sisältöä elämään kun ei mikään.

Antaa aikaa kasvaa, tai painua kasaan.

Ei miljoonien hehtaarien alueelta ole helppoa löytää kitukasvuista mäntyä, ei kilometrien mittaisesta sängystä unta, ei satojen ihmisten joukosta hymyä jonka kerran näin.

Olen istunut öitäni keittiön lattialla, tuijottanut aamuisin ulos ikkunasta.

Haravoinut ajatusteni joukosta niitä hyväksyttävimpiä ja hylännyt loput.

Käyttänyt lukemattomia minuutteja saadakseni selon itseeni, tahi muihin.

Olen nauttinut elämästä joka vihdoin on kai omani, mutta mieleni on jälleen hypännyt tuon vuoristoradan kyytiin, joka ei anna mahdollisuutta kiinnittyä tunnetiloihin sen kauemmiksi ajoiksi.

Ei tämä ole niin kurjaa, kun voisi kuvitella.

Oikeastaan on aika rauhoittavaa, vaikka silmät nauravat jo kivusta.

Vaikka luulisi, että se on kaikkea muuta kuin mukavaa, on sanottava että pidän siitä.

Se todistaa, että toiset seikat eivät muutu.

Minä en ole alati muuttuva prosessi, minä olen se, miksi itseni loin, miksi maailma minut muovasi.

Olen sitä tänään, olin eilenkin. En halua nähdä huomenna peilissä mitään muuta.

Paitsi sen, mikä on jumittunut ajatuksiini.

Mutta sekin olen minä.

Ei energiakaan katoa, se vain muuttaa muotoaan.

Puhuin juuri itseni pussiin, mutta te ette tunne minua.

Ja minä en tunne mitään.

Olin yllättynyt, kun lauantaina ovesta sisään käveli keittiöveitsi, suolaa ja Gambina-pullo.

Edellisen illan olin istunut jälleen keittiön lattialla ja pitänyt yhteyttä Jyväskylään tietokoneen läpi, joten oli kivaa nähdä ihmisiä ihan kasvokkain.

Oli mahtavaa, että ihmiset vaivautuivat paikalle, että eivät edes koko taloa hajottaneet.

Että tapaturmasaldoksi tuli ainoastaan yksi revähtänyt hartialihas ja yksi rikkinäinen viinilasina paremmin tunnettu jäätelökippo. 

Ilta oli kovin mukava, yllätyin.

Aamu oli myös mukava, yllätyin enemmän.

Ilta tuli, ja toi tuskan tullessaan, en enää yllättynyt.

Mutta se katosi seitsemän tyynyn ja kolmen peiton sekaan kääriytyessä.

Tänään koitin taas olla itselleni armollinen.

En pakottanut itseäni seitsemältä aamulla kirjan ääreen, vaan annoin aikaa unille, jotka vihdoin löysin.

Loma vei stressin mennessään ainakin joissain määrin, mutta tämä maanantai sen taasen palautti.

Tarvitsen suuren määrän itseluottamusta ja -uskoa kerta-annoksena pitkäaikaisin vaikuttein, mutta on vaikeaa luottaa tulitikuista rakennettuihin siltoihin.

Tanssi ja laula vaikka vain korvasi sois
Itseesi luota vaikkei järki sitä sois
Vaikkei sitä järkesi sois
Älä pelkää, usko pois

Jotta en kuitenkaan kuulostaisi kiittämättömältä, kiitän vielä kaikkia lauantaista.

Myös korkokenkiäni, jotka eivät saaneet nilkkojani hengiltä.

np. Mustach - Feared & hated