MÄ HALUAN TUNTEA TAAS.
Mennä tien mukana.
Ikävöin kesää joka sekunti.
Ja vuosia ennen sitä.
Niitä kylmiä öitä kaduilla.
Sitä vaaraa.
Kun joutui juoksemaan aamuöisiä katuja, ettei satu enempää.
Kun löysi kylmän sydämen luoman rohkeuden.
Kun ne näki sun silmistä ettei täällä olla kuulumisia kyselemässä.
Kun sä palvelit sokeasti sitä yhtä jumalaa jonka väitit hallitsevasi.
Asfaltti, se oli kova mutta kului jalkojen alta nopeasti.
Yöt, jotka opetti että pystyt mihin vaan.
Pakon edessä.
Koko maailma kulki mukanasi, punamusta nokialainen sekä bussikortti, joka vie sut minne sun ikinä tarvitsee.
Enempää ei osannut tarvita. Vaikka mikään ei riittänyt sittenkään.
Ja mun on pakko kelaa.
Nehän olivat nämä samat biisit, jotka valtasivat jo tuolloin tajuntasi ja pistivät dopamiinin hyrräämään aivoissasi.
Tuolloin välittämättömyys oli aidompaa kuin koskaan. Kuten kaikki muukin.
Viiden tähden kusipää, sillä muuten ei pärjää.
Kadut kolhii, ja maailma halus susta selläsen.
Elossa vielä 18 vuotiaana, ei pidä paikkaansa.
Se tuntui todelta, se oli totta, sä olit totta, sä olit olemassa, sä halusit kuolla.
Nyt sä haluat huutaa ne patoumat ulos ja palata entiseen elämääsi.
Siihen surulliseen menneeseen, jota rakastit.
ÄLÄ KATSO PEILIIN KOSKA SE ET ENÄÄ OLE SINÄ.
SINULLA EI OLE TUNTEITA.
TEE JOTAIN.
ENNEN KUN UNOHDAT KUKA OLET.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti