Valoa kaukaista, ei kukat muista tuoksua

Saat kerätä ympäri lattiaa lojuvat koulukirjat, asettaa ne paikoilleen ja unohtaa ne kahdeksi kuukaudeksi. Ihan luvan kanssa saat nyt myös tepastella ympäri taloa korkkareissa, tuleehan huomenna ne pitää kuitenkin jalassa koko päivän. Kun normaalisti pitäisi ruveta sosiaaliseksi, riittää, että pyörähtää näyttämässä naamaansa, hymyilee ja kääntyy takaisin. Eikä kukaan edes odota enempää.

Toisaalta hirveen surullista, toisaalta nautin. 

Mutta se on loma nyt. Tai oikeestioikeestihan se nyt alkaa vasta huomenna, kun on saatu siskoa juhlittua. Mutta tänään oli niin lomanalotusfiilis, että siivosin ja käväsin keittiössä. Mikkelistä saapui vahvistuksia, mm. kaikista ihanin palleroserkkuni Emma ja sit toi häslänsäsläkoira. Mutta vieläkin tilanne on niin koominen, että Emma 5kk kommunikoi paremmin kun minä. Hehe.

Tänään hiljaisuus otti päähän jonkin verran enemmän; jäi koulussa niiin monet moikat sanomatta. Mutta olennaisimpia tulee toivottavasti nähtyä, ellen lähde liikkeelle. Ja kun istuin lattialla ja tuijotin ikkunaa, mä olisin halunnut puhua. Olisin myös halunnut ilmaista itseäni sanallisesti, kun turhautumiseni tulkittiin väärin. Mulla olis paljon sanottavaa. Itseäni en enää ymmärrä, miksi haluaisin hajota, rikkoa hiljaisuuden. Osaisinko edes? 

Siitä sen enempää, löysin siivotessa paljon rahaa jee olen rikas, ja sit vielä ihan huipun UG-kokoelmalevyn. Tämä on hyvä, aivan mahtava kerrassaan. En ehkä ikinä vaihda levyä soittimeen. 

"Hyvinhän sä soitat"

Ja mä hymyilen, kunnes saapuu se tuttu tunne. Kädet tärisee, sydän hakkaa ylinopeudella, keuhkot puristuu kasaan.

Kuinka monta kertaa pitää vannoa tämän olevan viimeinen kerta?

np. Metsäneläimet - Koskena

Jag vill ta du till Mixei

Aurinko, huippu porukkaa, pari soittotaitosta eliötä, aivan hillittömän hauskat juontajat ja sitten sitä musiikkia. Niistä koostui tämän vuotinen Halufest! Ja ei, vaikka siellä oli esiintymässä mm. Erektiohäiriö, ei se silti ole ainakaan suoranaisesti mikään seksuaaliterveysyhdistyksien kokoontumisajotapahtuma. Taas todistin itselleni, että Hatanpään lukiossa on jotain todella mahtavaa. Vielä kun eilen illalla epäilin hiukan meidän menestystä tän tapahtuman suhteen, niin oli aivan huippua kun kaikki meni erittäin putkeen. 

Olis vähän liian mainstream laittaa tähän nyt liuta kuvia esiintyjistä, joten tänään kohdistan huomioni kauniisiin ihmisiin. Sorry, not sorry, toivottavasti osaatte nauraa itsellenne. On siellä yks ihan huippuotoskin. Vaikka laatu ei ole hirveän mairee yhessäkään. Pahoitteluni!

Pakko mainita: LOREAL!

Kun oli itseään polttanut auringossa kello 8-16, oli hyvä siirtyä Tammelaan, jossa tuli tehtyä historiaa paikallisderbyn merkeissä. Oli hienoo kattoo, miten niistä naisista löyty taistelutahtoa! Ennen kun alko haista luovutukselta. Mutta voi että kuinka ylpeä mä olen joka tapauksessa. On se mun joukkue, on se.

Mutta sinulle en löydä sanoja. Kiitos.
Hiljaisuus toimii vieläkin.
(Ja ruotsalainen iskelmä.)

np. Miikå - Guld hamster

Soikea maailma on muita varten

Miten mulle aina käy kaikkee näin epätodennäköstä ja uskomatonta ja vituttavaa? Tapaus työhaastattelu  oli täysi floppi, sillä enhän vieläkään ole saanut heleää ääntäni takaisin vaan kommunikoin joko kynän ja paperin tai kännykän muistion kautta. Taisi mennä sinne sitten nekin työt. Mutta toisaalta, se tarkoittaisi vapaata kesää. Jota en halua. Mutta jossa olisi silti omat puolensa.

Olen nyt ollut hiljaa kolme päivää. Ja tähän on tottunut, mä en ehkä vaan kerro kellekään vaikka ääni tulis takasin, ja vaan jätän puhumatta. En oo kyllä myöskään yhtään varma, muistanko, miten puhutaan. Vaikka ei mulla ole ikinä ollut yhtä paljon asiaa, kun näinä päivinä kun on pitänyt olla hiljaa. Tänään mulla olisi ollut oikeesti oivaltavaa asiaa pelipalaverissa. Mutta silti on loppuenlopuks kivaa olla hiljaa.

Kävästiin päivystyksessä kysymässä mikä mua vaivaa, lääkäri käski avata suun, ja sanoa AAA. ..miten?

Mutta tämä nyt oli vain hengenpihinäilmoitus.
Muuten menee hyvin. Tai, menee.
Ja Ruutana maistuu kesältä.

np. Megadeth - Peace Sells
(Tee jotain mahdotonta. Se siinä on ideana. Ei siitä muuten ole mitään hyötyä, ei siinä muuten ole järkeä. Miksi nyhjätä pikkuluvuissa, kun suuruudenhulluus on ainoa tavoittelemisen arvoinen asia? Väitätkö sen olevan liian rankkaa?)

Rock motherfucker yeah

Superisti kaikkee tekemistä, perjantaina paikasta toiseen vailla tietoa seuraavasta kohteesta. Mutta tuli yö ja löysin itseni Tikkurilasta. Pidin aamuisesta hyvin runsaasta kahvista, kuten myös Kalliosta löytämästämme performanssitaiteesta. Kuinka monesti kukaan on pessy hiuksiansa, hampaitansa ja pyykkiä keskellä katua? Niiden heebojen funktio jäi taas avoimeksi, koska meillä oli kiireempi lähteä kävelemään luonnon helmaan ja astiakauppaan, josta sitten Maailma kylässä -tapahtumaan sulloutuneen  ihmismassan läpi Kamppiin.

Mutta taivas löytyi Espalta, jäätelökioski, kesän eka jätski, makua valkosuklaa-kirsikka. Sitä ei voi sanoin kuvailla, jotain aivan helkkarin hyvää. Yksinkertaisesti. Sen rinnalla kalpenivat muutkin eväät, eli kirsikkamehu ja ilmaset Activia-rahkat.

Päivässä oli monta moita, yksi aina yhtä ilahduttava mitä kuuluu ja paljon mystisiä tavarankuljetusvälineitä. Meitä luultiin bändiksi moneen otteeseen, reggae-ihmiset oli hyvin letkeitä. Osoitin taas tuntevani Helsingin tietyiltä osin paremmin kuin lähessiellä asuvat. Ääneni jäi hotellin aulaan, kun itse siirryimme apteekin alennusmyynteihin. Junassa oli kovin iloisesti ja nuotinvierestä laulavia ihmisiä, myös hienon ihmisen tapasimme, harmi ettei voitu tavata pidempään. Olo oli hyvin heikko, voiko kesällä oikeasti tulla kipeeksi?

Lähiöspuget koki järkytyksen, kun he näkivät ilmieläviä SUOMALAISIA PUNKKAREITA! Siinä riittääkin sitten ihmeteltävää moneks vuodeks! Emme osaa annostella hunajaa, mynthoneitten ja teen sekakäyttökään ei auttanut kurkkuni parantamiseen. Aamulla taas paljon kahvia. Ja kitara, sirkusjuttu, eikä mitään muuta edes tarvitse osata soittaa!

Yksi asia ei muutu, ja se on VR. Venattiin rauhassa 20 minuuttia ekstraa. Mutta aurinko paistoi. Tampereellakin aurinko oli esillä, kahvi maistui ja Tammelan stadionilta irtos sinipaidoille kolme pistettä. Ruutanakin näytti parhaat puolensa, oikeastaan oli jopa ihan kivaa. Silti, Kiina on paras; sain tuliaisiks upeen lippiksen, jonka ansiosta mua ei onneks leimata poliittisesti!

Tämä hyvä, vielä vähän teetä nassuun, huomenna jos vaikka saisin ääntä suusta. Vaikka sitten kuulostaisin nistiltä tai Paula Koivuniemeltä. Viimesiä viedään.

np. Crashdïet - Chemical

The rule is blood for blood

Sain joskus ikuisuus sitten Gerkolta haasteen. Tehtävänä on ottaa omasta kodistaan seitsemän kuvaa jostain asiasta/esineestä joita "minä rakastan", lisätä kuvat blogiin ja kertoa jokaisesta jotain.

Joten, tässäpä nyt teille todiste turhamaisuudestani! Ja voin sanoa, että olisin saanu näitä asioita vaikka kuinka paljon, vähän huijasin ja tungin useita asioita samoihin raameihin, mutta se olkoon sallittua. Järjestys oli looginen, sitten se sotkeutu.

Oikeestaan ainoot asiat, mitkä mun huoneistossani liittyy mitenkään Britteihin. Ja samalla myös ainoa turistikrääsä, mikä on mun mielestä niin makeeta että en kestä! Tän auton pitäis oikeesti olla kello, mutta se ei halua toimia, enkä oo keksiny mistä siihen vaihetaan patterit. Ja voi, kuinka monta kertaa nää teepurkit on mun lattialle tippunu! Yhtä monta kertaa olen teet takaisin purkkeihin lakassu. Söpöimmät. 

Rakastan.

TÄMÄ!

Siis ehkä ihanin ikinä! Löytyi joskus ehkä kolme vuotta sitten kirpparilta, ja sen jälkeen on patsastellut milloin missäkin keräämässä katseita. 

Yksinkertaisesti rakastan.

Rakkaani, joiden kanssa vietän ehkä mieluiten aikaa. Taaimmaiset on jo siirtyneet eläkkeelle ja on täysin höntsykäytössä nykyisin. Kahdet keskimmäiset vuorotteli tämän talven ja viime syksyn jalassa, ja huomenna olis tarkotus korkkaa nää etummaiset nurmella. Joku saattoi huomata tasaisen kolmen raidan rivistön, ja kyllä, taidan olla hieman merkkiuskovainen.

Rakastan.

Ja nyt yllätin heittämällä tälläsen laadukkaamman asteisen kuvan! Oli miten oli, tämä kaikki elektroniikka on suuri rakkaudenkohteeni. Tähän siis lukeutuu myös taustalla oikein ovelasti piilotteleva iMac. Nämä maksaa itsensä vielä joskus takaisin. Ja näiden takia tulee aina suurimmat sydänkohtaukset, jos näille käy jotain niin kyllä kirpasee, sen verran mä näitä rakastan.

Tästä kuvasta löytyy kolme elementtiä! Tuo maailmankarttatyyny on kovin moniulotteinen; ensinnäkin joo, tykkään matkustamisesta, paikalla oleminen ei sovi mulle. Tästä voi myös aina ihmetellä että missäs kaukana ne kaverit taas onkaan, ja haaveileminen kaikkialle matkustamisesta on parasta. Muistuttaa se myös siitä, että vaikka minne pääsee, ja tämä ajatus usein pitää mut jotenkin järjissäni.

Oranssi viltti on ihan huippu. Se kiertää mun mukana ympäri maita ja mantuja, tai no, lähinnä Suomea. Keikoilla se on mukana aina, kun tiedossa on ulkona istumista. Se on todistanut niin monia hienoja tarinoita, ja lämmittänyt niin kovin paljon jäätymisen hetkillä. 

Ja tämä Stitch-pehmoleluhan nyt aivan suoraan muistuttaa minua rakkaasta ystäväisestäni Silviasta, jota ikävä kyllä tämän typerän välimatkan takia näen aivan liian harvoin, mutta toivottavasti taas pian! Rakastan.

Mä en omista hirveesti koruja. Mutta oikeestaan, ihan tarpeeksi. Tästä iloisesta kasasta on aamuisin kiireessä kiva repästä satunnaisia killuttimia mukaan ja sit koko loppupäivän vaan miettiä, et jaa tälläset tänää. Ja sillon kun on ylimäärästä aikaa, niin ei oo parempaa kun näitten hypistely jeejee. Ilman näitä olis niin orpoa. Varsinkin jos ranteessa ei ole ylävasemmalta löytyvää vyötä, niin en oikeen osaa olla.

Rakastan.

Ja kun luulitte, että en mainitse kissoja, niin hei tässähän ne nyt sitten on! Molemmat kuvat kuvaa just passelisti näiden karvapallojen luonteita, ja itse kehyskin on mun mielestä oikein kiva. Ennen kun Töppönen tähän taloon ilmesty, niin sen kuvan paikalla oli kuva mummun tekemästä keraamisesta lampaasta. Ne oli myös vielä niitä aikoja, kun en omaa kameraani omistanut ja kuvasin faijan ihan mahtavilla kinofilmeillä! Huhhu. Mutta juu, näitä elukoita mä vaan niin paljon rakastan.

Yolo, en haasta ketään. Mukavasti vältyin viimehetken opiskelulta tätä tehdessä. Että tästä sitten kokeeseen, heis.

np. In Flames - Deliver Us

Lets pretend we're not at the end

Kello on 7.52, yritän erittäin tuskaisesti etsiä tämänpäiväisestä raamatustani Maolista matematiikan kokeessa tarvittavia kaavoja heikoin tuloksin. Ehkä pitäisi vain luovuttaa, mennä aivan yolo-meiningillä ja uusia syksyllä. Miksi kaikki on aina jätettävä aivan viime hetkeen? Näiden kahden hereillä taasen olleeni tunnin aikana olen yrittänyt kirjoittaa äidinkielen rästitekstejä, ne jopa sain tehtyä. Mutta ruotsin esitelmä on onnellisen tekemätön. Ja mites se englanti?

(Javoiherranjestas, miksen osaa olla hiljaa! Ja erityisesti, miksi kerron sinulle mitään. Toisaalta, olethan ainoa joka osaa kysyä. Etenkin sitä vihaan sinussa.) Vietän mahd. paljon ajasta keittiössä. Kun on jotain tähdellisempää tekemistä, ei kerkeä ajatella turhia. Ja siellä voi vahingossa onnistua tekemään jotain hyvääkin, joka toisaalta kaduttaa. Vaikka saahan ruuanlaittotaidoilla aina kavereita!

 Siinä vaiheessa, kun muutos muuttuu arjeksi ja kaikki liikkuvat osat ovat siihen sopeutuneet, tarvitaan uusi muutos. Takaisin parempaan suuntaan, olet ollut kuvioissa aivan liian kauan. Vielä viikko. Ja vielä viikko, kuusi koetta ja hajotuksen täyteinen torstai. Sitten joudun laittamaan mekon päälle ja korot jalkaan (jälkimmäinen on kyllä nastaa!) ja hymyilemään. Mutta onpahan sitten tuo siskotyttö tehnyt hattutempun ja ylioppinut.

Kaks vuotta niin pitäs olla itekki, kamala.

np. Buckcherry - Dirty mind

Once again in the flood you're praying for the rain

Sulla on koko paketti valmiina.

Ja kyllä ne sanat onkin saanut pysähtymään. Ihan kunnolla. Mulla tosiaan on aika hyvä paketti koossa, mä uskallan sanoa, että mulla on ihmisiä ympärillä. Uskallan jopa sanoa, että mun ei välttämättä tarvitse pelätä kaatumista, kerrankin mulla on sellanen olo että mun ei annettas kaatua. Tai että mun ei ainakaan tarvitsisi yrittää nousta takaisin jaloilleni yksin.

Kompromisseja täytyy pystyä tekemään. Vaikka en välttämättä olisi halunnut, annoin sinulle vielä mahdollisuuden. Toistaiseksi olet ollut sen arvoinen, toivon että en joudu katumaan taas kerran. Ihana ihminen olet, tai ainakin olit. Nykyään en tunne sinua, olet täydellisen tuntematon. Mitä edes voisin sanoa? Kaikki tuntuu niin väärältä, mutta toisaalta, taidat olla osa pakettia jonka tarvitsen. Ehkä mun vaan täytyy tutustua suhun uudelleen.

Olin myös avuksi eräälle itselleni hyvinkin tärkeälle ihmiselle. Ei epäilystäkään, ettenkö olisi valmis puhumaan kanssasi vaikka läpi yön jos toisenkin, jos siitä on sulle hyötyä. Seuraavana päivänä teki pahaa kuunnella vierestä kommentteja joita sinulle lauottiin. Haluaisin vain olla enemmän hyödyllinen. Mutta annoit mulle uskoa, että muakin tarvitaan. Tai edes joku tarvitsee. Toisinaan. 

Näiden ihmisten keskellä vaan on niin kummallisen hyvä olla. Ei tarvitse tuntea jokaista läpikotaisin, itseasiassa tämä on aika hyvä. Juuri sopiva tilanne. Kunhan saisin pysyä tässä pidemmän aikaa.

Vaikka ajatuksena se onkin hieman pelottava, niin elämä taitaa oikeesti pikkuhiljaa hymyillä. Joukkue käväisi Jyväskylässä, tosin ilman minua, ja toi mukanaan täydet kolme pistettä. Niitä oli odotettu. Ja niiden eteen on taisteltu. Nautin teidän onnistumisistanne, ansaitsette sen. Itse näin kissani pitkästä aikaa, se on niin kiireinen metsästäjä ettei sillä ole enää mulle aikaa. Mutta se vaikutti aidosti iloiselta mua tavatessaan. 

Päiväni kuluvat yllättävän tapahtumarikkaastikin. Mutta toisaalta, kun ilta-aurinko paistaa ja hieno musiikki soi, en tarvitse muuta kun fiilistelyikkunani. Tässä on hyvä, Papa Roach - Hollywood Whore.

Ryhdistäydyin, ja siivosin hiukan. Olin jo unohtanut, miltä lattia näyttää. 

Mutta vaikka kaikki olisi kuinka hyvin, en voi olla ajattelematta, että tein sinua kohtaan väärin. Mutta en minä tiedä, miten sydämet toimii. Ikinä en olisi halunnut satuttaa, en mä niin paha ihminen ole. Tai ainakin pyrin olemaan kaikkea muuta. Ymmärrän reaktion, en minäkään riemusta hyppisi. Enkä sitä oletakaan, se olisi jopa karmivaa. Haluaisin vain, että asiat selviäisivät tästä siten, etten joudu luopumaan sinusta. Välitän sinusta, suuresti. Vaikka kävi miten kävi. En oleta, että ymmärrät. Toivon sitä kuitenkin. 

Jos menetän sut, on ihan sama, miten hyvin mulla muuten menee. En osaa kuvitella eläväni täysin ilman sinua, ystävänä olet aivan huippu. Toivottavasti en sotke sanojani, toivottavasti saan sanottua mitä haluan. 

Vielä on mainostettava.

Alotettiin Tiinan kanssa maailmankaikkeuden vähintäänkin kummallisin ja sekasikiöisin ruokablogi. Rumaa ruokaa rakkaudella sisältää nimensä mukaisesti varsin epäesteettisiä ruoka-annoksia, jotka kylläkin kompensoivat puutteellista ulkonäköään maullansa. Me olemme omituisia, niin ovat ruokammekin. Ulkona ruoka maistuu aina paremmalta, hiuslakalla maustettuna ja räkäisillä nauruilla säestettynä. Siellä kannattaa ainakin poiketa!

np. Skid Row - Youth gone wild

Ne nauraa kun se kävelee

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Niin sitä sanotaan, ja taas sen osoitin itselleni todeksi. Ai, miten? No, tällä kertaa siihen tarvittiin vaaleanpunainen Jopo, loputon, tai siis yhteensä noin viidenkymmenenkilometrin pitunen pätkä asfalttitietä ja motivaattoriksi koulu. Tie vain etenee, pyörät pyörii ja musiikki on mitä mielekkäintä. Tehosekoitin, Pelle Miljoona.. Kuuma asfaltti ja viileä tuuli. Jos asuisin yhtään lähempänä sivistystä, pyöräilisin niin paljon. Se on niin vapaata, niin rentoa! Tyhmä pääni ei myöskään arvosta lepoa, ja muutaman yön unettomuus teki pyöräilystäkin varsin mielenkiintoista. Ainakin paluumatkasta. Mutta tämä oli ihan hyvää tyhmyyttä, kokonaisuudessaan.

Ristiriitaista on se, kuinka tuntee itsensä todella sosiaaliseksi mutta ei halua sanoa sanaakaan ja punk soi kuulottimissa sen asteisella volyymilla ettei kuule muita. Mutta näin mä olen nyt viettänyt päiviäni. Ja nauttinut auringosta. En jaksaisi sitä kokoaikaisesti hokea, mutta voi, kesä. (Smör sommaren!) 

Uusin rakkauteni, ja ehkä suurin ikinä, on vaniljakahvi, ja se tee jota tänään join. Juuri siinä ympäristössä, ehkä paras kahvila ikinä. Inspiraatio vain katoaa hetki toisensa jälkeen enemmän, tai ei, mutta en voi kirjoittaa mitä haluan. Maj Karma vain soi. Suomi kuulostaa hyvältä, kerrankin. Nyt suunnittelen nukkumista, tai sen yrittämistä. Vaikka tiedän että on vain yksi tapa onnistua.

(Sul on tylsä ystä...

Tai parempi et jätän sa...

No miten niin? No, koska..

Ai se biisi? Homma? 

Tuolla puolen aitaa riisutaan et cetera.)

np. Maj Karma - Arpi

Tasapainohan on maksutonta

a) Maailman pieninsuurin ihme, b) hetki, lähemmäs en uskaltanut ja c) smör hunden.

Harmoniaa täynnä, mutta mitä tapahtuu päässäsi. Hetki pidempään, ja olisin menettänyt kaiken tasapainon. Onneksi minulla on tukeni. Onneksi olet. 

np. Aivolävistys - Jos he puhuisivat totta he sanoisivat näin

You got everything you need

Mistä tietää, että kesä ei ole kaukana? Siitä, kun kuulee lintujen laulun sisälle, kun kissa kulkee ikkunasta sisälle ja ulos oman mielensä mukaan, kun katsoo peiliin ja huomaa ensimmäisen Koskenrannassa istutun iltapäivän jälkeen topista on jäänyt rusketusraja. Jostain kuuluu HIM. Se olikin mun puhelin, joka on alkanut elää omaa elämäänsä. Mutta se kuulosti hyvältä, täytti tämän hieman tyhjän hetken. Sekavuuden puolelta teitä tervehdin.

Kaiken kiireen ja stressin keskeltä löysin kun löysinkin aikaa ehkä parhaalle asialle ikinä; Heidin kanssa istumiselle ja juttelemiselle, rauhallisen sellomusiikin kuuntelulle ja kenkien fiilistelylle. Hajotuksen partaalla käymme kaikki listan kohdat läpi yksi kerrallaan; mikä kaikki tässä ei toimi, miten siitä mitään ei voi muuttaa. Mutta miten me aina selvitään. Me vaan ollaan niin hyviä.

Hei en mä tiedä, hei en mä käsitä, miks piti syntyy köyhänä? Kuinka eriarvoisuus paistaakaan, laskekaa nuo neliöt, verratkaa niitä keskenään. Tuohon mahtuisi pieni kylä. Tuossa auringossa jos saisi aamukahvin juoda. Toisaalta varsin ällöttävä ajatus, pidän itseni mielummin varjopuolella. Ehken mä edes välitä.

Hymyilen vain syystä. Väittäisin sinua syyksi. Toinen loistava syy on täydellisesti onnistunut suklaa-kirsikkakakku, joka ulkonäöltään muistutti enemmän ufoa kun kakkua. Myös skootterin ulkoiluttaminen ja hyvä musiikki tekivät osansa. Tämä vapaapäivä, se oli paikallaan. Ja se kului hyvin. Lastenelokuvat ovat niitä parhaita, eikä seurakaan olisi voinut olla parempi. 

Onko se vain kesän aiheuttama illuusio, vai mitä tämä ilo on. 

Elämä, se näyttää olevan yllätyksiä täynnä.

np. 69 Eyes - Still waters run deep

Make the song go on and on

Huudan tielle, jos se vaikka pelastaisi.

Vaihtais suuntaa, ihan mitä vaan.

En jaksa aina tätä samaa, en sitä miten sattuu. 

Tai miten en sitä kuitenkaan kehtaa myöntää.

"Sattuuko sua kun näytät tolta?"

Ei perkeleessä satu. Kerro vain, kuinka lujaa täytyy juosta, niin mä juoksen.

Eikä tunnu missään. Ei saa tuntua. Puren hammasta, tahdosta se on kiinni. Kunnes jalat pettävät alta.

Se samanaikainen häpeä, suru, viha ja pettymys.

Olenko mä näin heikko?

Tiedät kyllä, kaikki se vahvuus on harhaa.

Muutoin on mukavaa. Kai.

Kesä houkuttais jo.

("Ajattelin sua ruokakaupassa"

Joten sain tuliaisia, Hevisaurus-pääsiäismunan, olivat olleet alennuksessa.)

np. Amorphis - You I Need

Out of my dreams

En tiä miten paljon nyt valehtelen muiden puolesta, mutta mulla on vahva tunne, että jos kysyisin joltakin mut tuntevalta henkilöltä miten se kuvailis mua, se varmaan mainitsis että pelaan futista ja olen yliaktiivinen, pidän musiikista ja vihaan kaikkea muuta. Aika marginaaliporukkaa on ne mun tutuista, jotka ei tiedä, että futis on mulle erittäin suuri asia. Että se pitää mut koossa. Ja suurin osa tuntuu tietävän että teen vähän sitä ja tätä, täytän kalenterini mielellään erilaisilla kokouksilla ja sen kaltasella hässäkällä. Jos kysyisin, mikä mulle on tärkeintä, kuulisin varmaan, että futis on se ykkönen.

Mutta mitä jos sanoisin, että on jotain paljon suurempaa. Jotain, mikä oikeasti tekis musta persoonan, joka haluaisin olla. Jonka suhteen luovutin, koska koin olevani kykemätön voittamaan esteitä. Enkä mä mistään muusta ole ikinä enempää unelmoinut. Kaiken olis aikanaan voinut tehdä toisin. Olis voinu mennä eri kouluun, olis voinu jatkaa toisia itselleen tärkeitä harrastuksia ja unohtaa muut. Olis voinu ottaa sen suuren riskin ja yrittää vielä, vaikka se tuntui mahdottomalta ajatukselta. Ei vaan olis pitänyt luovuttaa.

(Aasiasta Afrikkoihin, kiitos, että sain sut piristymään. Mä olen varma, että joskus vielä unohdan. Enkä todellakaan tiedä, miksi tärykalvoilleni kantautuu tällasta settiä, vieläpä vapaavalintaisesti. Tarvitseeko mun raportoida, ei onneks. Luulen. Kjeh, vielä joskus muillekin ymmärrettävää asiaa. En ota yhtäkään kuvaa. Odotan liikaa. Nyt jo hiljaa.)

Mustikkametsältä tulossa olin

Aina välillä koulussa tulee niitä hetkiä, jolloin vaan miettii, että mitä hittoa täällä tapahtuu. Yksi suuri tällainen hetki oli koko vappuaatto. Tai se osa, jonka siitä koulussa vietimme. Kellarissa törmäsin hevosen päällä varustettuun ampiaiseen, ja kaikilla oli sen verran vappufiilis muutenkin, ettei oikeen jutuista ottanu selkoa. Piakkoin mediateekin lavalla soitettiinkin ruotsinkielistä popiskelmää, 95 nevöföget! -välispiikein varustettuna. 

Se oli hyvä, itselläni oli mukavaa. Sitten näinkin sisareni. Oli mulla kyllä mukavaa silloinki! Ihme ja kumma. Me kuunneltiin ihan huippua musiikkia ja bodailtiin kyseenalaisentyhmännäköisesti. Perhe on pahin ja Kaisla sitäkin pahempi. Ja mun kamera täyttyi sen, noh, kauniista naamasta.

Iltaan sisältyi mustikoita! Ja karhu, joka softaa, käy Valintatalossa ja syö Mynthoneita. Bodom-järvellä tavataan! Mutta parhaaseen puoleen tässä vapussa, eli itse ensimmäiseen toukokuun päivään, jolloin aurinkokin saapui kanssamme juhlimaan. Ensinnäkin, on aina hienoa nähdä tuttuja lavalla. Kuinka ne nauttii siitä ja kuinka ne on sen ansainneet. Lasken nyt mukaan kaverinkaveritkin, että kuulostan vakuuttavammalta. Ja voi kun niiden tulevaisuuden hienouden voi kuvitella. Vielä jos oppisivat vitsejä kertomaan.

Mutta se tärkeämpi elementti; HEVISAURUS! Reaktio on vapaa, mulla oli perkeleen hauskaa! Keikka oli oikeesti ihan loistava! Onneks mulla oli mukana myös Emilia, koska siis oikeesti, kun nää vihreet möykyt tuli lavalle mä olin ihan sekasin; mua nauratti, hei me ollaan oikeesti täällä, ja mä olin todella ilonen että me oltiin siellä. Onhan tää nyt ihan loistava konsepti ja eijuma, pirun taitavia muusikkojahan nää kans on! Ihan mahtava keikka! Ja kuinka voi tulla sydämenpohjasta asti niin ilahtunut "JES!!" -huudahdus, kun viimeiseksi kappaleeksi spiikataan Mummon mopo? En kestä. Haluan olla lapsi taas, ja aina.

Nautin tästä kaikesta täysin siemauksin, tämä oli aivan hyvä vappu. Ellei paras. Vaikkakin edelleen vihaan sitä, että joka vuosi unohdan bussien erikoisjärjestelyt, ja sen, että kaikkien on pakko päästä katsomaan teekkarikastetta ja täten siirtyä keskusta-alueelle juuri sillä bussilla johon itse päätän hypätä. Kyllä. Jatketaan.

np. Mötley Crue - Livewire