Pidän yksin kuljeskelusta, rautatie- ja linja-autoasemista, uusista ovista ja pimennysverhoista, nukkuvista ostoskeskuksista, tyhjistä kaduista, nurkan takaa löytyvistä upeista kaupungeista.
Siitä kun vailla suunnitelmaa tai järjenhiventäkään
päätyy tanssimaan alle maan
kuin kukaan ei näkisi.
Oli haikeaa nousta,
jättää oma nurkkapöytä muiden armoille
ja lähteä tielle taas.
Katsomaan ihmisiä, joita ilman
elämä olisi niin kovin tyhjää ja typerää.
He laulavat eitoivottuja lauluja,
joista vanhempi kansa saa suurta iloa.
Siihen ei silti tarvita kuin kolme desilitraa ystävällisyyttä,
että elämä on jälleen merkityksellistä.
kolme askelta ja tuttu paku.
hah.
Kolmella kielellä
kolme kymmentä sivua
tekstiä
italialaisista kengistä.
Haluan takaisin lukemaan runoja
siihen nurkkaan, josta nousin aikoja sitten iäksi.
Se lienee rotuominaisuus tai muu pinttynyt tapa,
että kaipaa.
Olisi myös kivaa,
jos olisi jo viime viikon perjantai.
Tai eilinen lauantai.
Antaisin mitä vain, jos illat olisivat aina
värikkäitä ja soikeita
kuten nämä muutamat.
Seisten ikkunalaudalla,
kuudesti takaisin ja vielä kupillinen.
Kirkkaan vihreää kahvia.
minä vain nukun ja nukun minä vain nukun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti