Ja se musa, joka silloin soi, se jäi soimaan mun päähän

Suoli-madafakin-rock.

Voiko tähän lisätä enää mitään?

Pieni Sumiaisista Suolahteen urbanisoitunut kyläfestari,

jonka päätavoite tuntui olevan tarjota ihmisille yhden illan ajaksi livemusiikkia kantajuottolansa terassille.

Työreissuna ei ehkä maailman kannattavin, mutta kaikilta muilta osin oli mahtavaa.

Tuossa kylässä kaikki kyltit olivat kännissä, autolla ajeltiin lyhyitä matkoja, ja auto pysyi kuin pysyikin valkoisena, vaikka epäilimme paikallisten eritteillään sitä värittävän illan mittaan.

Tajusin laulaneeni kadun toisella puolen karaokea ja vedättäen ihmisiä,

tuona iltana kun minun suuntavaistoani ei tarvittu.

Itseasiassa muistin ne kulmat aika hyvin.

Oli sitä punkkia, oli bändi joka soitti omia Deep Purplen biisejä,

oli Jesus Crüshler Supercar -niminen pumppu,

mutta sitten lähdimme pois.

Jotenkin kummasti kääntyi automme nokka jälleen Sumiaisiin,

tuohon paikoista parhaimpaan.

En osaa sanoa yön tapahtumista oikeastaan mitään.

Siellä oli rollaattoreita ja Tour de Sumiainen,

suihkulähde ja kirkon piha.

Ääniä ilmassa päästelevä keppi ja jumppapallo,

yksi kissa joka kiipesi korkealla,

eikä oikeastaan yhtäkään vastaantulijaa.

Toivoin, etteivät ne hetket olisi päättyneet milloinkaan,

sillä niitä ei aivan välittömästi ole tulossa lisää,

sillä tuo kalju poika menee leikkimään sotaa.

(Tai metsästämään lohikäärmeitä ja larppaamaan metsiin,

petaamaan sänkyjä ja salakuljettamaan kaljaa.)

Tuo yö oli aika eeppinen,

sitä ei voi kukaan kiistää.

Automatkalla kuvat tanssivat musiikin tahtiin,

ja aamuyöstä löysimme itsemme jälleen Lutakosta,

ja nukuimme liian vähän.

(Tai ainakin minä.)

Kun väsyneenä etsi paikkaa, jossa ruokkia auto ennen sen pois viemistä, 

ja harhaili ympäri samoja kulmia viidettätoistaminuuttia,

yritti saada ajan kulumaan vielä muutaman tunnin verran ennen kaupungin vaihtoa,

ja istui ilmastoimattomassa junassa toisen samanmoisen ajan, 

tuntui siltä, ettei ollut mitään järkeä tehdä tästä mitään.

Olin vain niin kertakaikkisen väsynyt.

väsynyt väsynyt ja väsynyt.

Mutta kotiin päästyäni kaikki näytti jo kirkkaammalta,

postiluukusta kolahti jeesuslehtisiä ja aurinko paistoi,

kuvamateriaali oli mahtavaa ja kauniit sanat palailivat mieleen.

Silloin osasi taas arvostaa kaikkea.

Oli sellainen reissu, joka muistutti siitä,

minkä takia kannattaa toisinaan poistua kotikolosta,

ja tarttua tilaisuuksiin liikoja miettimättä,

kieriä katuojissa ja unohtaa järki,

juosta pelloilla,

suunnata tuntemattomaan,

seikkailla 

ja olla elossa.