Tears stream down your face, when you lose something you can't replace

Tiistai-iltapäivä, kello 17:33

kuulin hänen lähtevän kahdenkymmenenneljäntunnin päästä.

Niin oli pimeys taas saapunut maailmaan.

Kun aikaa oli enää tunti

silitin hänen päätään

ja pakottauduin pysymään korrektina.

Hän puski otsaani,

ja auton pysähtyessä

nosti tassunsa käteni päälle, ja

katsoi surullisena syvälle sieluuni.

mutten minä

voinut

enää

häntä

pelastaa.

Keskiviikko, kesäkuun kahdeskymmenesviides, kello 17:32

silloin pysähtyi hänen sydämensä,

hänen ensin kehräten nukadettua syliini

ensimmäisten lääkkeiden vaikutuksesta.

Hän taisi olla onnellinen sillä hetkellä,

kun hän vaipui tiedottomuuteen,

enkä olisi hänelle muuta voinut toivoakkaan.

Silkkipedin hän ansaitsi ja sen hän sai.

Kiitos,

kun olit totta nämä vuodet,

ja annoit pyyhkiä kyyneleeni maijesteettiseen turkkiisi,

kehräsit vieressä yöt jolloin pääni oli pimeä,

ja pakotit nousemaan ylös niinä päivinä, joiden ohi olisin halunnut nukkua.

Kiitos, kun sait minut hymyilemään.

Nuku rauhassa vaan. ♥︎

2001 - 2014