Saan yksin vaeltaa, kävellä pimeitä kujia

Yksi, kaksi;
kuukausia;
ei mitään sanottavaa.

PALUU NÄILLE KULMILLE..

Edellinen visiittini Vuorelaan tapahtui kaksi vuotta sitten.
Vastaanotto oli yhtä lämmin,
siitä olisi voinut tulla kotini,
olisin elänyt toisen elämän.

Olisin voinut vanheta heidän kanssaan.
Asua siellä, juosta aamuisin kouluun.

Olisin voinut pitää siitä ja siirtyä sittemmin etelään.
Olisi kuitenkin vaatinut ihmeen, jotta olisin päässyt tuohon oppilaitokseen.
Olisi kuitenkin ollut mahdotonta tehdä unelmista totta.

..TUNTUU OUDOLTA

Lähdin valojen saateltavaksi Kuopioon.

Hieman harhailua, lopulta oikea osoite ja maailman raikkainta nestemäistä ananasta.
Akvaario baaritiskin päällä ei hajonnut, enkä ollut ennen nähnyt niin vinoa meritähtä.

Olihan se kummallista,
kun kaikista oudoimmat ajatukset joutui pitämään aivoissaan,
eikä voinut sopertaa niitä sekavin sanoin Tiinalle.

Eturivikin oli jossain määrin tyhjä,
tanssilattia vilkkui ja valot sokaisivat.
Sen keskellä olivat onnelliset sävelet,
aina sydämen sykettä kiihdyttävät riffit,
ajattomia eleitä ja rituaaleja.

Pyöritte ennen aikojanne.

New day for a mission
Another sunrise in your heart

Lähdin kai aikaisin nukkumaan,
olisi kai ollut paljon nähtävää ja kuultavaa.
Riitti kuitenkin, että pois kävellessäni tuoksui kesäyöltä,
ajomatkaani oli toivottu turvalliseksi ja halit olivat pitkiä.

It ain't over.

Kävelin muistojen täyttämillä kaduilla Jyväskylän.
Tämäkin olisi voinut olla kotikaupunkini.
Ja ehkä vielä onkin.

Vieraat kutsuivat juhlimaan kanssaan.
Oli helppo kertoa olevansa estynyt,
olevansa vain läpikulkumatkalla.

Mutta niinhän me kai olemme kaikki,
enemmän tai vähemmän.

Aina kesken ja hieman erillään.
Vähän kummallisia koulutusasioita,
aika paljon turhaa vastuutehtävien hoitoa.
Hierontaa ja sohvalla makoilua,
kissatarroja nurkasta toiseen.

Vielä liian kuuma yö pöydän alla,
jalkaproteeseja ja mallinukkejen käsiä, sekä täydellinen asunto.
Kuokkala, Halssila, Ysitie, Haukiluoma, koti;
siinä viimeisetkin käänteet.
Jälleen pinkkiin taittuvia hiuksia ja oma sänky.

Niin Viimeisen Atlantiksen soimaan lähtemisestä oli kulunut 356 kilometriä,
ja Silinteritie päättyi Lutakonaukiolle.

Saan seistä paikalla
hyväillä jaloillani maata joka nukkuu,
saan järjen kadottaa

np. Kuolleet Intiaanit - Nocturno naulaa kohtalon