hieman huvia, seikkailua, elokuvia

(Pitäisi tehdä kaikkea muuta, kun yrittää saada näitä päiviä koottua sanoiksi.)

Niin se on, maailma muuttuu.

Päivä päivältä tunnen nämä kulmat enemmän omikseni.

Ei montaakaan viikkoa, kun en olisi voinut edes kuvitella voivani hyvin tässä kaupungissa.

Mutta nyt en osaisi kuvitella itseäni muualle.

Astun aamuisin ovesta ulos ja pyöräilen muutaman satametriä rantaan juomaan aamukahvin.

Istun siellä, yritän lukea ja nautin auringosta, ihmettelen lintuja ja käännän pääni pienemmänkin rasahduksen kuullessani.

Saa olla rauhassa, saa olla näkymätön, 

saa olla hukassa.

Ei tuntunut oikeasti edes pahalta lähteä vapaaehtoistelemaan.

(Vaikka se olikin suht rassaavaa sekunneittain)

Millaista on olla koko ilta hattarassa?

Ensin sitä myymässä, sitten ajatusmaailmallisesti hattaranmuotoisessa maailmassa.

Ilmassa kimalteli sokeri, aurinko paistoi ja ihmiset iloitsivat.

Lämmöstä ja sokerista.

Keppihevosista ja kaarnalaivoista.

Hiljaa iloitsin sinusta.

Ja siitä, että maailma osaa pysäyttää itsensä kun sen aika on.

Tuijotin järveä, ikään kuin siinä olisi ollut jotain ihmeellistä.

(Olihan siinä, nimittäin se kaikki.)

Kuuntelin ääniä enkä halunnut kuulla mitään muuta.

(Vaikka en ole täysin varma siitä, mitä kuulin.)

Olisin voinut jäädä siihen.

(Mutta universumi tahtoi toisin.)

Jokainen on laulun arvoinen, toiset vaan enemmän kun toiset

Joku kysyy, meetsä sinne ja sinne,
puistan päätä ja sitä sitten ihmettelen
Kun tienviitat näyttää kaikkialle,
ja kaikissa lukee maailmalle

Tyhjiä teitä paljon aurinkoa ja tietoisuus kesän saapumisesta ja alkamisesta ja loppumattomuuden tunteesta ja lomasta ja kesästä ja susta ja auringosta ja kaikesta uudesta musiikista.

Olen kirjoittanut aika monta sanaa ylös, sinne sun tänne, jokaisen käsiin saamani paperin nurkkaan ja kaikkialle. Silti päiväkirja on taas käsite joka tuntuu vieraalta. Mielummin raportoin eräälle tytölle pohjoisesta. Ajattelen mutta en tarpeeksi ja silti liikaa.

Toisinaan olisi vain parempi olla hiljaa,

että kaikki eivät miettisi mitkä lääkkeet on unohtanut ottaa.

Pihassa kisakatsomoa ja kauniita ajatuksia kouluhommien suorittamisesta.

Ilta-aurinko ja aika hienoja asioita.

Jotain aika hienoa vieressä.

..eikä kukaan pääse lähemmäksi taivaanrantaa

Ja niin ei kaduttanut pätkääkään siirtää velvollisuuksia aamuyölle ja istua kalliolla siihen asti että aurinko väsyi tämän kaupungin valaisemiseen.
Tämän kevään viimeiset oppitunnit kuluivat aika nopeasti.
Muutamat puhelut ja taidetehtäviä kesälle.
Kaksi nopeasti ja vähän sinnepäin vastattua koetta, viimehetken kavennukset käsinommeltuun korsettiin ja hiukset pystyyn, hetken kriiseilin housuja jalassani.
(Ja kuinka voi kävellä muilla kengillä kuin Converseilla? Miten niitä ajetaan?)

Mutta oli se sen arvoista.
Vähän liian hieno johtajuuskurssin päätösgaala, ulkona riehuva ukkonen, Tauskia tulkinnut duo ja aika mahtavaa ruokaa. Viimeisiä kertoja näki noita puolituntemattomia kasvoja ja pääsi puhumaan niitä näitä.
Kokonaisuutena hajottava, palkitseva ja inspiroiva kurssi oli nyt ohi, se työn ja tuskan takana ollut paperipino palkittiin parhaana laatuaan, stipendit napsahti meille ja saatoimme poistua paikalta onnistujina.

Told you so.

(Ja verratessani juuri kirjoittelemiani lauseita niihin johtajuutta analysoiviin yksilöihin, en voi uskoa että olen joskus onnistunut niin fiksun kuuloista tekstiä luomaan. Saati sitten niin fiksua, että yhteiskuntaopin pisteet muuttuivat heikosta Eximiasta lähes-laudaturiksi; vahva E ja tyytyväisyys.)

np. Nyrkkitappelu - Onksul lupa pitää kivaa?