Tilassa, jossa edellisenä iltana soi freejazz ja tunnelma oli vellova, kosketus etäisyydellä ja ylös köytettynä, soi musiikki, joka saa jalat hakkaamaan lattiaa, menettämään kontrollin kehostaan basson jytinälle ja nauttimaan.
Siinä oli jotain erittäin hienoa.
Se myös epäsuorasti tuotti suurta sisäistä kuolemaa.
Kauniita sanoja häh.
Irtiottoja arjen keskelle, kyllä kiitos.
Useammin, vaikka vain kymmenen minuuttia, kyllä kiitos.
Elämä oli jees.
Aurinko paistoi.
Vuosi sitten näin Hevisauruksen ensimmäistä (ja toistaiseksi ainutta) kertaa.
Vuosi sitten mullistui elämäni, vuosi sitten kaikki alkoi.
Vuosi sitten en uskonut että se jatkuisi näin kauan.
Mutta nyt on kaikki aivan toisin kun tuolloin.
Nyt en siedä sitä etten siedä sinua vierelläni.
Vaikka haluaisinkin sinut siinä pitää.
Sä kysyt
Kuinka kummassa
pieneen päähäni mahtuukaan
niin paljon sotkuisia ajatuksia kerrallaan
Kuinka kummassa
pieneen päähäni mahtuukaan
niin paljon sotkuisia ajatuksia kerrallaan
Mitä oli suunnitelmissa?
Istua kotona, kutoa sukat loppuun ja keittää teetä.
Mutta sitten ilmestyi mutka jos toinenkin.
Vuoristorata.
Sen varrella tuli vastaani monia.
Elävä kitarajumala vähentyneillä hiuksilla, yksi itsensä hukannut spartalainen.
Kiitollisia kyytiläisiä ja yksi paikasta erehtynyt microsoftilta.
Toijalasta soittanut espoolainen eikä paljon mitään muuta.
Ajoin ympyrää ajoin niin kauan että maailma oli jo sumea.
Ajoin kunnes löysin voittajani. Siinä se oli.
Valot vaihtuivat vihreiksi ja painoin kaasua.
Olin kykenemätön ajamaan eteenpäin.
EN PÄÄSSYT SEN RISTEYKSEN YLI, SE VAIN MEINASI SYTYTTÄÄ TÄMÄN MAAILMAN ILMILIEKKEIHIN JA MINÄ HALUSIN PALAA PALAA PALAA JA TUHOUTUA JA PALAA.
Olihan se risteys maailman kaunein paikka.
En mä tiedä, mut näin se vaan on
Joten paras on tottua vaan
Joten paras on tottua vaan
Ylösalas
Vuoristorataa, edestakas
Sitten näin iloa ja kauneutta taas,
metrikaupalla iloa.
Illan kohokohta lienee ollut siinä, kun istuin sisareni keittiön lattialla leikkaamassa limeä ja dippaamassa lasinreunoja munkkirasvan katkuiseen sokeriin.
Niin olivat muut asunnossa olevat ihmiset aitoja, että en olisi halunnut lähteä.
Niin minä näin itseni heissä mutta paljon parempana.
Näin mahdollisuuden!
Mitä sanot kun näet uuden ihmisen ensimmäistä kertaa?
Valmistatko tervetuliaistanssin vai rakennatko kunniakujan?
Vittuhelvettisaatana vai keisaripingviini?
Mikä antaa vakuuttavimman ja luotettavimman kuvan?
Kivisaksetpaperisakset niksnaksklikklak.
Lapsenvahteus ja maailman pelastus.
Onneksi tämä on vain kerran vuodessa.
Tänään eristäydyin maailmasta.
Ja tulin takaisin.
np. Jarkko Martikainen - Toivo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti