on ollut kesäelämää. valitettavan kiireetöntä ja toisaalta kivan tilavaa.
kaikkea hullunkurista. yhtäkkiä jatkokoulutuksia, öitä yksin metsän keskellä viinilasi kädessä.
salaisia operaatioita eineshyllyjen purkamisen ja kipujen kanssa selviämisen keskellä on ollut muutamia. mutta ei sen kummempia, pari hassua iltaa ihmisten ilmoilla.
ja ensi kesälle monta kotia.
kakskytkahdeksan aamua, niin aurinko ei paista iltasin mun sohvalle.
kissa huutaa yhä ja kassankaan takaa en ole poistunut.
siirtynyt vain muutamansata kilometriä muualle.
edelleen uskon olevani yhtä huojuva.
silloinkin.
enkä tahdo kasvattaa liian vahvoja juuria kuitenkaan,
tahdon tehdä työtä joka on arvoitus ja horjua sopivan paljon.
koska suurin osa päätäni on siinä epätasaisessa vellovuudessa.
ja se on hyvä, hyvä niin.
kunhan joku edes vähän
pitää pystyssä.
paloja loksahteli kohdalleen sillätavalla ikäänkuin itsestään.
kaikki on edelleen todella hyvin.
vaikka ei ole enää puutalokorttelia enkä ole ollut yhteydessä.
mihinkään. liikkunut vain.
hyvinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti