keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

the streets are fields that never die


En tainnut koskaan kertoa koordinaatteja
särökohtiini tai kulumiini,
mutta kuin ihmeen kaupalla löysit ne kuitenkin.
Eräänlaista tasapainoilua tyhjän päällä ovat yrityksesi niitä ymmärtää.

Mutta on aika kevätauringon,
antaa sen sokaista meidät niin
että ikävimmät sävyt ja värähtelyt unohtuvat.
Kuiva asfaltti ja kesämusiikki
ovat turvallinen tapa luoda
illuusioita onnesta.


Pikkuhiljaa se helpottaa,
ei tässä ole muuta kuin aikaa.

Minä päätin nähdä kaikki maailman kolkat, jotka sinäkin näit.
Alkaen Vuosalmelta, päätyen Atacaman autiomaahan.
Siihen asti koitan iloita siitä, mitä minulla on:

auringonpaisteen mukanaan tuoma päänsärky,
suuri määrä uutta musiikkia soittolistoilla,
niin pehmeä kissa, ettei tosikaan,
parit upeat sukat työn alla,
maan upeimmat valmennettavat
ja maailman punaisin kahvimuki.

Ei kommentteja: