Olen juhlinut elämää ja kuolemaa, liuennut ihmismassaan,
päässyt läpi ruotsin yo-kokeesta, odotellut jotain suurta,
istunut toimistossa ohi auringonpaisteen ja kaatanut kahvit syliini.
Miettinyt menneitä ja tulevaa, kuullut anteeksipyyntöjä,
lakannut välittämästä turhista yksityiskohdista,
sysännyt itseäni kohti valoisampia aikoja.
Olisin myös tavannut Suomen upeimman artistin ja ihmisen,
ellen olisi ollut liian kiireinen voimaan pahoin.
Mutta, tuleehan noita.
Elämän tärkeimpiä asioita ovat olleet työmatkalla tehtävät luontoretket,
The Curen auringossa fiilistely, liian myöhään Yatzyn pelaaminen,
tyhjä nurkkahuone St Patrick's Dayna, jalohaikaran joka aamuinen bongailu,
stop-merkin kohdalla kiihdyttäminen ja talviteloilta esiin kaivettu Jopo.
Tajuttuani, ettei oikeasti ole kiire mihinkään,
vaikka tulevaisuudelle on suuria suunnitelmia,
jätin yhteishakulomakkeen toistaiseksi tyhjäksi.
Pelottaa aivan hulluna ottaa askelia kohti tuntematonta,
vaikka niiden suunnasta on ollut varma jo vuosia.
Ulkopuoliset tahot ovat jo suunnitelleet varalleni suuria,
se on aivan uskomattoman hienoa.
mä oon kuullut susta
Hengitän vielä hetken, hidastan tahtia vähän,
ja sitten suuntaan kohti unelmiani täydellä vauhdilla.
Tiistai on aina hyvä päivä istua aloillaan ja ihmetellä,
kuinka jotkut ihmiset on vaan niin cool.
Keskiviikkoina annan itseni usein jättää suunnitellut menemiset välistä,
ja nukahdan työhakemuksia kirjoittaessani.
Kiireisiä perjantaiaamuja, joina jää kuitenkin aikaa ylimääräiselle harhailulle Nekalassa,
en vaihtaisi mihinkään. Kuten en myöskään perjantai-iltapäiviä, joina työt eivät kiinnosta.
Tämä perjantai oli vuoden ainoa laatuaan,
meitä oli enemmän kuin koskaan ja olimme valmiita elämään ikuisesti.
Lauantaina heräsin siihen, että kissa söi hiuksiani.
On aika omituista olla olemassa.
