Kun vihdoin liikutaan: se palkitsee
Kaiken muun unohtaa: vihdoin saa
Auto täyteen ja ysitielle. Mahtava tunne. Visiitti kahvipöytään,
ja siitä eteenpäin kilpaa huutaen.
Määränpäänä se yksi ja ainoa.
Jyväskylä, Pokemon-lakanat ja jo kuollut ruukkukasvi.
Vihdoin taas tuolla lattialla,
vihdoin taas kaiken sen keskellä.
Vihdoin taas hyvä olo ja hymy kasvoilla.
Miten te teette sen?
Ei mikään ollut hullusti.
Kello tuli paljon ja me kuljimme kuuden euron hullujen huoneelle.
Siellä mikään ei ollut totta,
heiluimme toisessa ulottuvuudessa jossa niskaan satoi hikeä.
En muista kuinka kauan on edellisestä nukketeatteri vierailustani.
Mutta tämä oli aivan mahtava. Kissa-Make ja Herra Pancho, te olette upeita nukkeja!
Tiskin takana ystävällisiä naamoja ja ovella musta kynnys,
kaikki näytti vähän teatterilta. Eivätkä kulissit kaatuneet.
Oliko meitä neljä vai kuusi, olin onnellinen heistä jokaisesta.
Myös siitä jannusta, joka istui polvieni korkeudella.
Ja jokaisesta joka tanssi kanssamme.
Yhtä juhlaa: FM2000,
sitä se onnellisuus oli tuona iltana.
Ja sitä että vieressä oli jatkuvasti joku.
Moskovan pasuunat kauniina soi yössä
hääväki juhlii aivan päissään
Istuimme hetken siinä miettien tulevaa.
Päädyimme tyhjentämään jääkaapin ja odottamaan.
Mitä? En minä tiedä, ehkä naapuria koputtamaan oveen.
Ja menimme kolmatta (tai neljättä) kertaa naimisiin.
Kuka näitä nyt laskee?
Ei missään ollut päätä eikä häntää.
Missä mun pää? Perkele.
Yksiltä niskoilta se tippui aamuyön tunteina sängyltä roikkuen,
toiset menettivät hallinnan omiinsa hallitusti. Ja huomaamattomasti.
Tiedättekö, kun jotkut hetket haluaisi vain kantaa kotiinsa sellaisinaan,
eikä ikinä poistua niistä. Niitä oli tuona iltana monta.
Ja ne olivat niin katoavaisia.
Niin hauraita.
Että varovasti nyt.
kohta saapuu huomen
mut torvet vain pauhaa
Aamupalaa naapurista pimeän jo saavuttua,
eron hetki koitti taas.
Auto ja tie ovat yhtä pimeitä,
ja vastaantulijat armottomia
Tuli taas hetken aikaa mietittyä,
millä sekunnilla harhat todetaan harhoiksi
ja tässä käy taas huonosti.
Mutta ei käynyt, vaan niin matkustajat kuin auto selvisivät.
Ja mä päädyin kaipaamaan jokaista hetkeä, jotka vietin tuossa kauniissa kaupungissa.
Siitä kauniin tekevät ne ihmiset jotka saavat kaiken pahan unohtumaan.
Enkä osaa kertoa, mikä on salainen ainesosansa.
Kuitenkin olen onnekas, että ovat elämässäni.
On hienoo löytää, ystävät kestävät:
minne vain viette: mä seuraan varmasti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti