Riio ohoi,
he saapuivat merten takaa luoksemme.
Mukanaan Balsameita ja suklaata,
iloista mieltä ja hienoja hetkiä.
Vieraat kaukaisilta mailta tutustuivat
koululounaaseen, maailman ainoaan Hervantaan,
näkivät Nokian, kuuluisan kissan,
söivät tuhat jäätelöä ja kävelivät yhtä monta kilometriä,
näkivät metsän ja saunoivat.
Hiljaisen illanvieton keskeltä kuului kauas
HAIL SATAN sekä kummallisia kiljahduksia,
kunnes korttipelin ohessa kaikui yhteislauluna
never gonna give you up, never gonna let you down
Loppuillasta sai parketti uuden kiillon,
ja autolla pimeän yön läpi kulkeminen
oli pelottavampaa kuin koskaan ennen.
Lämmin ilma, aurinkoa ja ystäviä,
kesän viimeinen terassi, kesän viimeinen jäätelö,
kesän viimeinen kesäpäivä.
Päivät olivat liian lyhyitä,
olisin halunnut kuulla tulevan merikapteenin
ajatuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista enemmänkin.
Joudun ehkä ottamaan äkkilähdön Riikaan,
mutta en aivan vielä,
sillä en tiedä kuinka selviäisin edes Kiteelle.
Niin he palasivat etelään,
ja minä nousin lattialta takaisin sängylleni.
Olin ainoa asukas asunnossamme puolitoista vuorokautta,
ja se oli aika luksusta, verrattuna siellä sitä ennen majailleeseen neljään henkeen.
Viimein kävi niin,
että viimeisetkin kengät tippuivat jalastani.
Joten viimeiset pennoseni oli uhrattava uusiin,
aivan liian puhtaisiin ja hohtaviin kenkiin.
Jostain selittämättömästä lähteestä
lennähti luokseni voimakas usko omaan tekemiseen,
ja mieletön motivaatio kuntoutua kunnolla.
Niin kävin kohtaamassa vesitornin mäen,
ja lopulta kikkailin pallon kanssa läheisellä hiekkakentällä.
Kaikki meni aika hyvin, kipu oli aivan siedettävissä mitoissa.
Kunnes yritin nukkua.
Kierin sängyssäni taas siinä tuskassa ja kärsimyksessä,
joka oli ennen jokapäiväistä, mutta nyt onneksi
sitä esiintyy harvemmin.
Tänään se iski noin 300 metrin pyöräilyn jälkeen,
ja halusin taas luovuttaa.
Maailma oli pelottava hetken verran,
kun todellisuudet sekottuivat, eikä mikään ollut enää selkeää.
Tänä aamuna siitä sekavuudesta oli jäljellä vain muistijälki.
Äärimmäisen vahva sellainen.
Sitä ennen istuin lattialla kädessäni litran verran keittoa,
stereoissani Paris Kills,
ja seinälläni illan viimeiset auringon säteet.
Laitoin silmät kiinni,
ja leijailin siinä onnellisuuden tunteessa,
joka tulee kun nostaa jalat ylös niin,
että ne yltävät aurinkoon,
kunnes se poistuu
ja jättää jonkinasteisen kylmyyden tilalleen.
as the night draws its shadows on you
and the darkness turns you blue
...don't let the moonlight burn you
Vaikka kaikki oli hyvin, jotain jäin silti kaipaamaan,
ehkä isoja koiria ja välkkyviä valoja.
Jossain todella kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti