Do you feel like 1959?

Pidän tästä maailman vaiheesta. 

Kun ei tiedä, onko jo syksy vai tekeekö kesä vielä loppuaan.

Aamulla herää sateeseen, mutta aurinko yrittää tunkeutua pilvien läpi.

Pian maailma tarjoaa tuhat väriä, rapisevia askeleita

 ja lopulta on välttämätöntä pitää ympärivuorokautisesti villasukkia.

Teekupin käsistä laskiessaan saa palata sateeseen, olla hieman kylmissään,

ja metri metriltä lähempänä kotia.

Kynttilöiden sytyttämistä saa vielä odottaa,

mutta nahkatakki saa jälleen osallistua päivittäiseen elämään.

Ihmiset ovat jotenkin pysähtyneitä,

silti kiireisempiä kun aikoihin.

Joku täällä seisoo pääalaspäin,

joku on kadottanut logiikan ja unohtanut olevansa leijona.

Kello on suhteettoman usein 04:07,

eikä täältä silloin löydä kovinkaan montaa huoletonta kulkijaa.

Sellaiseksi harvinaisuudeksi olisi mukava kehittyä,

käyttää hyväkseen jokaista kuulemaansa tarinaa,

ja jollain tasolla olla silti kaikkea muuta kuin eheä.

And so I find another place, where I'll never been seen

Find another place, where the red turns green

Where emerald glistens through the darkness again --

 --- I'm happy here in the rain

 Joskus on istuttava myrskyn keskellä, epäiltävä huomista ja itseään.

Yrittää olla itkemättä matematiikan luokassa, kun muistaa kuinka kauniita asioita täällä onkaan tarjolla. Kolikon kääntöpuoli tulvii mieleen kun puhelinsoitto ei tavoitakaan tahdottua tulosta.

En osaisi ikinä kertoa niistä asioista niiden vaatimalla tavalla, ne kuuluisi kokea.

Ja minä haluaisin teidän näkevän kuinka maailma pysähtyy niillä poluilla, joilla on kesän jäljiltä autiota. Ja kuulevan, kuinka kaikki äänet ovat siirtyneet etelään.

Haluaisitteko jonain iltana tulla kanssani juoksemaan pakoon tätä maailmaa?

Haluaisitteko hengittää sitä ilmaa, joka saa keuhkoni täyteen elämää?

and my summer's almost gone

 Riio ohoi,

he saapuivat merten takaa luoksemme.

Mukanaan Balsameita ja suklaata,

iloista mieltä ja hienoja hetkiä.

Vieraat kaukaisilta mailta tutustuivat

koululounaaseen, maailman ainoaan Hervantaan,

näkivät Nokian, kuuluisan kissan,

söivät tuhat jäätelöä ja kävelivät yhtä monta kilometriä,

näkivät metsän ja saunoivat.

Hiljaisen illanvieton keskeltä kuului kauas

HAIL SATAN sekä kummallisia kiljahduksia,

kunnes korttipelin ohessa kaikui yhteislauluna

never gonna give you up, never gonna let you down

Loppuillasta sai parketti uuden kiillon,

ja autolla pimeän yön läpi kulkeminen

oli pelottavampaa kuin koskaan ennen.

Lämmin ilma, aurinkoa ja ystäviä,

kesän viimeinen terassi, kesän viimeinen jäätelö,

kesän viimeinen kesäpäivä.

Päivät olivat liian lyhyitä,

olisin halunnut kuulla tulevan merikapteenin

ajatuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista enemmänkin.

Joudun ehkä ottamaan äkkilähdön Riikaan,

mutta en aivan vielä,

sillä en tiedä kuinka selviäisin edes Kiteelle.

Niin he palasivat etelään,

ja minä nousin lattialta takaisin sängylleni.

Olin ainoa asukas asunnossamme puolitoista vuorokautta,

ja se oli aika luksusta, verrattuna siellä sitä ennen majailleeseen neljään henkeen.

Viimein kävi niin,

että viimeisetkin kengät tippuivat jalastani.

Joten viimeiset pennoseni oli uhrattava uusiin,

aivan liian puhtaisiin ja hohtaviin kenkiin.

Jostain selittämättömästä lähteestä

lennähti luokseni voimakas usko omaan tekemiseen,

ja mieletön motivaatio kuntoutua kunnolla.

Niin kävin kohtaamassa vesitornin mäen,

ja lopulta kikkailin pallon kanssa läheisellä hiekkakentällä.

Kaikki meni aika hyvin, kipu oli aivan siedettävissä mitoissa.

Kunnes yritin nukkua.

Kierin sängyssäni taas siinä tuskassa ja kärsimyksessä,

joka oli ennen jokapäiväistä, mutta nyt onneksi

sitä esiintyy harvemmin.

Tänään se iski noin 300 metrin pyöräilyn jälkeen,

ja halusin taas luovuttaa.

Maailma oli pelottava hetken verran,

kun todellisuudet sekottuivat, eikä mikään ollut enää selkeää.

 Tänä aamuna siitä sekavuudesta oli jäljellä vain muistijälki.

Äärimmäisen vahva sellainen.

Sitä ennen istuin lattialla kädessäni litran verran keittoa,

stereoissani Paris Kills,

ja seinälläni illan viimeiset auringon säteet.

Laitoin silmät kiinni,

ja leijailin siinä onnellisuuden tunteessa,

joka tulee kun nostaa jalat ylös niin,

että ne yltävät aurinkoon,

kunnes se poistuu

ja jättää jonkinasteisen kylmyyden tilalleen.

as the night draws its shadows on you

and the darkness turns you blue

...don't let the moonlight burn you

Vaikka kaikki oli hyvin, jotain jäin silti kaipaamaan,

ehkä isoja koiria ja välkkyviä valoja.

Jossain todella kaukana.

we're running out of time until the day we die

Peltomaisemien läpi päätyi uljas Pösöni kesäkaupunkiin,

jossa Muumimaailma oli sulkenut porttinsa, jotka kätkivät vaapukkamehun sekoittamat hattivatit sisäänsä. Olisi ollut hienoa päästä heidän juhliinsa, mutta tällä kertaa tyydyimme

ulkomuodoltaan latoa muistuttavaan Kaivohuoneeseen,

jonka katto oli kristallikruunujen, 

ja lattia valkoisen teipin peitossa.

Kuulostihan se hyvältä,

ja tuntuihan se paremmalta kun muistinkaan.

Pelon äänet vaimenivat täysin tuon puolitoista tuntisen ajaksi,

jonka sisältö oli sistustettu uudestaan.

you've got the race to race

with your devils

Kaikki oli oikeastaan aika hyvin.

 

Paluumatkalla olivat peltomaisemat hieman läheisemmät.

 

Simuloimme Linnanmäkeä punaisella peltipurkilla ja pellonreunalla,

siinä tehtiin puolitoista volttia ja laskeuduttiin niskat edellä,

haisteltiin savua ja erilaisia myrkkykaasuja,

värit olivat oransseja ja koko näkökentän peittäviä.

Pyrotekniikka jäi puuttumaan, enkä ole siitä yhtään harmissani.

Valot vilkkuivat lisää ja lähestyivät kuin avaruusoliot,

taivaalla pörräsi helikopteri.

Muistikuvat ovat hyvin heikot,

mutta nuo hajut ja äänet, sekä sen uskomattoman oranssiuden

muistan liiankin vahvasti, ja ne juoksevat ajatuksissani

lähes yötä päivää, mutta päivä päivältä nopeammin.

En toistaiseksi jaksa pysähtyä niihin kovinkaan pitkiksi ajoiksi.

Se oli sellainen kokemus,
jonka toivoo olevan sellainen once-in-a-lifetime-experience,
ja sekin oli liikaa.

Olisinpa vain jättänyt muistamatta
haavoittumattomuuden harhaa.
Oi voi tätä saatanan karmaa.

About the necessary knowledge for survival

Olen palannut, vaan en itsekään tiedä mistä.

Sellaiselta pimeältä polulta, jolla väistämättä kompastuu joka askeleella.

Polku on kolme viikkoa pitkä, mutta sen loputtuakaan

ei valon näkeminen ole varmaa.

Se on mörköjä täynnä, niin rumia, ettei niitä halua kuvata

kat ko nai sil la sa noil la

eikä palauttaa mieleensä niiden puheita.

Kerkesin poiketa 90-luvun puolella,

siellä oli kovia ääniä

kahdet naisten farkut

palotikkaat ja ohi pyöräileviä naapureita.

Ennen kun kerkesin ymmärtää,

oli näkökentässä moottoritie ja muutamia

tippoja pahoinvoinnista.

Kahdella puhelinsoitolla saa usein

sen mitä ei suoraan kehtaa ilmaista,

hiukan leipää,

ja apua.

Olen taas

täällä jossain

enkä oikeastaan

uskaltaisi enää palata

kotiin, kaupunkiin.

Are you such a dreamer 
to put the world to rights

Se on yhtä kuin lämpö ja yhtä kuin

kissaton tulevaisuuteni,

ja se, 

kuinka valot ovat jo syttyneet ja saaneet

seurakseen useina iltoina salamoivan taivaan,

joka vahvistaa tunnetta siitä,

että on aika

tehdä ei mitään.

Pimeydessä istui noin 87 ihmistä

ja he koittivat pidätellä itkuaan

siinä onnistumatta. 

Sana, jota he yrittivät itkeä, oli varmaankin

'okay'.

Istun uudessa opetustilassa ja sattumalta

vanha-ei-edes-niin-tuttu-tuttu

on siellä seuranani.

Yliopistolla pääaineena psykologia.

Vielä yhdeksän tuntia.

Olen uskomattoman tehokas

mikäli mitataan

sängyssä makaamista

ja vesiväreillä lattian maalaamista.

i'll stay home forever 
where two and two always makes a five

Jälleen on tauti hyökännyt kimppuuni,

se lienee liitoksissa ulkomaailmaan paluuseen,

kuitenkin on ääneni pysynyt tallella.

Sivistyslaitoksessani kaikki on ennallaan,

portaita yhtä monta ja maan alla yhtä sotkuista.

Vain ihmiset ovat osin uusiutuneet.

Toisinaan tarvitsee vain olla tyhmänrohkea,

muistaa tuntea haavoittumattomuuden harha,

ja suunnata kohti kauneutta,

jonka johdosta tälle polulle päädyin.

En voi teitä syyttää, enkä sitä tee,

mutta en minä tätä ansainnut.

Se, että pienten edistysaskelten jälkeen

lennähtää takaisin alkuun,

on asioista repivimpiä.

Silti kuullessaan kissan viattoman kehräyksen,

ja nähdessään sen silhuetin piirtyvän keskelle hämärää,

ei kerta kaikkiaan ole mitään hätää.