Sillon satoi ja minä pyöräilin.
Vaaleanpunainen jopo, pohjattomat Converset ja syvälle päähän vedetty pipo.
Taas voisin sanoa ei mitään järkeä mutta milloin se olisi minua estänyt.
Kaivoin kameran laukusta, betoni näyttäytyi harmaana kuin ennenkin.
Eivätkä sadepisarat antaneet armoa, vaan tekivät ilmastakin harmaan.
En minä pahoin voinut.
Minä mietin vain.
Sinusta teimme virheen vuosi sitten.
Minusta se ei ollut virhe, vaan jotain äärimmäisen kaunista.
Kasvoin ihmisenä kun uskalsin päästää sinut lähelle.
Kaikki teehetket, kävelyt ja keskustelut, eivät ne olleet virheitä.
Ei ollut virhe voida hyvin. Ei ollut virhe nauttia elämästä.
Mutta pelkäämään alkaminen oli virhe.
Siitä on vain kuukausi.
Sen jälkeen se ei poistunut hetkeksikään.
Vaikka hymyilin, olen piilottanut tunteita ennenkin.
Ei sanoillani liene merkitystä, et sinä näe niitä, etkä katso silmiin.
Minä jatkoin matkaani.
Keinuminen ei voi paljoa erota avaruudessa olosta.
Sen tunteen keskeytti puhelimen soiminen.
Sama baari, sama pöytä, sama nainen.
Hän soitti kysyäkseen voinko hyvin.
Kuinka tuohon vastaamaan.
Kaivoin taskustani kamman, sahasin polveni poikki.
Toivotin hyvää illan jatkoa ja jatkoin keinumista.
Näkökenttä ja ymmärrys kapeni,
huomasin nauravani.
Halusin soittaa sinulle,
ei minulla olisi mitään sanottavaa ollut,
olisin halunnut nauraa kanssasi.
Kun ensimmäinen koiranulkoiluttaja kulki ohitseni,
lähdin kotiin.
Osaan jo olla itseni kanssa, ymmärrän itseäni ja ajatuksiani.
On tehtävä uusia asioita, otettava riskejä ja luottaa niihin.
On luotava koko maailma uudelleen.
Rankkaa, välttämätöntä.
Mahdotonta, en usko.
Mutta sain ruusun, eli kaikki on hyvin.
And those who live are those who dare
2 kommenttia:
En oo vähään aikaan jättänyt tänne terveisiä. Oon ollut niin samperin kiireinen ja muutenkin elämä on ollut yhtä hullunmyllyä. Kuusi matsia kahdeksaan päivään ja muuta mukavaa.
Jotta tulin vaan toteamaan, että sinullahan taitaa olla homma hanskassa jo sen vamman jäljiltä. Ainakaan et siitä enää sössötä samaan malliin kuin aiemmin. Se on hyvä homma. Tarviiko tässä enää sinulle tukia tänne edes laittaa? No jos yksi: |
Ja koska et enää kirjoittele vammastasi, niin en tajua yhtään, mitä tänne kirjoittelet. :-/ No minä olenkin vähän heikkolahjainen.
Hyvää keväänjatkoa ja toivottavasti pääset potkupallohommiin pian!
Tulinpa vielä tälleen pitkän ajan jälkeen huutelemaan takaisin..
Jalan kanssa menee muuten hyvin, mutta parin viikon takainen lääkärikäynti osoitti että välttämättä en sitten pelaakaan enää, mutta kaikkea toivoa ei kuulemma kannata menettää. Kesäkuussa sitten seuraava tuomio!
En aina ymmärrä itsekään, mistä kirjoittelen; elämää on toisinaan hyvin vaikea ymmärtää. Ihanaa, kun jaksat jätellä terveisiä! Mahtavaa kevättä tai kesähän tässä nyt kai jo on!
Lähetä kommentti