Juoksen juoksen juoksen juoksen juoksen juoksen juoksen.
Ajatuksissani tein sitä jo huomenna.
Sitten se heijastettiin seinälle.
Se näytti huonolta.
Ja niin käskettiin luopua suurimmista määristä toivoa.
Ei se ollut vaikeaa, näin sen seilaavan jo kauaksi.
Vaikeaa oli vain ymmärtää ja käsittää, kehittää jotain uutta.
Ei siinä ollut mitään järkeä.
Ei siinä ollut mitään järkeä.
Voisin toistaa sen sata kertaa.
Ei siinä ollut mitään järkeä.
Kerkesin jo uskomaan ja toivomaan, rakastuin mielikuvaan.
Sitten harhailin, harhailin pitkään.
En olisi luultavasti huomannut seiniä, saatika sinua, vaikka olisin kävellyt päin.
Kaivoin vanhan projektini esille.
Se on niitä jotka eivät ikinä valmistu.
Olinkin jo kaivannut sitä, miltä maailma näyttää linssin läpi.
Vaikka ei siitä vielä tullut mitään, minä vain harhailin.
Mutta keskiviikon taittuessa torstaihin oli elämä jo kirkkaampaa.
Sinä päivänä sain kaiken tehtyä.
Kissaterapiaa ja virkkuukoukkupelleilyä.
Kouluhommat luistivat.
Sulloin pyörän pieneen punaiseen Peugeottiin ja siirsin sen kaupunkiin.
Illan hämärässä lähdin kohti musiikkia.
Istuin pöydän nurkassa virkaten ja viiniä juoden.
Rockwalli ja ne legendaariset Mustikat soivat taustalla.
Ja ihmeelliset coverit.
Aivan odottamattomat.
Ja yllättävän hyvin toimivat.
Se oli sumua täynnä.
Näkökentän oikea alanurkka vei huomioni ja sai minut hokemaan päässäni sanoja sekaisin vailla järkeä saatika liitoskohtia. Oli muutettava näkökenttä toiseen, mutta ei se mitään pelastanut;
ajatukset yhtä pyörremyrskyä ja paperilla vain katkonaisia lauseita.
Nauru jalat nauru sinä
musiikissa musiikista musiikkiin
kaipaus mahdollisuus ikuisuus
Sinä sinä sinä.
Jouduin kiitämään ajatuksiani pakoon,
etteivät ne olisi tulleet ulos liian aikaisin.
Illat menevät jo sekaisin.
Ne sekunnit ovat olleet pitkiä.
Iltaa pidempiä.
Niihin sekunteihin on kuulunut katukiveystä ja kamalaa kipua.
Kohtuuttomia uhkauksia ja kaiken sen ruumiillistuma mikä on pelottanut.
Ja pelottaa. Pelotti.
Ei enää.
Ei enää sekuntiakaan.
Ei tarvitse.
Elämällä on tapana korjata itsensä, aina lopulta.
Olisin kulunut loppuun, painunut taakan alla.
Muistin kuin muistinkin, ajoissa olevani ihminen.
Puoltoistavuotinen serkkuseni ja yksi häsläävä kultainennoutaja tekivät hyvää.
Oikea ajoitus, tämän maailman viattomimmat asiat. Puhtaimmat ja kauneimmat.
Hän kävelee jo. Ja koira ui.
Illan tullen olin jo palannut ja astelin kaikkien aikojen mukavimman ovimiehen ohi TTT-klubille.
Hienoin mesta ja aivan nerokas mies lavalla kitaransa kanssa.
Encore muutti valot punaisista sinisiin.
Hän soitti ja lauloi pitkän aikaa, mutta se tuntui aivan todella lyhyeltä hetkeltä.
Ja se ilta kokosi kaiken yhteen.
Istuin siellä taas virkaten.
Ja olin salaa hukannut huoleni.
Muistat myös sen että hyvyys on totta
ja unohdat pettymykset, turhat työskin
näet elämän arvon ja omasi myöskin
ja unohdat pettymykset, turhat työskin
näet elämän arvon ja omasi myöskin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti