Ei me menty Kreikkaan, me mentiin kellariin

Onnea on, kun kello 8.07 palaa aamulenkiltä ja avaa oppikirjat.

Kun jo ennen kymmentä on saanut siivottua.

Juonut aamukahvit rauhassa oravan elämää seuraillen.

Kun ulkopuoliset tekijät tuovat elämääsi objekteja jotka sopivat sen värimaailmaan.

Onnea on suomalainen musiikki ja kesäkuvat.

Varsinkin Jarkko Martikainen.

Ilmaisjakelulehdet.

Tulevat keikat, joita merkkailla kalenteriin.

I know I, if you believe me,

I know I'm not out of my mind

Onnea on tajuta, että toisinaan asiat voivat mennä hyvinkin.

Ettei aina tarvitse jäädä vellomaan siihen, että haarukat tippuvat kädestä kerta toisensa jälkeen.

Onnea on keittää seitania yön pimeydessä, ja kutsua liian vähän nähty ystävä päivälliselle.

Päätyä tuttuun nurkkapöytään, nauttia hetkistä ja kertoa tarinoita.

Onnea on olla soimaamatta itseään siitä, että menee kotiin bussilla.

Lähteä iltakävelylle ja nauttia kauniista paikoista.

Pysähtyä hiekoituslaatikon päällä olevan muoviaseen hiljaisuuteen.

Kauneuteen ja totuuteen.

22-Pistepirkko.

Tämä aika, tämä vapaus.

Onnea on myös, kun onnistuu luomaan asiallisen kuvan itsestään vaikka jalassa on läpikotaisin riekaleiset tennarit, hiukset sojottavat kohti taivasta ja lanteita koristaa jesarin ansiosta koossa pysyvä niittivyö.

Nahkasohvat ja näkymät ympäri puistokadun. 

Persoonallinen, räväkkä, hymyilevä, ihana nainen.

Tunnin mittainen äänite puhelimessa.

Neljä tuntia tekstiksi purkamista, ja ansaittu kahvitauko.

Yön yli jatkuva sellainen.

Now you're dropped from the sky
Can little angel fly? 

Tears in your eyes;
It's you who are weak this time

Onnea on, kun ei haittaa olla heikko.

Onnea on, kun haluaisi itkeä ja juosta vielä kauemmas.

Eikä se tunnu pahalta.

Kun jalat jaksavat juosta.

Ja musiikki tukee tahtoasi, tie kiitää alla.

Metsän pimeys ja seesteinen olo kotioven sulkiessa.

Nopea lähtö kohti elämää.

Upea elokuva täynnä hauskoja hetkiä.

Huumorintaju, joka johtaa kadotukseen.

Onnea on portinvartijat ja eteläeurooppalaiset.

Se, että ei sada samoin kun edellisenä kertana tässä risteyksessä.

Helmikuuksi tyhmä, mutta silti ihana, kuulas sää.

Sydämen muotoinen pumpulipuikkorasia.
Hapankorppua ja paprikaa, vahvaa kahvia.
Köyhyys, minä pidän sinusta.

Tämän onnen purkauman jälkeen ilmoittaa palovaroitin tyhjenevästä patterista.

Kello 4.13.

Se, se ei ollut onnea.

Aion täällä pitkään roikkua, 

hopeareunuksessa killun enkä irrota koskaan

Oikeastaan, pidän tästä paikasta.

Älä anna tunnelin masentaa

Hiljaisuus on vallannut maan. Olen ja en ole pahoillani siitä.

En usko kenenkään hyötyvän loputtomasta vinkumisesta joka olisi ainoa asia jota olisin saanut tänne suodettua pääni syövereistä lähiaikoina. On ollut mielettömän kamalia päiviä, ja hyvien hetkien ajankohdat ovat olleet niin hektisiä että ovat jääneet nekin ylöskirjaamatta.

Olen ollut mielettömän aikaansaamaton edellisen viikon ajan.

Tosin riesanani roikkui lomaansa tuhlaamassa Tiina, joten eipä tuo liene ihme.

Oli psykan tenttiä, nojatuolienhakureissua, viini- ja juustoiltaa, vähintään 700 kilometriä tienpäällä sekä ansaittua vapaailtaa joka päättyikin helkkarin kipeään nenään ja tyhjään tiliin, lyhyisiin yöuniin ja aivotärähdyksen täyteiseen seuraavaan päivään.

Old school kyläily on kivempaa kun muistinkaan.

Tosin olen hieman vieraantunut kyseisestä konseptista, mutta hyvin se sujui, oli pullaa ja kaikkea.

Turhauttava osio viikosta oli kaikkien muiden tenttiin valmistautumisen vähäisyys.

Oli aivan saakelin raskas viikko.

Näkkärin ja kahvin voimilla läpi stressin ja paineen.

Oli raskasta mutta ihanaa viettää aikaa toisen aivopuoliskonsa kanssa.

Omituisia vaatteita ja kiireellä parkkiruutuun peruuttamisia.

Lyhyt jälleenkokoontuminen, mutta on parempaa tekemistä.

Yllättävän hauska ilmastointikanava ja yllättäen täydentynyt tili.

Helvetin kylmä lumisade.

Miten taas jäivätkään yöunet lyhyelle?

Aamulla heräsin auton ratista kahvikuppi kädessäni.

Aina yhtä mielettömän kodikas tanssisalin yläkerta toimi tälläkertaa lokaationa ajatusteni avartumiseen ja itseni kehittämisen mahdollistumiseen.

Maailmaan avautuivat uudet näkökulmat reppuselästä Tino nimisen kiharajantterin sekä roikkuen jalassa säkkijätkäsivarin.

Uusia hassuja asioita ja mieletöntä settiä vaikkakin ilman kolmen vuoden koulutusta.

Kaupunki, jota ei voi olla rakastamatta, joka huutaa mua öisin ja kummittelee mun unissa merkeissä Humpan. 

Kruisailua ja elävä navigaattori.

Tienviitta Tampereelle ja paljon kauniita keräilyasioita.

Aivan loistavia sanoja ja hauskoja hetkiä.

Mielettömän hyvää ruokaa ja omat väännelmät kaikkien vihaamista hokemista.

Ihan typeriä juttuja jotka tarttuvat ruttoa varmemmin.

Pitää muistaa pitää radio kiinni ja kytkeä foliot tiukalle päähänsä ja varoa tottakai ihmisiä joilla on rautalankaa käsissään.

Eikä näistäkään varotoimenpiteistä huolimatta voi sanoa varmaksi, ettei päädy illan päätteeksi naimisiin.

Aamuntullen opimme ettei tunnelin tule antaa masentaa.

Juhlimme, tai minä juhlin, kera tiskien ja tiskirätin.

Kaikki muut vain iloitsivat, käänsivät nurin kaljakorit ja ihmettelivät.

En olisi halunnut pois.

Silti joskus on vain pakko mennä.

Aina voi toki unohtaa pipon päähänsä, jottei tarvitse olla yksin.

Palautan sen kera lettujen, joita ei tuona iltana tajuttu pyytää.

Voi pojat kuinka teistä pidänkään.

Eilisilta oli taas niitä ikävämpiä, kun ei näe eteensä.

Totuin jo hämärään ja tuudittauduin ajatukseen ettei minun tarvitse jättää tätä lattiaa ikuisuuteen jos toiseenkaan, ojensin käteni kohti pölyn täyttämiä pintoja ja heitin abstraktit käsitteet toiseen ulottuvuuteen.

Onnekseni tänä aamuna pyyhin pölyt ja suuntasin metsään.

Juoksin vastatuuleen ja hukkasin avaimeni.

Metsästin niitä ja taistelin, nyt ne oleilevat naapuritalossa, luulen.

Ehkä vielä saapuvat luokseni ja olen vielä rikas.

np. Ghost B.C. - Stand by him

Would you dance with me in my world of fantasy?

En tiedä tällä hetkellä mitään hienompaa kun eilinen.

Ihanat ihmiset, täydellinen mekko ja mieletön fiilis.

Parempaa paria en olisi voinut toivoa, enkä loistavampaa taustatiimiä.

Mekkoteknisten ongelmien ratkettua kaikki oli täydellistä.

Luulen lausuneeni kauniita sanoja kaikkien kuullen.

Luulen sen menneen hyvin, vaikkakin sen jälkeinen olo oli hirveä.

Se onneksi katosi, kun kävelimme ympyrää seitsemän minuuttia.

En osaa sanoa mitään.

  

Oh come on little stranger

There's only one last dance

Soon the music's over

Let's give it one more chance

Molemmat tietävät ja kaiken näkevät, mutta kumpikaan ei uskalla tehdä mitään.

Enkä uskalla nytkään, vaikka en tiedä mitä pelkään.

Nuoret ja kiireiset vuodet.

Ne tahtoo tietää.

Viimeiset valssit vielä ystävistä parhaimman kanssa.

Loppuilta reivattiin.

Kiitoksia ja muuta lässynläätä ilman Masiinaa.

Mä olen niin onnellinen, että mulla on ystävinäni tälläisiä ihmisiä.

Dance motherfucker dance dance

Start your own disco

Dance motherfucker

Dance dance dance dance

Koko maailma syttyy tuleen ja vieressä on vain upeutta.

Näin seuraavana aamuna en osaa ajatella muuta kun sitä, että se on ohi.

Tunteet velloo edestakaisin, pisteestä a pisteen y kautta pisteeseen v.

Aivoni ovat jaottuneet viiteen eri universumiin, en yksinkertaisesti tiedä, mihin niistä haluaisin jäädä.

Mä en halua olla tanssimatta. Mä haluan pitää hauskaa vielä, mä en ikinä halua joutua eroon teistä.

Aivan helvetin upeaa. Haluaisin vain takaisin.

(Ja uutta musiikkia taas.

Teen paljon asioita joita ei kuuluisi.)

Nice to notice, I'm not dead

Aamun täydeltä kahvia ja kehityspsykologiaa.

Huomenna jo jotain aivan muuta.

Takuuvarmaksi voi sanoa että sataa, jos nostaa hiukset kohti taivaita.

Olen yksin eikä toista puoliskoani näy, hän juhlii muiden juhlissa.

Numerot eivät täsmää ja sekös tekee hengittämisestä vaikeaa.

Kai nämä kaikki askeleet pysyvät mielessä, vaikkakin kolmisin on vaikea muodostaa neliötä.

Mustaa ohutta ketjua lähes pimeässä huoneessa toiseen samanmoiseen on äärimmäisen hankala pujottaa. Mutta nyt kaulassani roikkumaan tuleva koru on täydellinen, eikä kukaan voi väittää omistavansa samanlaista.

Myös tuo lähes miljoonakiloa painava samettikasa koristaa nyt luolaani.

Perjantaina se pääsee ulkoilemaan, luultavasti elämänsä viimeistä kertaa.

Toki myös ensimmäistä, mutta se olisi kuulostanut liian positiiviselta.

Auto ajaa lätäköllisen vettä ylitseni.

Juoksen yhdeksän kilometria asfaltilla joka muistuttaa ennemminkin esterataa.

Ylös alas kaartaa tie ja minä seuraan kuuliaisesti.

Kännykkäni akku ilmoittaa ettei aio soittaa enempää musiikkia matkallani.

Vielä pingon ylös liian jyrkän ja pitkän ylämäen palkintoa odottaen, mutta luvatut letut jäivät tekemättä.

Kerkeän juuri ja juuri viimeiseen bussiin takaisin sivistyksen pariin, seuranani vain kaksi laitapuolen kulkijaa.

Lopulta lähtöpisteeseen palattuani tärisen kylmissäni ja kadotan todellisuuden tajuni, seuraavana aamuna kävely on tuskaa.

Mutta mitä sitä ei ihminen tekisi ilmaisen murotaikinan takia?

Runoja kynttilän valossa, toinen silmä espanjan kirjassa.

Kädet kitaran kaulalla ja katse tyhjiin viinipulloihin liimautuneena.

Eihän elämän tule olla yksiulotteista.

Eikä sitä tule ottaa liian vakavasti.

Kokeissa onnistumisesta kertonee tarpeeksi se, että opettaja nauraa paperia minulle ojentaessaan.

Mutta minulla oli muuta mietittävää, minulla on nytkin.

Saatte pitää sotanne, sillä minulla on aivan omani käynnissä.

Minun sotani nimi on neljä banaanilaatikkoa ja siirtoa odottava sohva.

NIIN JA NYT SE TAPAHTUI.

Rakastuin olettamattomista asioista viimeiseen.

Se vei mennessään eikä päästä enää irti.

Oi musiikki, miksi sinä aina teet tämän minulle?

Mutta ei, älä myöskään mene pois.

Olemme lähempänä toisiamme kun ikinä kukaan olisi uskonut.

Ja on myönnettävä että pidän siitä.

Vaikken kai saisi.

Tanssi ihmeessä sinäkin

On soinut sellainen musiikki, joka ei yleensä soi.

Kaikissa vastaantulijoissa on paloja vanhoista ajoista.

Mystinen huone säilyttää mystiikkansa edelleen.

Lattia tiskin ja nurkkapöydän välillä on katala, jo toisen ihmisen se sai katoamaan.

Jotenkin veivät askeleet kuitenkin metsään, kunnes oli aika ajaa auringonlaskuun kitara seuranani.

Kerääntymiä, patoumia ja lumikasoja.

Tervehdys kuu, niin kaikki muuttuu

Tänään meitä koristavat kimaltavat valheet

Hissi on puhtaasti funk.

Keittiön ikkunassa on metsä ja omassani kuusia, odotin jotain muuta kun kartanoa.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta.

On sellainen olo, joka on ollut ennenkin.

Kaikissa hetkissä toistuu mennyt.

Kädet tärisevät ja ilma kylmenee, tunnen paineen aivojen keskiössä ja sydämessä.

Katse harhailee ja hengitys tihenee, kuulen kaiken ja enemmän.

Päätin voittaa sen kaiken ja niin istuin urheasti 75 minuuttia luokkahuoneessa.

Sen jälkeen päätin luovuttaa, ellei joku ota kädestä.

Puhtaat hiukset ja tutut ihmiset.

Aikainen herätys viikon päästä.

Kolme unohdusta ja vasara.

Kynttilöitä, eikä kylmää kattovaloa.

Puhtaat lakanat ja kasa mustia paitoja.

Tästäkö tuli näiden kauniiden hyvin palvelleiden kenkien hauta?

Olen pahoillani, mutta on sallittava luonnollinen kuolema.

np. 22-Pistepirkko - Little bit more

Musertava, masentava maanantai-aamupäivä

Viisisataakilometria.

Viiden tuhannen euron kuolinpalkkio.

Viisi kuppia kahvia jossain paikassa jonka olemassaolosta en tiennyt.

Auton hurina rauhoittaa mieltä, kaasujalka painaa, eikä se kuulu kenellekään minkä kuvion muodossa ajan. Loistava näkyvyys suoraan sun silmien läpi toisiin kuvioihin.

Tuntuu niin vapaalta mutta niin juuttuneelta.

Viimeisiä öitä kissani kanssa.

Viimeisiä hetkiä punaisten seinieni kanssa.

Seuraava kaupunki, puolessa välissä matkaa on hyvä ymmärtää ettei tiedä minne on matkalla.

Kaikkea niin eeppistä, että en osaa edes sanoa mitään.

Hevisaurus ja liikenneympyrässä ajelua, hiljaisista paikoista hiljaisin, jossa kuuluu ainoastaan jääkaapin surina.

Puputerapiaa ja lintuja. 

Jättimäinen plasmatelevisio saa youtubevideot hauskemmiksi.

Nuo pojat ovat hulmeita.

Huudan vain tahdissa enkä anna häiritä sen, mikä mieltäni painaa.

Yö kuluu tien päällä taas.

Mä en koskaan enää tule takaisin

Pelaan tetristä elämälläni. Mistä tämä kaikki on tänne tullut?

Mitä tällä kaikella teen? En tiedä, mutta lastaan sen kaiken kuitenkin matkaani.

Harmaita, matalia laatikoita
Niin paljonpuhuvia laatikoita
Korkeita, punasia laatikoita
Hiljaisia laatikoita

Edellinen ilta päätyi tasolle, jossa laulamme oikeiden ihmisten keskellä levottomista jaloista.

Espanjalaisena on parempi olla humalassa, älkää väittäkö että ymmärrän suomea.

Me olemme niin samanlaiset että varmaan vielä tapamme toisemme joku kaunis päivä.

Annan itselleni tunnin lisäaikaa aamulla.

Maanantai, dagenefter ja muutto.

Ei lähe, ei käy, ei lähe, ei käy

Nyt istun pimeässä juoden teetä, kutsuin Sielun Veljet kylään ja yritän muodostaa näistä seinistä kotini. Jollain tasolla olen varsin yksinäinen, mutta se tuntuu nyt hyvältä.

Oikeastaanhan missään ei ole mitään järkeä.

Se on ihan okei.

Heijastamme elämämme ympärillemme

Projisoimme aivojemme tarinoita, laatikoita